Viimeksi kirjoittelin täällä raskauden ikävyyksistä vaikka monenlaista ei niin mukavaa raskauteen liittyykin niin onneksi löytyy myös niitä positiivisia juttuja. Seuraavaksi listaa niistä ja jälleen kerran kehotan pitämään sen pilkkeen silmäkulmassa näitä lukiessa. ;)
Liiallinen itsensä rasittaminen ja etenkin painavien asioiden nosteluhan pitää tietyssä vaiheessa raskautta jättää kokonaan muille. Meidän muutossa olinkin varannut itselleni työnjohtajan roolin ja keskityin laatikoiden raahaamisen sijaan työnjohtajan tehtäviin eli muiden käskyttämiseen. Sama pätee luonnollisesti myös kauppareissuilla ja kauppakassit jääkin suosiolla miehen kannettavaksi!
Istut aamuruuhkassa bussissa ja jo valmiiksi täyteen bussiin lappaa porukkaa joka pysäkilllä. Normaalisti tässä vaiheessa pitäisi jo luovuttaa oma paikka jollekin mummolle tai jalkansa murtaneelle. Mutta ei nyt! Raskaana ollessa voit vaan keskittyä mummojen tavoin mulkoilemaan tuomitsevasti niitä jotka eivät luovuta paikkaansa sitä enemmän tarvitsevalle. Ja jos maha ei näy tarpeeksi selkeästi takin alta vielä niin kannattaa avata vähän takkia ja pidellä vatsaa, että viesti menee perille. Ei siis enää seisomista julkisissa, parasta!
Perjantain kunniaksi on hyvä vetää välillä jo lounaalla kunnon ruokaöverit, esimerkiksi burgeri toimii paremmin kuin hyvin. Kunnon ähkyn jälkeen työkaveri valittaa turvonnutta vatsaa, näytänköhän lihavalta? Itse voi onneksi pistää kaiken raskauden piikkiin eikä kukaan huomaa turvotusta ulospäin.
Yhtäkkiä alkaa tehdä mieli sitruunaa. Siis raakaa sitruunaa ihan sellaisenaan. Tai ihan mitä tahansa muuta enemmän tai vähemmän outoa. Eihän sellaista vahingossakaan löydy jääkaapista, joten vihjaat asiasta ’hienovaraisesti’ miehelle ja kohta on pussillinen sitruunoita pilkottuna tarjolla. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan ja eihän miehen auta kuin täyttää raskaana olevan vaimon toiveet parhaansa mukaan.
Mainitsinkin jo viimeksi raskauden aikaisista itkupotkuraivareista ja muista mielialanvaihteluista. Eihän ne kivoja ole, mutta onneksi raskaana oleva saa paljon anteeksi, koska onhan se ihan ymmärrettävää että raskaana ollessa mielialat heittelee hormonien takia.

Vauvanvaatteet on jotain maailman SÖPÖINTÄ ja nyt on vihdoin hyvä syy hamstrata niitä. Aika paljon on vaatteita jo tarttunutkin matkaan... Hääblogiani seuranneet tietävät myös rakkauteni kaikenlaista suunnittelua kohtaan joten mikäs sen parempaa kuin miettiä lastenhuoneen sisustusta, vaunujen hankintaa ja muita vauvantarvikeostoksia.
Jos oikein pinnalliseksi aletaan niin on raskaudessa siinäkin mielessä jotain hyvää.. Nimittäin minulla on vihdoinkin TISSIT!! Näin aina ennen pienirintaisena se on kyllä ihan mahtavaa kun tissivako on olemassa ihan ilman sen suurempaa yrittämistäkin!
Parhaat asiat liittyvät kuitenkin ehdottomasti vauvaan tutustumiseen ja siihen ihanaan odotukseen jo raskausaikana. Tämä konkretisoitui ensimmäisten liikkeiden jälkeen ja pikkuhiljaa pystyy jo ikäänkuin tutustumaan siihen pieneen mahassa kasvavaan ihmiseen tässä raskauden aikana. Liikkeistä voi jo mielessään tehdä päätelmiä temperamentista ja käyttäytymisestä tämän hetkisestä vuorokausirytmistä. Ylipäätään se ihana odotus ja jännitys, että pääsee viimein tapaamaan uuden perheenjäsenen sitten lähempänä laskettua aikaa.

Ei se raskausaika loppujen lopuksi niin ikävää olekaan..
Mikä sinun mielestäsi on ollut ihaninta raskaudessa?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti