torstai 18. lokakuuta 2018

Iivo 3kk


vauva 3kk

Mitat

Pituus: 59cm (2kk 55,5cm)
Paino: 6355g (2kk 5280g)

Maanantaina käytiin 3 kuukautis neuvolassa Iivon kanssa. Edellisestä neuvolasta oli jo kuukausi aikaa eikä meillä siis ollut tietoa pojan kasvusta sen jälkeen. Toki tiedettiin että hän on kasvanut, mutta kiinnosti kyllä kovasti että kuinka paljon. Ja kyllähän sitä kasvua oli tullut, nimittäin yli kilo lisää painoa kuukauden takaiseen verrattuna!

Neuvolassa annettiin myös rotarokote suun kautta ja ensimmäiset ’oikeat rokotukset’ molempiin reisiin. Matias oli onneksi mukana neuvolassa ja piteli poikaa, minä en voinut edes katsoa kun pelkään rokotuksia muutenkin jopa itselleni laitettaessa! Rotarokotteen poika veteli innoissaan ja olisi ottanut mielellään enemmänkin. Piikkien jälkeen tuli kova itku ja ehkä ensimmäistä kertaa sellainen, että häneltä ihan valui kyyneleitä silmistä. Kyllä vaan teki tiukkaa tälle äidille! Onneksi poika rauhoittui nopeasti ja sen jälkeen nukkui melkein koko päivän. Hereillä ollessaan on rokotteiden jälkeen ollut normaalia itkuisampi ja nukkuminen on tuon ensimmäisen päivän jälkeen ollut levotonta. Toivotaan että palaa pian normaalimmaksi.

Päivärytmi

Meille on muodostunut päivään jo aika kivat rutiinit mitä pyritään noudattamaan mahdollisuuksien ja menojen mukaan päivittäin. Heräämme vaihtelevasti klo 7-9 välillä. Syödään molemmat aamupala ja parin tunnin päästä heräämisestä lähdetään lenkille, joka kestää yleensä noin tunnin-puolitoista tuntia. Tästä Iivo jatkaa päiväunia vaunuissa ja minä saan sitä tärkeää omaa aikaa: syön lounaan rauhassa, saatan katsoa telkkaria, siivota, nukkua itsekin päiväunet, kirjoittaa blogia, treenata tms., sitä mikä minäkin päivänä parhaalta tuntuu. Välillä käyn myös pidempään kiertelemässä kaupungilla tai jossain lounaalla Iivon nukkuessa.

Yleensä pyrin saamaan Iivon nukkumaan toiset päiväunet sisällä ja Matiaksen tultua kotiin syömme yhdessä päivällistä, jonka jälkeen ollaan viime aikoina käyty vielä yhdessä iltakävelyllä, että Iivo nukkuisi vielä illalla yhdet unet. Näin saadaan vältettyä iltakiukkua ja venytettyä nukkumaanmenoa pikkuisen eteenpäin. Iltatoimet aloitetaan aina 19.30-20 välisenä aikana ja siitä noin 30min-1h Iivo on unten mailla.

vauva 3kk

Yleinen viihtyminen

Iivo viihtyy hienosti etenkin leikkimatolla ja nykyään myös sitterissä ilman että sitä tarvitsee heijata kokoaikaa! Helpottaa omaa elämää ja vaikka juttelen ja leikin tietenkin paljon Iivon kanssa hänen hereillä ollessaan niin enää ei tarvitse olla aivan taukoamatta viihdyttämässä. Välillä tuntuu että poika viihtyy jopa paremmin leikkimatolla ja sitterissä kuin sylissä!

Voin ilokseni kertoa että meillä viihdytään nykyään aika hyvin myös vaunuissa! Iivo katselee ympärilleen ja seurustelee, joskus toki tulee paha mieli mutta silloin yleensä tutti auttaa.

Tällä hetkellä meillä on vielä pieniä haasteita autossa viihtymisen kanssa ja matkalla saattaa usein tulla huutoa ennen kuin poika nukahtaa. Tässäkin tosin näkyy jo vihreää valoa siinä mielessä että viime aikoina ei ole itkenyt läheskään kaikkien matkojen alussa niin kuin ennen! Pidetään peukut pystyssä.

Taidot

Hymyilyn lisäksi Iivo osaa nyt naureskella ja jokellella ja silloin tämän äidin sydän sulaa! Oman pienen jokeltelu on miun mielestä maailman paras ääni ja voisin kuunnella sitä loputtomiin! Iivo päästele muutenkin jo todella paljon ääniä eli juttelee sekä meille vanhemmille ja muille ihmisille, että leikkimatossaan oleville leluille.

Noin viikko sitten Iivo kääntyili ensimmäisiä kertoja myös vatsalta selälleen ilman apuja. Hän teki sen todella moneen kertaan tiettyinä päivinä, mutta lopetti sen nyt jo. En usko että se oli vahinko, sen verran paljon sitä tapahtui mutta syystä tai toisesta tuo uusi taito ei enää tunnu kiinnostavan.

Iivo tuntuu nyt viimeisten parin viikon aikana löytäneen myös omat kätensä ja ne päätyvätkin suuhun jatkuvasti. Välillä tuntuu että hän työntää sormet niin syvälle suuhun että kohta tulee oksennusrefleksi!

vauva 3kk

Uni ja nukkuminen

Kirjoitin Iivon nukahtamisesta täällä, joten en mene tässä kovin syvällisesti siihen aiheeseen. Sen mainitsen että nyt pari päivää Iivo on jo nukahtanut omaan sänkyynsä niin että minä olen istunut vieressä, eli eteenpäin mennään. Eilen hän oli niin väsynyt ettei tarvinnut nukahtamiseen edes silittelyä tai hyssyttelyä!

Iivo laitetaan joka päivä nukkumaan suunnilleen samoihin aikoihin noin kahdeksan maissa. Iivon pisin unijakso on pidentynyt kuukauden takaisesta kolmesta tunnista 5-7 tuntiin. Seitsemän tuntia on edelleen harvinaisuus mutta kyllä niitäkin öitä on! Pitkän unijaksoja jälkeen loppuyö heräilläänkin sitten useammin, yleensä 1-3 tunnin välein hyvin vaihtelevasti. Heräämme yleensä klo 7-9 välillä.

Päiväunia Iivo nukkuu ainakin yhdet pidemmät päivässä. Nämä n. 2-3 tunnin päiväunet sijoittuvat aamupäivään kun lähdemme vaunulenkille, jonka jälkeen poika jatkaa unia ulkona. Läpi koko päivän Iivo on yleensä valveilla 1,5-2,5 tuntia kerrallaan jonka jälkeen nukutaan. Pidempien päiväunien lisäksi hän nukkuu vaihtelevasti päivän aikana muita 30 min-2 h mittaisia unia. Päiväunet nukutaan usein vaunuissa tai sitterissä (lyhyitä pätkiä), toissapäivänä sain hänet nukkumaan jopa parin tunnin päiväunet omassa sängyssään mikä on harvinaista! Nämä päiväuniasiatkaan eivät tietenkään näin pienen kanssa ole kiveen hakattu vaan välillä on huonompia päiviä myös päiväunien osalta.

Imetys

Imetys sujuu meillä edelleen hyvin, kuten pojan kasvusta saattaa arvatakin. Iivo tuntuu syövän TODELLA usein päivän aikana, imetysväli vaihtelee tunnista noin 3,5 tuntiin. Pitkä väli tulee luonnollisesti silloin kun poika nukkuu päiväunia. Meillä toimii imetysasennoista kaikkein parhaiten perinteinen kehtoasento, mutta myös muutkin asennot onnistuvat. Kirjoitin ajatuksiani julkisesta imetyksestä täällä, käy lukemassa. Edelleen poika tuntuu ajoittain sekoilevan rinnalla ja hänestä on usein hankala tietää, milloin hän on kylläinen. Myös varsinaisia rintaraivareita esiintyy ajoittain.

vauva 3kk

Vatsakivut

Jossain vaiheessa sanottiin, että aika parantaa.. Silloin se lähinnä ärsytti, mutta tottahan se on. Pojalla ei hetkeen ole ollut enää juurikaan vatsakipuja ja en ole huomannut edes juurikaan syömieni ruoka-aineiden vaikuttavan häneen enää. Olen toki pienissä määrissä syönyt kaikkea kokoajan mutta nyt uskaltaa syödä jo paljon vapaammin ilman että tarvitsee potea huonoa omatuntoa toisen hankalasta olosta.

Kokonaisuudessaan meille kuuluu tällä hetkellä tosi hyvää! Minä nautin kotona olosta Iivon kanssa, siitä että saan viettää mahdollisimman paljon aikaa hänen kanssaan mutta että päiväunien aikaan saan aikaa myös itselleni. On ihan uskomatonta miten nopeasti poika kehittyy ja sitä on mahtavaa seurata. Tämä syksy on ollut myös niin upea että on ihan mahtavaa kun on päässyt nauttimaan siitä kotona ja paljon ulkoillen. Matias on myös niin älyttömän innokas ja omistautunut isi Iivolle että on ihanaa että minäkin pääsen viettämään ihan oikeasti omaa aikaa pois kotoa jos/kun haluan.

Mitä muille kuuluu? Kuulostaako nämä meidän 3 kuukauden ikäisen kaverin jutut tutulta?

Lue myös aikaisemmat kuukausikuulumiset:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti