keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Vauvan nukahtaminen omaan sänkyyn: tilannepäivitys

On kulunut vähän yli kaksi viikkoa siitä kun kirjoitin tänne blogiin toiveistamme saada vauva nukahtamaan omaan sänkyynsä. Sain paljon viestejä siitä, että tässä vaiheessa vauvan ei vielä tarvitsekaan nukahtaa omaan sänkyynsä ja että siitä olisi turha ottaa stressiä. No varsinaisesti stressiä tästä ei ole otettukaan ja tiedän ettei välttämättä tarvitse vielä nukahtaa omaan sänkyyn, mutta se tuntuisi meille paljon sopivammalta järjestelyltä. Tämä siksi että minä olin niin sidottu pojan nukuttamiseen koska aiemmin hän nukahti lähes aina tissi suussa. Jos poika nukahtaisi omaan sänkyynsä niin muidenkin olisi huomattavasti helpompi nukuttaa hänet.

No miten meillä on siis mennyt viimeisen kahden viikon ajan?
Hyvin. Yllättävän hyvin.
Iivo ei todellakaan ole edelleenkään mikään superhyvä nukahtaja. Kaikki illat ei edelleenkään ole olleet helppoja. Mutta hän on nukahtanut omaan sänkyynsä joka ilta nyt kahden viikon ajan.




Olen monenkin kanssa tästä aiheesta jo Instagramin puolella keskustellut  ja lisäksi painottanut että poikaa ei ole huudatettu ollenkaan, ei missään nimessä. Iltasyötön jälkeen lasken pojan sänkyyn ja jään (minä tai Matias) heiluttamaan kehtoa ja seuraamaan miten poika reagoi. Ensimmäisinä iltoina silittelin ja hyssyttelin suoraan jo pienestä ähkimisestäkin. Aiemmin poika ei koskaan rauhoittunut omaan sänkyynsä rauhoitteluista huolimatta ja hänet oli nostettava syliin nukahtamaan. Nyt kuin ihmeen kaupalla, ensimmäisestä illasta lähtien hän on rauhoittunut omaan sänkyynsä. Joinain iltoina rauhoittuminen vaatii silittelyä, joskus hyssyttelyä, joskus (onneksi todella harvoin) tutin ja ihan yksittäisinä kertoina hänet on täytynyt nostaa syliin rauhoittumaan. Joinain iltoina hän on jopa jo rauhoittunut ja nukahtanut itse. Parina viime iltana olen lähtenyt huoneesta kun olen laskenut pojan sänkyyn ja lopulta ähinöiden jälkeen hän on nukahtanut. Tämä sänkyyn nukahtaminen on kestänyt vaihtelevasti muutamasta minuutista maksimissaan noin puoleen tuntiin.

Täytyy sanoa että me olemme todella positiivisesti yllättyneitä tästä miten kaikki on tähän mennessä mennyt. Mielestäni tämä on ollut paljon helpompaa kuin odotin, ehkä siksi että aikaisemmat yritykset olivat suorastaan katastrofaalisia.
Uskon vahvasti että Iivo oli nyt ’valmis’ tähän ja siksi tämä on nyt sujunut näin hyvin kun vielä 1,5kk takaperin tilanne oli ihan toinen.
Yhtenä positiivisena asiana olen huomannut että minusta tuntuu että vaikka poika havahtuisi kevyesti yöllä niin nykyään hän saattaa välillä jopa jatkaa unia siitä itse, toisin kuin aikaisemmin. Näin ei todellakaan aina tapahdu eikä tarvitsekaan tapahtua mutta suunta on hyvä.

Seuraavaksi meillä on tarkoituksena pikkuhiljaa totuttaa poikaa nukahtamaan ’itse’. Niin kuin sanoin niin nyt jo on ollut iltoja kun Iivo on sänkyyn laskemisen jälkeen ollut ihan rauhallinen ja lopulta nukahtanut itse ilman rauhoitteluja, ja jatkossa tähän suuntaan pyritään menemään entistä enemmän. Jos poika tarvitsee rauhoittelua ja turvaa niin sitä hänelle annetaan, mutta jos nukahtaminen onnistuu ilman niin annetaan hänen nukahtaa itsekseen. Mutta täytyy sanoa että olen tosi innoissani siitä että suunta on oikea!
 
Lue aikaisempi postaukseni aiheeseen liittyen:

tiistai 23. lokakuuta 2018

Parisuhde vauva-arjen keskellä

Valvottuja öitä, kiukkuisuutta, yhteisen ajan puutetta, vaipanvaihtoa, pukluja rinnuksilla...

Millaista se vauva-arki oikeasti on parisuhteen näkökulmasta ja miten parisuhteesta kannattaa pitää huolta myös vauvan synnyttyä?

No varmasti se sisältää myös yllämainittuja juttuja. Ainakin minä myönnän suoraan, että väsyneenä (ja nälkäisenä) muutun ihan kauheaksi ihmiseksi. Onneksi nyt 3 kuukauden ikäisen vauvan kanssa ei tarvitse olla enää nälkäinen eikä juurikaan väsynytkään niin kuin ihan pienen vatsavaivaisen vauvan kanssa piti, joten arki on huomattavasti helpompaa meille kaikille.

Vauva-aikaa oikeastaan ihan tähän päivään asti on värittänyt ainakin minulla hormonien aiheuttamat tunneryöpyt. Vahvimmillaan ne olivat aluksi kun itkin onnesta vain vauvaa katsoessani, pikkuhiljaa ne ovat tasoittuneet ja nyt nousevat pintaan enää hetkittäin. Edelleen kuitenkin huomaan että mielialat heittelehtivät ja yhdessä hetkessä kaikki on paremmin kuin hyvin, kun taas hetken päästä koen suurta vääryyttä ja puran sen keneenköhän muuhun kuin siihen ihmiseen siinä vieressä - Matiakseen.

Heti Iivon synnyttyä meillä elettiin kuplassa.. En sanoisi sitä edes pelkästään vauvakuplaksi vaan ehkä ennemmin rakkauskuplaksi. Minusta tuntui että pakahdun siitä rakkauden määrästä paitsi vauvaa, myös miestäni kohtaan. Tuijottelin heitä lumoutuneena ja useampaan otteeseen vierähti kyynelkin siitä, miten onnellinen olen koko meidän perheestä.



Kun Iivon vatsavaivat alkoivat, alkoi kupla puhkeamaan. Hän ei viihtynyt juurikaan missään muualla kuin sylissä ja nukkui öitä huonosti. Väsymys alkoi nostaa päätään jolloin minusta tuli huomattavasti ärtyisämpi. Tuohon aikaan varmasti kiukuttelin ajoittain Matiakselle kun olin väsynyt kuuntelemaan vauvan itkua ja väsynyt heräämisiin vähintään parin tunnin välein. Täytyy sanoa että onneksi minulla on niin kärsivällinen ja ymmärtäväinen mies. Hän ei nimittäin lähtenyt mihinkään kiukutteluihin tai piikittelyihin mukaan vaan pysyi rauhallisena, mikä varmasti pelasti meidät varsinaisilta riidoilta. Suosittelen siis jokaista tulevaa isää varautumaan jo etukäteen mahdolliseen väsyneeseen hormonihirviö-äitiin. Minä ainakin kiukuspäissäni sanoin välillä asioita mitä en tarkoittanut. Onneksi tajusin sentään pyytää niitä anteeksi pian möläytyksen jälkeen, ainakin yleensä.. En sano etten nykyään kiukuttele ajoittain väsymyksen takia, mutta se on jo huomattavasti vähäisempää.

Yhteinen, kahdenkeskeinen aika oli todella kortilla tuossa vaiheessa. Iivo ei viihtynyt muualla kuin sylissä eikä nukkunut kuin pieniä pätkiä päivisin. Iltaisin hän sinnitteli hereillä lähemmäs puoltayötä ja sitten kun saimme hänet lopulta nukkumaan, oli itsellä mielessä ainoastaan nukkuminen yhteisen ajan sijaan. Alkuun oli myös harvinaista että saisi syötyä ruuan yhdessä pöydän ääressä, juurikin siksi että poika viihtyi vain sylissä. Kahdenkeskeisen ajan puute harmitti minua aivan suunnattomasti silloin, me kun olemme tottuneet viettämään todella paljon aikaa yhdessä. Taisin kerran jos toisenkin itkeä miehelle että meillä ei ole enää koskaan aikaa saunoa tai ihan vaan istua rauhassa ja katsoa leffaa kahdestaan. Näin jälkikäteen voisin lohduttaa itseäni sanomalla, että se on vain vaihe joka menee nopeasti ohi, mutta en kuitenkaan sanoisi sitä koska tiedän miten vähän se siinä hetkessä lohduttaa. Ei yhtään.

Yksi asia mitä minun on ollut vaikeaa myöntää edes itselleni on sellainen tietynlainen katkeruus mikä aina hetkittäin yrittää nostaa päätään. Kuulostaa todella pahalta mutta antakaas kun selitän.. Elämä muuttui paljon aivan pienessä hetkessä kun vauva syntyi. Toki meidän molempien elämä muuttui, mutta hetkittäin minulle tulee sellainen olo että oma elämäni muuttui vielä enemmän kuin miehen. Yhtäkkiä olin symbioosissa vauvan kanssa. Samaan aikaan mies pystyi jatkamaan omia harrastuksiaan ja menojaan huomattavasti normaalimmin. Älkää ymmärtäkö väärin, se oli hyvä juttu ja itse patistin häntä harrastamaan vauvan synnyttyäkin koska hän oli säästänyt oman kesälomansa siihen että voi pitää ne vasta yhdessä meidän kanssa vauvan synnyttyä. Loppukesästä patistin siis miestä golffaamaan koska kohta olisi jo syksy ja golfsäät ohi. Mies kävi golffaamassa loppukesästä mutta ei edes kovin paljon. En voi silti väittää etteikö joinain päivinä itkuisen vauvan kanssa kotona minulla olisi ollut hieman katkera olo. Että täällä sitä nyt ollaan jumissa vauvan kanssa sohvan nurkassa koko loppuelämä (tai siltä se hetkittäin tuntui). Niin kuin jo sanoin, tätä en ole kunnolla myöntänyt aiemmin edes itselleni koska kuulostaahan se kamalalta!

Samaan aikaan Matias kuitenkin teki todella paljon vauvan kanssa ja minun imettäessäni piti huolta kodista, ulkoilutti koiran, kävi kaupassa, teki ruokaa, hoiti yösyöttöjä ja aamuja että minä sain nukkua.. Ja voi että miten kiitollinen olinkaan siitä! Että minulla on niin ihanan osallistuva ja välittävä mies joka tekee ihan hirveästi sen eteen että meillä kaikilla olisi hyvä olla. Ja jälleen kerran sai olla pyyhkimässä onnen kyyneleitä.

Ensimmäisen kuukauden jälkeen tilanne on lähtenyt pikkuhiljaa tasaantumaan. Iivo nukahtaa aikaisemmin ja nukkuu myös päivisin. Hän viihtyy vaunuissa joten liikkuminen on helpompaa. Hän viihtyy myös sitterissä ja leikkimatolla hereillä ollessaan.



Nyt kun Iivo on 3 kuukauden ikäinen niin koen että meillä on yhteistä aikaa oikeastaan todella hyvin. Otamme kaiken irti etenkin illoista kun poika käy kahdeksan-yhdeksän aikoihin nukkumaan. Silloin saunotaan rauhassa yhdessä, syödään iltapalaa, katsotaan telkkaria tai leffoja, pötkötellään vierekkäin sohvalla.. Ne illat on oikeastaan aika samanlaisia kuin koti-illat ennen Iivoa, sellaista meille sopivaa rauhallista parisuhdeaikaa. Viime perjantaina tehtiin illalla Iivon nukkumaanmentyä yhdessä sushia, sehän tuntui ihan treffi-illalta vaikka kotona oltiinkin! Ollaan myös pidetty kiinni meidän perinteestä että iltaisin pestään aina yhdessä hampaat ja mennään nukkumaan samaan aikaan. Ja toiselle laitetaan hammastahna valmiiksi hammasharjaan! Pieniä arjen juttuja millä uskon että on iso merkitys.

Toinen kiva juttu on koko perheen yhteiset lenkit arki-iltaisin ja viikonloppuisin. On ihan parasta käydä vaunulenkillä koko porukalla ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Siinä pääsee jotenkin ihan eri tavalla juttelemaan toisen kanssa kun kumpikaan ei keskity kännykän tai telkkarin ruutuun vaan oikeasti juttelemaan. Ollaan myös käyty shoppailemassa ja ravintoloissa ja kahviloissakin niin että Iivo on mukana. Joskus reissut menee paremmin ja joskus on vähän hankalampia, mutta kannattaa rohkeasti lähteä!

Me olemme ottaneet kahdenkeskeistä aikaa myös niin, että Iivo on ollut hoidossa. Monen mielestä voi olla aikaista mutta meille sopii tämä parhaiten! Iivo on ollut vanhempieni kanssa muutaman kerran joitain tunteja kun olemme olleet Matiaksen kanssa kahdestaan jossain: kavereiden luona, leffassa yms. On ollut aivan ihanaa käydä ihan kahdestaan jossain, mutta sen jälkeen on kyllä ollut myös ihan parasta tulla takaisin pojan luo!

Ehkä kaikkein paras muutos meidän parisuhteessa vauvan syntymän jälkeen on minun mielestäni se, miten meistä on muodostunut ihan älyttömän vahva ja toimiva tiimi. Oltiin sitä varmasti tietyllä tapaa jo aiemminkin, mutta se on jotenkin vahvistunut entisestään nyt vauva-arjessa. Tämä näkyy parhaiten pienissä asioissa arjessa.. Kun toinen nukuttaa Iivoa, niin toinen tekee valmiiksi iltapalaa. Kotoa lähtiessä toinen antaa Oliverille ruuan ja toinen laittaa Iivon valmiiksi turvakaukaloon. Kun toinen on valvonut yön niin toinen nousee pojan kanssa aamulla aikaisin. Kun toinen tulee kotiin työpäivän jälkeen niin ruoka on tehty valmiiksi. Ei niiden tarvitse olla isoja juttuja ja tässä vain muutamia esimerkkejä, mutta jotenkin huomaan jo nyt että ollaan vauvan myötä hiouduttu aikaisempaa paremmin yhteen.

Moni sanoo että se romanttinen rakkaus jää taka-alalle vauvan myötä ja varmasti tietyllä tapaa niin käykin. Koska kuka voi väittää että puklulta haiseva paita ja takkuinen tukka herättäisivät kovin romanttisia ajatuksia? Onneksi ne ovat vain yksittäisiä hetkiä ja sanoisin että meillä on kyllä siitäkin huolimatta onnistuttu säilyttämään myös se romantiikka myös arjessa mukana. Ehkä osittain siksi, että meillä se romantiikka on jo ennen lastakin ollut paljon niitä pieniä tekoja mitä tehdään toisillemme edelleen. Joskus vauvan synnyttyä saattaa käydä myös niin, että kaikki huomio ja rakkaudenosoitukset kohdistuvat helposti vauvaan, ja siksi onkin mielestäni tärkeää ottaa kaikki irti niistä hetkistä kun on kahden kesken ja huomioida puolisoa ainakin silloin.

Tietyllä tapaa meillä on kipuiltu sen kanssa että kokee ettei omaa ’roolia’ arvosteta tarpeeksi. Oman väsymyksen keskellä vauvaa hoitaessa ja kotia siivotessa on välillä unohtunut se, että mies on päivät töissä mikä on ajoittain todella kiireistä ja stressaavaa. Hän joutuu tasapainottelemaan työstressin ja vauva-arjen välillä samaan aikaan kun minua mietityttää se, että oma elämä tuntuu pyörivän ainoastaan vauvan ja kodin ympärillä. Helposti kun toinen puhuu omista stressin tai väsymyksen aiheuttajista, niin tulee sellainen olo että hän ei ymmärrä tai arvosta minun rooliani, mistä ei tietenkään ole kysymys. Tästä on keskusteltu useampaankin kertaan ja päästy siihen lopputulemaan että kumpikin arvostaa toisen tekemisiä ihan äärettömän paljon, ja pitää vaan osata kertoa ja näyttää se toiselle arjessa että vältytään jatkossa väärinkäsityksiltä. On myös tärkeää muistaa aika ajoin kiittää toista niistä asioista joita hän on tehnyt.



Tässä siis minun vinkit parisuhteeseen vauva-arjen keskelle (hyvä muistilista ajoittain myös itselle!)

