keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Leander-kehto ensisängyksi

Nukkumisjärjestelyt vauvan syntymän jälkeen.. Kuinka paljon voikaan aihe jakaa mielipiteitä ja niitä mielipiteitä tuntuu tosiaan olevan yhtä monta kuin on odottavia tai nykyisiä vanhempia. Ja monella tuntuu tämä aihe menevän hyvin vahvasti tunteisiin! Yksi ajattelee että vauvan paikka on äidin vieressä perhepedissä vaikka se tarkoittaisi että isä ajetaan evakkoon sohvalle, kun taas toinen ei halua vauvaa missään nimessä edes samaan huoneeseen nukkumaan. Toki nämä kaksi ovat ääripäitä ja iso osa varmasti kulkee sitä kuuluisaa kultaista keskitietä jossain näiden kahden vaihtoehdon välimaastossa.
Me olemme kokoajan tienneet että hankimme vauvalle oman sängyn heti alusta lähtien. Aluksi mietimme suoraan pinnasänkyä eikä tullut mieleenkään että olisi edes olemassa muita vaihtoehtoja. Kun selailin erilaisia vaihtoehtoja keskusteluista ja blogeista, niin rakastuin palavasti pieniin vauvan kehtoihin. Kyllähän se pinnasänky tuntuu jotenkin kamalan isolta ja kolkolta pienelle vauvalle, vaikka oikeasti tottakai ajaa asiansa oikein erinomaisesti. Erityisen paljon ihastusta minussa herätti roikkumaan ripustettava Leander-kehto ja löydettyäni sen kohtuuhintaan käytettynä Tori.fistä, oli pakko käydä hakemassa se jo näin hyvissä ajoin odottamaan vauvaa kotiin.
leander kehto

leander kehto

leander kehto

leander kehto

katosta roikkuva kehto


Leander-kehto on tanskalaisen yrityksen tuote ja siinä yhdistyy skandinaavinen design, käytännöllisyys ja laadukkaat materiaalit. Kehto on ovaalinmuotoinen ja kooltaan sopiva 0-6kk ikäiselle. Se ripustetaan joko katosta tai kolmijalasta roikkumaan ja se heiluu rauhallisesti puolelta toiselle muistuttaen tunnetta äidin vatsassa. Kehto ok myös suunniteltu niin, että pienellä tönäisyllä se heiluu aika pitkään. Korkeutta on kätevää säätää ripustusliinojen avulla. Kehdon voi myös säätää hieman kaltevaan asentoon jos on tarve esimerkiksi flunssan takia. Lukemieni kokemusten mukaan moni on pitänyt kehtoa todella käytännöllisenä ja onhan se vaan aivan älyttömän kaunis!
Maksoin kehdosta 70 euroa ja hintaan kuului toki itse kehto, patja, kolmijalka ja ripustuksen tarvittavat koukut. Lisäksi sain mukaan pieniä lakanoita ja patjansuojia jotka soveltuvat kehtoon. Ei mielestäni ollenkaan paha! Koristeverhoa tuskin kehtoon hankimme vaikka sellainenkin olisi saatavilla, jotenkin tuntuu että on ehkä sopivampi meidän pojalle näin.
Kehto on tällä hetkellä odottelemassa lastenhuoneessa, joka remontoidaan vielä ennen vauvan tuloa. Lopullista sijoituspaikkaa emme ole vielä sen tarkemmin miettineet kuin että kehdolle tulee kattokoukku meidän makuuhuoneeseen ja kolmijalka lastenhuoneeseen. Näin voimme sitten siirtää sitä tarvittaessa. Emme kuitenkaan voi mitenkään etukäteen tietää, millainen vauva meille tulee ja mikä järjestely on juuri meille käytännössä paras, joten siksi ei lyödä vielä mitään lukkoon vaan katsotaan miten elämä alkaa sujua sitten kun vauva on syntynyt.
Niin kuin voi ehkä rivien välistä lukea niin minulla ei ole mitään kovin vahvoja mielipiteitä vauvan nukkumisjärjestelyistä, muuta kuin että perhepeti ei meillä ole ensimmäinen vaihtoehto vaan mieluummin nukuttaisimme vauvan alusta asti omaan sänkyyn. Se on varmaa että kumpikaan meistä - minä tai mieheni - ei tule siirtymään pois meidän yhteisestä sängystä vaan se on myös tulevaisuudessa meidän! Toki siinä vaiheessa kun mieheni menee töihin niin hän voi satunnaisesti nukkua esimerkiksi vierashuoneessa jos vauva häiritsee unta liikaa, mutta pysyvää ratkaisua siitä ei meillä tule.
Näin mielenkiinnosta kuulostaisi toki kuulla, millaisia nukkumisjärjestelyjä muilla on ollut vauva-aikana ja miten ne ovat teillä toimineet? Mitä ajatuksia muilla esikoistaan odottavilla on nukkumisjärjestelyiden osalta? Entä millaisia ensisänkyratkaisuja muilla on tai on ollut?

4 kommenttia:

  1. Toi on niin kaunis! Meillä tyttö nukkui alusta asti omassa sängyssä, ensin äitiyspakkauslaatikossa ja myöhemmin pinnasängyssä. Meillekin oli alusta asti selvää, että vauva ei nuku meidän välissä. Joskus kun yöllä imetin makuuasennossa ja pieneksi hetkeksi torkahdin, tuli jo hirveä paniikki ettei vauva vain jäänyt huonoon asentoon. Omakin uni oli paljon parempaa, kun vauva oli omassa sängyssä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla tällaisia hyviä kokemuksia. :) Toivotaan että meillä onnistuisi samalla kaavalla, vaikka tietenkään sitä ei koskaan voi etukäteen tietää!

      Poista
  2. Meillä vauva nukkui alusta asti pinnasängyssä joka oli sivuvaununa meidän sängyssä kiinni. Oli helppo imettää yöllä ja siirtää takaisin pinnikseen. Vauva nukkui omassa sängyssä mutta oli kuitenkin siinä "vieressä" ja oli helppo antaa käsi jos itki yöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti kyllä kätevä ja siinä mielessä myös kiva että vauva on kuitenkin omassa sängyssään alusta asti. :)

      Poista