Parisuhde vauva-arjen keskellä

Valvottuja öitä, kiukkuisuutta, yhteisen ajan puutetta, vaipanvaihtoa, pukluja rinnuksilla...

Millaista se vauva-arki oikeasti on parisuhteen näkökulmasta ja miten parisuhteesta kannattaa pitää huolta myös vauvan synnyttyä?

No varmasti se sisältää myös yllämainittuja juttuja. Ainakin minä myönnän suoraan, että väsyneenä (ja nälkäisenä) muutun ihan kauheaksi ihmiseksi. Onneksi nyt 3 kuukauden ikäisen vauvan kanssa ei tarvitse olla enää nälkäinen eikä juurikaan väsynytkään niin kuin ihan pienen vatsavaivaisen vauvan kanssa piti, joten arki on huomattavasti helpompaa meille kaikille.

Vauva-aikaa oikeastaan ihan tähän päivään asti on värittänyt ainakin minulla hormonien aiheuttamat tunneryöpyt. Vahvimmillaan ne olivat aluksi kun itkin onnesta vain vauvaa katsoessani, pikkuhiljaa ne ovat tasoittuneet ja nyt nousevat pintaan enää hetkittäin. Edelleen kuitenkin huomaan että mielialat heittelehtivät ja yhdessä hetkessä kaikki on paremmin kuin hyvin, kun taas hetken päästä koen suurta vääryyttä ja puran sen keneenköhän muuhun kuin siihen ihmiseen siinä vieressä - Matiakseen.

Heti Iivon synnyttyä meillä elettiin kuplassa.. En sanoisi sitä edes pelkästään vauvakuplaksi vaan ehkä ennemmin rakkauskuplaksi. Minusta tuntui että pakahdun siitä rakkauden määrästä paitsi vauvaa, myös miestäni kohtaan. Tuijottelin heitä lumoutuneena ja useampaan otteeseen vierähti kyynelkin siitä, miten onnellinen olen koko meidän perheestä.

Kun Iivon vatsavaivat alkoivat, alkoi kupla puhkeamaan. Hän ei viihtynyt juurikaan missään muualla kuin sylissä ja nukkui öitä huonosti. Väsymys alkoi nostaa päätään jolloin minusta tuli huomattavasti ärtyisämpi. Tuohon aikaan varmasti kiukuttelin ajoittain Matiakselle kun olin väsynyt kuuntelemaan vauvan itkua ja väsynyt heräämisiin vähintään parin tunnin välein. Täytyy sanoa että onneksi minulla on niin kärsivällinen ja ymmärtäväinen mies. Hän ei nimittäin lähtenyt mihinkään kiukutteluihin tai piikittelyihin mukaan vaan pysyi rauhallisena, mikä varmasti pelasti meidät varsinaisilta riidoilta. Suosittelen siis jokaista tulevaa isää varautumaan jo etukäteen mahdolliseen väsyneeseen hormonihirviö-äitiin. Minä ainakin kiukuspäissäni sanoin välillä asioita mitä en tarkoittanut. Onneksi tajusin sentään pyytää niitä anteeksi pian möläytyksen jälkeen, ainakin yleensä.. En sano etten nykyään kiukuttele ajoittain väsymyksen takia, mutta se on jo huomattavasti vähäisempää.

Yhteinen, kahdenkeskeinen aika oli todella kortilla tuossa vaiheessa. Iivo ei viihtynyt muualla kuin sylissä eikä nukkunut kuin pieniä pätkiä päivisin. Iltaisin hän sinnitteli hereillä lähemmäs puoltayötä ja sitten kun saimme hänet lopulta nukkumaan, oli itsellä mielessä ainoastaan nukkuminen yhteisen ajan sijaan. Alkuun oli myös harvinaista että saisi syötyä ruuan yhdessä pöydän ääressä, juurikin siksi että poika viihtyi vain sylissä. Kahdenkeskeisen ajan puute harmitti minua aivan suunnattomasti silloin, me kun olemme tottuneet viettämään todella paljon aikaa yhdessä. Taisin kerran jos toisenkin itkeä miehelle että meillä ei ole enää koskaan aikaa saunoa tai ihan vaan istua rauhassa ja katsoa leffaa kahdestaan. Näin jälkikäteen voisin lohduttaa itseäni sanomalla, että se on vain vaihe joka menee nopeasti ohi, mutta en kuitenkaan sanoisi sitä koska tiedän miten vähän se siinä hetkessä lohduttaa. Ei yhtään.

Yksi asia mitä minun on ollut vaikeaa myöntää edes itselleni on sellainen tietynlainen katkeruus mikä aina hetkittäin yrittää nostaa päätään. Kuulostaa todella pahalta mutta antakaas kun selitän.. Elämä muuttui paljon aivan pienessä hetkessä kun vauva syntyi. Toki meidän molempien elämä muuttui, mutta hetkittäin minulle tulee sellainen olo että oma elämäni muuttui vielä enemmän kuin miehen. Yhtäkkiä olin symbioosissa vauvan kanssa. Samaan aikaan mies pystyi jatkamaan omia harrastuksiaan ja menojaan huomattavasti normaalimmin. Älkää ymmärtäkö väärin, se oli hyvä juttu ja itse patistin häntä harrastamaan vauvan synnyttyäkin koska hän oli säästänyt oman kesälomansa siihen että voi pitää ne vasta yhdessä meidän kanssa vauvan synnyttyä. Loppukesästä patistin siis miestä golffaamaan koska kohta olisi jo syksy ja golfsäät ohi. Mies kävi golffaamassa loppukesästä mutta ei edes kovin paljon. En voi silti väittää etteikö joinain päivinä itkuisen vauvan kanssa kotona minulla olisi ollut hieman katkera olo. Että täällä sitä nyt ollaan jumissa vauvan kanssa sohvan nurkassa koko loppuelämä (tai siltä se hetkittäin tuntui). Niin kuin jo sanoin, tätä en ole kunnolla myöntänyt aiemmin edes itselleni koska kuulostaahan se kamalalta!

Samaan aikaan Matias kuitenkin teki todella paljon vauvan kanssa ja minun imettäessäni piti huolta kodista, ulkoilutti koiran, kävi kaupassa, teki ruokaa, hoiti yösyöttöjä ja aamuja että minä sain nukkua.. Ja voi että miten kiitollinen olinkaan siitä! Että minulla on niin ihanan osallistuva ja välittävä mies joka tekee ihan hirveästi sen eteen että meillä kaikilla olisi hyvä olla. Ja jälleen kerran sai olla pyyhkimässä onnen kyyneleitä.

Ensimmäisen kuukauden jälkeen tilanne on lähtenyt pikkuhiljaa tasaantumaan. Iivo nukahtaa aikaisemmin ja nukkuu myös päivisin. Hän viihtyy vaunuissa joten liikkuminen on helpompaa. Hän viihtyy myös sitterissä ja leikkimatolla hereillä ollessaan.

Nyt kun Iivo on 3 kuukauden ikäinen niin koen että meillä on yhteistä aikaa oikeastaan todella hyvin. Otamme kaiken irti etenkin illoista kun poika käy kahdeksan-yhdeksän aikoihin nukkumaan. Silloin saunotaan rauhassa yhdessä, syödään iltapalaa, katsotaan telkkaria tai leffoja, pötkötellään vierekkäin sohvalla.. Ne illat on oikeastaan aika samanlaisia kuin koti-illat ennen Iivoa, sellaista meille sopivaa rauhallista parisuhdeaikaa. Viime perjantaina tehtiin illalla Iivon nukkumaanmentyä yhdessä sushia, sehän tuntui ihan treffi-illalta vaikka kotona oltiinkin! Ollaan myös pidetty kiinni meidän perinteestä että iltaisin pestään aina yhdessä hampaat ja mennään nukkumaan samaan aikaan. Ja toiselle laitetaan hammastahna valmiiksi hammasharjaan! Pieniä arjen juttuja millä uskon että on iso merkitys.

Toinen kiva juttu on koko perheen yhteiset lenkit arki-iltaisin ja viikonloppuisin. On ihan parasta käydä vaunulenkillä koko porukalla ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Siinä pääsee jotenkin ihan eri tavalla juttelemaan toisen kanssa kun kumpikaan ei keskity kännykän tai telkkarin ruutuun vaan oikeasti juttelemaan. Ollaan myös käyty shoppailemassa ja ravintoloissa ja kahviloissakin niin että Iivo on mukana. Joskus reissut menee paremmin ja joskus on vähän hankalampia, mutta kannattaa rohkeasti lähteä!

Me olemme ottaneet kahdenkeskeistä aikaa myös niin, että Iivo on ollut hoidossa. Monen mielestä voi olla aikaista mutta meille sopii tämä parhaiten! Iivo on ollut vanhempieni kanssa muutaman kerran joitain tunteja kun olemme olleet Matiaksen kanssa kahdestaan jossain: kavereiden luona, leffassa yms. On ollut aivan ihanaa käydä ihan kahdestaan jossain, mutta sen jälkeen on kyllä ollut myös ihan parasta tulla takaisin pojan luo!

Ehkä kaikkein paras muutos meidän parisuhteessa vauvan syntymän jälkeen on minun mielestäni se, miten meistä on muodostunut ihan älyttömän vahva ja toimiva tiimi. Oltiin sitä varmasti tietyllä tapaa jo aiemminkin, mutta se on jotenkin vahvistunut entisestään nyt vauva-arjessa. Tämä näkyy parhaiten pienissä asioissa arjessa.. Kun toinen nukuttaa Iivoa, niin toinen tekee valmiiksi iltapalaa. Kotoa lähtiessä toinen antaa Oliverille ruuan ja toinen laittaa Iivon valmiiksi turvakaukaloon. Kun toinen on valvonut yön niin toinen nousee pojan kanssa aamulla aikaisin. Kun toinen tulee kotiin työpäivän jälkeen niin ruoka on tehty valmiiksi. Ei niiden tarvitse olla isoja juttuja ja tässä vain muutamia esimerkkejä, mutta jotenkin huomaan jo nyt että ollaan vauvan myötä hiouduttu aikaisempaa paremmin yhteen.