  • Ottakaa ilo irti pienistäkin kahdenkeskeisistä hetkistä vauvan nukkuessa. Ei aina ole pakko päästä pois kotoa kahdenkeskeistä aikaa viettämään.
  • Tehkää pieniä kivoja asioita toisillenne, etenkin väsymyksen ja kiireen keskellä niillä on iso merkitys
  •  Sanokaa rakastan sinua! Meillä sanotaan aina VÄHINTÄÄN kerran päivässä
  • Unohtakaa älylaitteet hetkeksi ja keskittykää toisiinne! (Tässä meilläkin on vielä opettelemisen varaa..)
  • Puhukaa ja kuunnelkaa! Tässä asiassa minä olen meillä se heikompi osapuoli ja helposti patoan ne hankalat asiat sisälleni jolloin jossain vaiheessa räjähtää. Onneksi on mies joka pakottaa puhumaan!
  • Yrittäkää asettua toisen asemaan ja arvostaa toisen roolia. Saattaa kuulostaa helpolta olla vauvan kanssa päivät kotona tai käydä päivät töissä, mutta kaikessa on puolensa. Yrittäkää siis ymmärtää sitä toisen näkökulmaa. Tähän auttaa vahvasti edellinen kohta!
  • Kiittäkää toista. Siitä että hän on siinä vieressä ja niistä asioista joita hän tekee.
  • Pussatkaa ja halatkaa! Vauvan lisäksi myös toisianne.
  • Jos mahdollista ja tuntuu teille sopivalta niin suosittelen myös jättämään vauvan hoitoon, jos siis tarpeeksi tuttu hoitaja löytyy. On ihanaa välillä keskittyä ihan vaan siihen omaan puolisoon.
  • Muistakaa että tätä tehdään yhdessä tiiminä! 
  • HUUMORI! Neuvolan perheohjaajakin sanoi meidän kanssa tunnin keskusteltuaan, että meillä selvästi yhteinen huumori kantaa arjessa, ja se on muuten harvinaisen totta. Meillä nauretaan välillä vaikeillekin asioille ja se auttaa selviämään niistä yhdessä.

Miten vauvan syntymä on vaikuttanut muiden parisuhteisiin? Mikä on tuntunut kaikkein vaikeimmalta? Entä mikä on ollut parasta? 

Ps. Uskokaa tai älkää, kyllä näissä kuvissa ollaan me kaksi. Niin, ennen sitä vauva-arkea. Mikäpä olisikaan parempi tapa vaalia parisuhdetta kuin kaivaa esille vuoden takaiset muistot ihanasta päivästä?
Kaikki postauksen kuvat: Jetro Staven Photography 

Pps. Kuka haluaa ostaa miun hääpuvun?

torstai 18. lokakuuta 2018

Iivo 3kk


vauva 3kk

Mitat

Pituus: 59cm (2kk 55,5cm)
Paino: 6355g (2kk 5280g)

Maanantaina käytiin 3 kuukautis neuvolassa Iivon kanssa. Edellisestä neuvolasta oli jo kuukausi aikaa eikä meillä siis ollut tietoa pojan kasvusta sen jälkeen. Toki tiedettiin että hän on kasvanut, mutta kiinnosti kyllä kovasti että kuinka paljon. Ja kyllähän sitä kasvua oli tullut, nimittäin yli kilo lisää painoa kuukauden takaiseen verrattuna!

Neuvolassa annettiin myös rotarokote suun kautta ja ensimmäiset ’oikeat rokotukset’ molempiin reisiin. Matias oli onneksi mukana neuvolassa ja piteli poikaa, minä en voinut edes katsoa kun pelkään rokotuksia muutenkin jopa itselleni laitettaessa! Rotarokotteen poika veteli innoissaan ja olisi ottanut mielellään enemmänkin. Piikkien jälkeen tuli kova itku ja ehkä ensimmäistä kertaa sellainen, että häneltä ihan valui kyyneleitä silmistä. Kyllä vaan teki tiukkaa tälle äidille! Onneksi poika rauhoittui nopeasti ja sen jälkeen nukkui melkein koko päivän. Hereillä ollessaan on rokotteiden jälkeen ollut normaalia itkuisampi ja nukkuminen on tuon ensimmäisen päivän jälkeen ollut levotonta. Toivotaan että palaa pian normaalimmaksi.

Päivärytmi

Meille on muodostunut päivään jo aika kivat rutiinit mitä pyritään noudattamaan mahdollisuuksien ja menojen mukaan päivittäin. Heräämme vaihtelevasti klo 7-9 välillä. Syödään molemmat aamupala ja parin tunnin päästä heräämisestä lähdetään lenkille, joka kestää yleensä noin tunnin-puolitoista tuntia. Tästä Iivo jatkaa päiväunia vaunuissa ja minä saan sitä tärkeää omaa aikaa: syön lounaan rauhassa, saatan katsoa telkkaria, siivota, nukkua itsekin päiväunet, kirjoittaa blogia, treenata tms., sitä mikä minäkin päivänä parhaalta tuntuu. Välillä käyn myös pidempään kiertelemässä kaupungilla tai jossain lounaalla Iivon nukkuessa.

Yleensä pyrin saamaan Iivon nukkumaan toiset päiväunet sisällä ja Matiaksen tultua kotiin syömme yhdessä päivällistä, jonka jälkeen ollaan viime aikoina käyty vielä yhdessä iltakävelyllä, että Iivo nukkuisi vielä illalla yhdet unet. Näin saadaan vältettyä iltakiukkua ja venytettyä nukkumaanmenoa pikkuisen eteenpäin. Iltatoimet aloitetaan aina 19.30-20 välisenä aikana ja siitä noin 30min-1h Iivo on unten mailla.

vauva 3kk

Yleinen viihtyminen

Iivo viihtyy hienosti etenkin leikkimatolla ja nykyään myös sitterissä ilman että sitä tarvitsee heijata kokoaikaa! Helpottaa omaa elämää ja vaikka juttelen ja leikin tietenkin paljon Iivon kanssa hänen hereillä ollessaan niin enää ei tarvitse olla aivan taukoamatta viihdyttämässä. Välillä tuntuu että poika viihtyy jopa paremmin leikkimatolla ja sitterissä kuin sylissä!

Voin ilokseni kertoa että meillä viihdytään nykyään aika hyvin myös vaunuissa! Iivo katselee ympärilleen ja seurustelee, joskus toki tulee paha mieli mutta silloin yleensä tutti auttaa.

Tällä hetkellä meillä on vielä pieniä haasteita autossa viihtymisen kanssa ja matkalla saattaa usein tulla huutoa ennen kuin poika nukahtaa. Tässäkin tosin näkyy jo vihreää valoa siinä mielessä että viime aikoina ei ole itkenyt läheskään kaikkien matkojen alussa niin kuin ennen! Pidetään peukut pystyssä.

Taidot

Hymyilyn lisäksi Iivo osaa nyt naureskella ja jokellella ja silloin tämän äidin sydän sulaa! Oman pienen jokeltelu on miun mielestä maailman paras ääni ja voisin kuunnella sitä loputtomiin! Iivo päästele muutenkin jo todella paljon ääniä eli juttelee sekä meille vanhemmille ja muille ihmisille, että leikkimatossaan oleville leluille.

Noin viikko sitten Iivo kääntyili ensimmäisiä kertoja myös vatsalta selälleen ilman apuja. Hän teki sen todella moneen kertaan tiettyinä päivinä, mutta lopetti sen nyt jo. En usko että se oli vahinko, sen verran paljon sitä tapahtui mutta syystä tai toisesta tuo uusi taito ei enää tunnu kiinnostavan.

Iivo tuntuu nyt viimeisten parin viikon aikana löytäneen myös omat kätensä ja ne päätyvätkin suuhun jatkuvasti. Välillä tuntuu että hän työntää sormet niin syvälle suuhun että kohta tulee oksennusrefleksi!

vauva 3kk

Uni ja nukkuminen

Kirjoitin Iivon nukahtamisesta täällä, joten en mene tässä kovin syvällisesti siihen aiheeseen. Sen mainitsen että nyt pari päivää Iivo on jo nukahtanut omaan sänkyynsä niin että minä olen istunut vieressä, eli eteenpäin mennään. Eilen hän oli niin väsynyt ettei tarvinnut nukahtamiseen edes silittelyä tai hyssyttelyä!

Iivo laitetaan joka päivä nukkumaan suunnilleen samoihin aikoihin noin kahdeksan maissa. Iivon pisin unijakso on pidentynyt kuukauden takaisesta kolmesta tunnista 5-7 tuntiin. Seitsemän tuntia on edelleen harvinaisuus mutta kyllä niitäkin öitä on! Pitkän unijaksoja jälkeen loppuyö heräilläänkin sitten useammin, yleensä 1-3 tunnin välein hyvin vaihtelevasti. Heräämme yleensä klo 7-9 välillä.

Päiväunia Iivo nukkuu ainakin yhdet pidemmät päivässä. Nämä n. 2-3 tunnin päiväunet sijoittuvat aamupäivään kun lähdemme vaunulenkille, jonka jälkeen poika jatkaa unia ulkona. Läpi koko päivän Iivo on yleensä valveilla 1,5-2,5 tuntia kerrallaan jonka jälkeen nukutaan. Pidempien päiväunien lisäksi hän nukkuu vaihtelevasti päivän aikana muita 30 min-2 h mittaisia unia. Päiväunet nukutaan usein vaunuissa tai sitterissä (lyhyitä pätkiä), toissapäivänä sain hänet nukkumaan jopa parin tunnin päiväunet omassa sängyssään mikä on harvinaista! Nämä päiväuniasiatkaan eivät tietenkään näin pienen kanssa ole kiveen hakattu vaan välillä on huonompia päiviä myös päiväunien osalta.

Imetys

Imetys sujuu meillä edelleen hyvin, kuten pojan kasvusta saattaa arvatakin. Iivo tuntuu syövän TODELLA usein päivän aikana, imetysväli vaihtelee tunnista noin 3,5 tuntiin. Pitkä väli tulee luonnollisesti silloin kun poika nukkuu päiväunia. Meillä toimii imetysasennoista kaikkein parhaiten perinteinen kehtoasento, mutta myös muutkin asennot onnistuvat. Kirjoitin ajatuksiani julkisesta imetyksestä täällä, käy lukemassa. Edelleen poika tuntuu ajoittain sekoilevan rinnalla ja hänestä on usein hankala tietää, milloin hän on kylläinen. Myös varsinaisia rintaraivareita esiintyy ajoittain.

vauva 3kk

Vatsakivut

Jossain vaiheessa sanottiin, että aika parantaa.. Silloin se lähinnä ärsytti, mutta tottahan se on. Pojalla ei hetkeen ole ollut enää juurikaan vatsakipuja ja en ole huomannut edes juurikaan syömieni ruoka-aineiden vaikuttavan häneen enää. Olen toki pienissä määrissä syönyt kaikkea kokoajan mutta nyt uskaltaa syödä jo paljon vapaammin ilman että tarvitsee potea huonoa omatuntoa toisen hankalasta olosta.

Kokonaisuudessaan meille kuuluu tällä hetkellä tosi hyvää! Minä nautin kotona olosta Iivon kanssa, siitä että saan viettää mahdollisimman paljon aikaa hänen kanssaan mutta että päiväunien aikaan saan aikaa myös itselleni. On ihan uskomatonta miten nopeasti poika kehittyy ja sitä on mahtavaa seurata. Tämä syksy on ollut myös niin upea että on ihan mahtavaa kun on päässyt nauttimaan siitä kotona ja paljon ulkoillen. Matias on myös niin älyttömän innokas ja omistautunut isi Iivolle että on ihanaa että minäkin pääsen viettämään ihan oikeasti omaa aikaa pois kotoa jos/kun haluan.

Mitä muille kuuluu? Kuulostaako nämä meidän 3 kuukauden ikäisen kaverin jutut tutulta?

Lue myös aikaisemmat kuukausikuulumiset:

maanantai 15. lokakuuta 2018

Tavoitteena vauvan nukahtaminen omaan sänkyyn

Pieni poika itkee lohduttomasti sängyllä. Enkö ole jo kokeillut kaikki mahdolliset asennot? Mahallaan käsivarrella, mahallaan rinnalla, olkapäällä, kehtoasennossa, pystyssä, selällään, kyljellään.. Olen kävellyt huoneesta toiseen ja hytkyttänyt sängyn reunalla. Pariksi minuutiksi itku lakkaa ja ehdin jo ajatella että jes, vihdoin löytyi hyvä asento. Kunnes se alkaa taas. Välillä itketään yhdessä.. Millainen äiti oikein olen kun en osaa edes auttaa omaa lastani?
 
vauvan nukahtaminen

vauvan nukahtaminen

vauvan nukahtaminen

Ihan ensimmäiseksi haluan kertoa hieman taustoja tähän kaikkeen. Meidän vauvalla oli ensimmäisten elinkuukausiensa aikana vatsavaivoja. Niinhän kaikilla vauvoilla on, sanotaan.. Mutta ainakin omasta mielestäni ne olivat meillä aika pahoja. Pieni itkeskeli paljon etenkin iltaisin ja välillä koko poika oli kaarella ja huusi kivusta. Kivut häiritsivät kaikkea, etenkin nukkumista. Siinä tilanteessa mielestäni on jokaiselle vanhemmalle luontevaa, että tekee kaikkensa että toisella olisi hyvä olla.

Tuo alussa kirjoittamani tilanne on siis melko osuva kuvaus joistain illoista silloin alkuvaiheessa. Meillä tämä vaihe ei onneksi kestänyt kovin pitkään eikä ollut jokailtaista, mutta jokainen tuollainen ilta tuntui kyllä äärettömän pitkältä. Muistan miten loppu olin siinä vaiheessa kun viimein sain pienen nukahtamaan. Sylistä hänet oli onneksi yleensä helppo siirtää omaan sänkyyn ilman että hän heräsi, että sain sitten itsekin nukuttua rauhassa seuraavaan herätykseen asti. Yöllä vatsavaivat eivät myöskään tuntuneet pahasti vaivaavan vaan ne keskittyivät lähinnä iltaan.

Noh, noiden vatsavaivojen takia teimme siis kaikki mahdolliset (ja mahdottomat) sirkustemput että saisimme pienen poikamme rauhoittumaan ja nukahtamaan. Parhaiten hänet sai rauhoittumaan rinnalle, ja siihenkin niin että samaan aikaan kävelin tai hytkytin poikaa. Muuten syöminenkin meni iltaisin itkuksi. Sitten aikansa vuoroin itkettyään ja syötyään, hän nukahti rinnalle. Toisena vaihtoehtona Matias teki tämän saman tutin kanssa sen jälkeen kun minä olin syöttänyt pojan. Parina yönä jompikumpi meistä jopa nukkui pystyasennossa olohuoneen sohvalla vauva rinnalla koska se tuntui olevan ainoa asento mikä oli pojalle hyvä.

Joinain iltoina yritin saada pojan nukahtamaan omaan sänkyynsä, koska niinhän vaan kuuluu tehdä, eihän vauvaa saisi opettaa nukahtamaan ainoastaan syliin. Jos yritin laskea pojan sänkyynsä hereillä (edes niin että oli juuri nukahtamassa), niin hän heräsi heti ja alkoi huutaa eikä rauhoittunut ennen kuin hänet nostettiin ylös sängystä. Ja voin kertoa että tein tätä taistelua useampaan otteeseen tunteja, mutta vauva vain huusi sängyssään niin kauan kunnes hänet nostettiin pois eikä rauhoittunut millään muulla. Minulla ei ainakaan ole halua huudattaa lastani ja samalla mietin myös omaa jaksamistani ja sitä, miten pääsisin itsekin joskus nukkumaan. Niinpä nukutin rinnalle.

Iivon vatsavaivat helpottivat ajan kanssa ja nyt 3 kuukauden iässä edes minun syömiseni eivät juurikaan vaikuta häneen. Jonkun verran ilmavaivat tuntuvat herättävän aamuyöstä, mutta ne eivät ole enää kivuliaita niin kuin aikaisemmin. Niin kuin arvata saattaa, niin tähän mennessä poika on kuitenkin oppinut tietyt tavat nukahtamiseen koska sen eteen on tehty kaikenlaisia temppuja.

Tässä siis lyhyesti pojan nukahtamisesta.
- Iivo ei osaa nukahtaa itsekseen, vaan tarvitsee tukea nukahtamiseen. Tämä pätee aina, oli hän sitten kuinka väsynyt tahansa
- Iivo nukahtaa yöunille edelleen ainoastaan syliin, joko tissille tai tutin kanssa
- Päivän aikana Iivo nukahtaa sylin lisäksi ainoastaan liikkuviin vaunuihin tai heiluvaan sitteriin
- Luonnollisesti koska Iivo ei osaa nukahtaa itse, hän tarvitsee yölläkin aina apua nukahtamiseen. Ja vaikka edellisestä syötöstä olisi kulunut vain tunti niin käytännössä se uudelleen nukahtaminen vaatii aina rinnan (tai pullon tai tutin).

Olen aina aika ajoin miettinyt tätä nukahtamisasiaa paljonkin, kun moni hehkuttaa somessa miten heidän vauvansa on alusta asti osannut nukahtaa itse omaan sänkyyn ilman apuja ja miten se on vain totuttamiskysymys. No niin varmasti onkin, mutta lähtökohdat ovat kaikilla hyvin erilaiset. Meillä vatsavaivojen lisäksi yhden haasteen tuo se, että vaikka pojalla on kova (lue älytön) imemisen tarve, niin yksikään tutti ei meinaa pysyä suussa. Hän siis mielellään söisi tuttia ja se myös rauhoittaa hyvin, mutta siitä ei ole mitään apua koska se tippuu suusta jatkuvasti.

Voin sanoa että aiheeseen liittyvien keskustelujen lukeminen on vähintäänkin turhauttavaa. Moni sanoo että eihän siinä muuta kuin että alusta laitat vain vauvan sänkyyn ja annat nukahtaa sinne itsekseen, ei se ole sen kummempaa. Mutta uskallan väittää että niillä vanhemmilla ei ole ollut sitä todella vatsavaivaista vauvaa joka ei pysty kivuiltaan nukkumaan. Uskon siis, että tietyllä tapaa tähän nukahtamisasiaan varmasti vaikuttaa se, miten on vauvan opettanut, mutta vauvat (niin kuin me ihmiset yleensäkin) ovat kaikki yksilöitä ja pelkästään totuttamiseen ei voida vedota. Tällä haluaisin lohduttaa teitä muita jotka ovat samassa tilanteessa (ja toki myös vähän itseänikin). Meillä ei oikeasti pahimpien vatsavaivojen aikaan ollut muuta vaihtoehtoa.