Moni sanoo että se romanttinen rakkaus jää taka-alalle vauvan myötä ja varmasti tietyllä tapaa niin käykin. Koska kuka voi väittää että puklulta haiseva paita ja takkuinen tukka herättäisivät kovin romanttisia ajatuksia? Onneksi ne ovat vain yksittäisiä hetkiä ja sanoisin että meillä on kyllä siitäkin huolimatta onnistuttu säilyttämään myös se romantiikka myös arjessa mukana. Ehkä osittain siksi, että meillä se romantiikka on jo ennen lastakin ollut paljon niitä pieniä tekoja mitä tehdään toisillemme edelleen. Joskus vauvan synnyttyä saattaa käydä myös niin, että kaikki huomio ja rakkaudenosoitukset kohdistuvat helposti vauvaan, ja siksi onkin mielestäni tärkeää ottaa kaikki irti niistä hetkistä kun on kahden kesken ja huomioida puolisoa ainakin silloin.

Tietyllä tapaa meillä on kipuiltu sen kanssa että kokee ettei omaa ’roolia’ arvosteta tarpeeksi. Oman väsymyksen keskellä vauvaa hoitaessa ja kotia siivotessa on välillä unohtunut se, että mies on päivät töissä mikä on ajoittain todella kiireistä ja stressaavaa. Hän joutuu tasapainottelemaan työstressin ja vauva-arjen välillä samaan aikaan kun minua mietityttää se, että oma elämä tuntuu pyörivän ainoastaan vauvan ja kodin ympärillä. Helposti kun toinen puhuu omista stressin tai väsymyksen aiheuttajista, niin tulee sellainen olo että hän ei ymmärrä tai arvosta minun rooliani, mistä ei tietenkään ole kysymys. Tästä on keskusteltu useampaankin kertaan ja päästy siihen lopputulemaan että kumpikin arvostaa toisen tekemisiä ihan äärettömän paljon, ja pitää vaan osata kertoa ja näyttää se toiselle arjessa että vältytään jatkossa väärinkäsityksiltä. On myös tärkeää muistaa aika ajoin kiittää toista niistä asioista joita hän on tehnyt.

Tässä siis minun vinkit parisuhteeseen vauva-arjen keskelle (hyvä muistilista ajoittain myös itselle!)

• Ottakaa ilo irti pienistäkin kahdenkeskeisistä hetkistä vauvan nukkuessa. Ei aina ole pakko päästä pois kotoa kahdenkeskeistä aikaa viettämään.
• Tehkää pieniä kivoja asioita toisillenne, etenkin väsymyksen ja kiireen keskellä niillä on iso merkitys
•  Sanokaa rakastan sinua! Meillä sanotaan aina VÄHINTÄÄN kerran päivässä
• Unohtakaa älylaitteet hetkeksi ja keskittykää toisiinne! (Tässä meilläkin on vielä opettelemisen varaa..)
• Puhukaa ja kuunnelkaa! Tässä asiassa minä olen meillä se heikompi osapuoli ja helposti patoan ne hankalat asiat sisälleni jolloin jossain vaiheessa räjähtää. Onneksi on mies joka pakottaa puhumaan!
• Yrittäkää asettua toisen asemaan ja arvostaa toisen roolia. Saattaa kuulostaa helpolta olla vauvan kanssa päivät kotona tai käydä päivät töissä, mutta kaikessa on puolensa. Yrittäkää siis ymmärtää sitä toisen näkökulmaa. Tähän auttaa vahvasti edellinen kohta!
• Kiittäkää toista. Siitä että hän on siinä vieressä ja niistä asioista joita hän tekee.
• Pussatkaa ja halatkaa! Vauvan lisäksi myös toisianne.
• Jos mahdollista ja tuntuu teille sopivalta niin suosittelen myös jättämään vauvan hoitoon, jos siis tarpeeksi tuttu hoitaja löytyy. On ihanaa välillä keskittyä ihan vaan siihen omaan puolisoon.
• Muistakaa että tätä tehdään yhdessä tiiminä! 
• HUUMORI! Neuvolan perheohjaajakin sanoi meidän kanssa tunnin keskusteltuaan, että meillä selvästi yhteinen huumori kantaa arjessa, ja se on muuten harvinaisen totta. Meillä nauretaan välillä vaikeillekin asioille ja se auttaa selviämään niistä yhdessä.

Miten vauvan syntymä on vaikuttanut muiden parisuhteisiin? Mikä on tuntunut kaikkein vaikeimmalta? Entä mikä on ollut parasta? 

Ps. Uskokaa tai älkää, kyllä näissä kuvissa ollaan me kaksi. Niin, ennen sitä vauva-arkea. Mikäpä olisikaan parempi tapa vaalia parisuhdetta kuin kaivaa esille vuoden takaiset muistot ihanasta päivästä?

Kaikki postauksen kuvat: Jetro Staven Photography 

Pps. Kuka haluaa ostaa miun hääpuvun?