3kk vauva nukuttaminen

3kk vauva nukuttaminen
3kk vauvan nukuttaminen

Myönnän että meidän olisi pitänyt alkaa totuttaa vauvaa nukahtamaan itse jo aiemmin, mutta nyt jonkun aikaa olen vain itse ollut mukavuudenhaluinen. Iivo nukahtaa nykyään aika helposti rinnalle ja hänet on siitä helppo siirtää omaan sänkyynsä ilman että hän herää. Nukuttaminen on siis minulle helppoa, nopeaa ja vaivatonta. Ei juurikaan huutoa tai kitinöitä ja pääsen itse rauhoittumaan ennen omaa nukkumaanmenoa. Nyt olen kuitenkin päättänyt että alan totuttaa Iivoa nukahtamaan omaan sänkyynsä, yöunille ja välillä myös päiväunille.

Tässä juttuja joita ajattelin kokeilla (osa näistä on toki ollut käytössä jo pitkään):
- Säännölliset iltarutiinit: meillä on jo pitkään tehty iltapesut, vaipanvaihdot ja yöpuvun vaihto tietyllä kaavalla, hämärässä ja rauhallisesti puhuen. Iltarutiinit myös aloitetaan noin puolen tunnin säteellä aina samaan aikaan.
- Iltasyöttö: tästä lähtien alan pitämään pojan hereillä illalla syöttäessni häntä ja röyhtäytän hänet lopuksi niin että hän on hereillä kun laitan hänet sänkyyn. Aluksi varmasti niin että hän on juuri nukahtamassa, mutta ajan kanssa sitten pyrin totuttamaan poikaa siihen että hän olisi vielä kokonaan hereillä (väsyneenä tosin) kun hänet lasketaan sänkyyn.
- Rauhoittelu: rauhoittelen poikaa omassa sängyssään silittelemällä, jos poika itkee eikä rauhoitu muuten niin nostan hetkeksi syliin rauhoittumaan, mutta niin ettei nukahda siihen vaan laitetaan hereillä takaisin sänkyyn. Tuttia en mielellään käyttäisi koska sitä joutuu tällä hetkellä käytännössä pitämään pojan suussa että se pysyisi ja se tarkoittaa että joudun seisomaan kehdon vieressä kokajan pitämässä tuttia suussa.

Nämä ovat siis todella perusjuttuja mutta aikaisempaan verrattuna teen nyt sen päätöksen että pitäydyn näissä säännönmukaisesti enkä nukuta syliin ainakaan iltaisin. En usko että tästä tulee ihan helppoa mutta hyvänä puolena tässä on ehdottomasti se, että sitten kun olen syöttänyt Iivon illalla niin myös Matias voi hoitaa tuon nukuttamisen loppuun paremmin kuin ennen.

Nyt minulla olisi muutama kysymys teille..
- Ensinnäkin näiden lisäksi kaikki vinkit nukuttamiseen otetaan vastaan!
- Onko teillä toiminut unirätti tai unilelu? Meillä poika ei oikein tunnu kiinnostuvan sellaisista, mutta en toisaalta myöskään ihan tiedä miten niitä pitäisi käyttää. Etenkin alussa olimme supervarovaisia emmekä tukehtumisriskin vuoksi halunneet että sängyssä on mitään ylimääräistä.
- Mitä mieltä olette mobilen tai soittorasian, soivan pehmolelun yms. käytöstä vauvan rauhoittamisessa? Meillä poika rauhoittuu hyvin kun mobilen laittaa soimaan mutta ei silti tunnu nukahtavan siihen, ehkä siinä on kuitenkin liikaa seurattavaa.

Toiveena olisi että tulevaisuudessa poika osaisi jossain vaiheessa nukahtaa itse, mikä voi auttaa myös siihen että kun hän herää yöllä niin osaisi myös silloin nukahtaa itse takaisin ilman apua. Nämä ovat siis pitkän tähtäimen tavoitteita eikä minulla missään nimessä ole ajatuksena että tapahtuisivat hetkessä. Haluan myös painottaa että mitään unikoulua meidän ei ole tarkoitus varsinaisesti pitää, poika kun on vielä niin pieni. Häntä ei ole tarkoituksena huudattaa vaan mennään pojan tarpeita kuunnellen. Kenenkään ei myöskään tarvitse epäillä ettei poika saa tarpeeksi läheisyyttä, sillä häntä kyllä edelleen sylitellään, pussaillaan ja halitaan yllin kyllin.

Osaako joku samaistua? Kamppailetko saman asian kanssa? Vertaistuki, vinkit, tsempit ja kaikki on nyt tervetulleita!

Ps. Kuvituksena kuvia aika paljon pienemmästä pojasta, silloin kun hän vielä (silloin kun maha ei vaivannut) nukahteli mihin tahansa milloin tahansa. <3

torstai 11. lokakuuta 2018

Ajatuksia julkisesta imettämisestä

Viime viikko oli imetysviikko ja tarkoitukseni oli kirjoittaa jo silloin ajatuksiani julkisesta imettämisestä tänne blogiin. Oltiin kuitenkin viime viikko minun perheen luona Lappeenrannassa ja oli niin paljon kaikkea muuta että blogi unohtui. Hyvä niin, välillä on hyvä keskittyä ihan kaikkeen muuhun. Nyt kuitenkin niitä omia ajatuksiani julkisesta imetyksestä!
Pienen vauvan kanssa törmää väkisin niihin tilanteisiin että vauva on pakko ruokkia paikasta riippumatta. On mahdotonta (ainakin meillä) ajoittaa syötöt niin että aina oltaisiin kotona, sillä poika syö välillä hyvinkin tiuhaan tahtiin eikä nälkä katso aikaa tai paikkaa.

Minulle imetys on lähtökohtaisesti aika henkilökohtainen asia. Mieluiten imetän siis oman kodin rauhassa ilman ylimääräisiä silmäpareja. Tämä ei tietenkään koske Matiasta, mutta tiedätte mitä tarkoitan. En siis todellakaan ole se, joka häpeilemättä pullauttaa tissin esiin ravintolapöydässä, kaupan kassajonossa tai lähijunassa. Ristiäispostauksessa kerroin, että pumppasin maitoa valmiiksi ettei minun tarvitse istua pojan huoneessa koko päivää, sillä en koe oloani mukavaksi imettäessä kun ympärillä on niin paljon ihmisiä. Muutenkin jos lähdetään vaikka kylään jonkun luo niin saatan ottaa pumpattua maitoa mukaan. Jos maitoa ei ole mukana niin toki imetän kylässä ollessa, tilanteen mukaan joko toisessa huoneessa tai samassa huoneessa muiden kanssa. Kun päällä on imetyspaita niin kovin paljon ei onneksi näy ja saatan pitää myös harsoa edessä.

julkinen imettäminen

julkinen imettäminen

Julkisesti imettäminen tuntuu minulle itselleni tietyllä tapaa vaivaannuttavalta, en oikein osaa edes selittää miksi. Tavallaan ehkä mietin myös sitä, mitä ajatuksia se herättää ympärillä olevissa ihmisissä. Olen nimittäin huomannut, että minun on huomattavasti helpompi imettää muiden naisten seurassa, ja etenkin muiden äitien seurassa. Tuntuu että heille se on luontevampaa ja siksi myös minä tunnen oloni luontevammaksi. Muutenkin jos lähdetään vaikka kylään jonkun luo niin saatan ottaa pumpattua maitoa mukaan. Jos maitoa ei ole mukana niin toki imetän kylässä ollessa, tilanteen mukaan joko toisessa huoneessa tai samassa huoneessa muiden kanssa. Kun päällä on imetyspaita niin kovin paljon ei onneksi näy ja saatan pitää myös harsoa edessä.

Kun lähdemme esimerkiksi kauppakeskukseen, niin imetän usein lastenhoitohuoneessa. Monessa lastenhoitohuoneessa on kivasti imetykselle oma rauhallinen nurkkaus, mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Jos olisimme ravintolassa syömässä ja vauva on selvästi nälkäinen, niin lähtökohtaisesti menisin kyllä lastenhoitohuoneeseen imettämään pois pöydästä jos se on mahdollista järkevissä rajoissa. (Eli siis lastenhoitohuone olisi tarpeeksi lähellä eikä aikaa menisi älyttömästi sen metsästämiseen). Toki jos se ei onnistu niin imettäisin pöydässä, harso suojana mutta voin suoraan myöntää että silloin olisin kyllä oman mukavuusalueeni ulkopuolella.

Yhden haasteen meidän pojan osalta julkiseen imettämiseen tuo myös erinäiset sekoilut ja raivarit kesken syömisen. Hän on siis oikeastaan kuukauden ikäisestä eteenpäin ajoittain sekoillut etenkin syömisen lopussa, pyörittelee ja heiluttelee päätään selvästi turhautuneena, välillä jopa itkee ja raivoaa rinnalla. Olen itse tulkinnut tuon niin, että kovan imutarpeen (ja sen ettei tutti pysy suussa!) takia häntä turhauttaa kun maha on jo täynnä mutta hän haluaisi vielä jatkaa syömistä. Toisaalta kuulostaa kyllä tutulta, syöminen kun kuuluu myös minun lempiharrastuksiin..

julkinen imettäminen

julkinen imettäminen

Haluan painottaa että yleisesti ottaen olen itse sitä mieltä että jokainen saa imettää juuri siellä missä haluaa ja tarvitsee, ja niin julkisesti kuin haluaa, muiden julkinen imettäminen ei minua häiritse. En vaan itse koe oloani mukavaksi jos silmäpareja on ympärillä liikaa. Muutenkin jokaisen olisi hyvä pitää huoli omista asioistaan eli en sinänsä ymmärrä miksi jonkun muun julkinen imetys olisi jollekin toiselle ongelma. Toisaalta ymmärrän sen, että lapsettomien saattaa myös olla vaikea ymmärtää sitä että jos vauvalla on nälkä niin se ei katso aika ja paikkaa. Onneksi tästä keskustellaan kokoajan enemmän ja sitä kautta saadaan tietoisuutta kaikille ja toivottavasti jatkossa jokainen saa imettää lastaan rauhassa.

Kevennyksenä vielä muutamia paikkoja missä olen (näistä ajatuksistani huolimatta) imettänyt...
- Kesken vaunulenkin puistonpenkillä
- Frisbeegolfkierroksen lomassa autossa parkkipaikalla
- Helsingin keskustan yhden vilkkaimman lounasravintolan pöydässä
- Bauhausin parkkipaikalla auton takapenkillä
- Kerrostalon pihassa (huom! ei edes meidän oma talo.. tai kenenkään muunkaan tutun :D)

Tuntuu että tästä tekstistä tuli todella sekava, mutta toivottavasti sain tuotua ajatukseni esille mahdollisimman hyvin. Että minun mielestäni jokaisella on oikeus imettää missä haluaa ilman että siitä kukaan tekee ongelmaa. Toisaalta minulle imetys on niin henkilökohtainen asia, että hoidan imetyksen mieluiten mahdollisimman rauhallisessa paikassa mahdollisuuksien mukaan. Voihan se olla, että nämä ajatukset muuttuvat ajan myötä, moni tuttu on nimittäin sanonut että esikoisen kanssa oli huomattavasti varovaisempi kuin myöhemmin seuraavien lasten kanssa. Tällä hetkellä kuitenkin näillä ajatuksilla eteenpäin.

Mitä ajatuksia tämä aihe herättää muissa? Millainen imettäjä sinä olet?