Vauvavuosi pakettiin - kysymyksiä ja vastauksia

Iivo täytti viime kuussa vuoden ja vauvavuosi on siis meillä jo takana päin. Nyt ajattelin muistella hieman vauvavuotta. Kysyitte instagramin puolella kysymyksiä vauvavuoteen liittyen, joihin nyt tässä postauksessa vastaukset!

Oliko teillä toiveita lapsen sukupuolesta ennen kuin kuulitte että poika on tulossa?

Uskon että Matiaksella oli pieni toive pojasta ja minulla tytöstä. Minun serkuistanikin valtaosa on tyttöjä ja olen tottunut tyttöihin, ja siksi ennen Iivon syntymää olisi tuntunut luontevammalta saada tyttö. Nyt taas tuntuu ihan siltä että poika meille kuuluikin tulla, enkä ole edes kaivannut pinkkejä röyhelömekkoja ja rusetteja.

Miltä ensimmäiset päivät vauvan kanssa kotona tuntuivat?

Ne tuntuivat samaan aikaan todella epärealistisilta ja luontevilta. Nyt jälkikäteen kun mietin sitä aikaa, tuntuu ihan kuin oltaisiin oikeasti eletty jossain vaaleanpunaisessa kuplassa. Itkin onnesta varmaan ainakin kaksikymmentä kertaa vuorokaudessa. Itkin kun katsoin vauvaa ja itkin vielä enemmän kun katsoin Matiasta ja vauvaa yhdessä. En ainakaan muista olleeni väsynyt, muistan vaan miten ärsytti kun kaikki kehottivat nukkumaan vauvan nukkuessa. Halusin vaan tuijotella söpöä, tuhisevaa pientä. Olihan se ihanaa ja todella ainutlaatuista aikaa.

Parasta vauva-arjessa

Kyllä tähän täytyy vastata kliseisesti että se, kun näkee kun toinen kasvaa ja kehittyy ja oppii uutta. Se on ihan parasta! Vielä tänä päivänäkään minulle ei ole tullut sitä haikeutta, että kaipaisin pikkuvauva-aikaa tai toivoisin että aika pysähtyisi. Melkein jokaisessa vaiheessa vauvavuotta olen vaan miettinyt että tää on kyllä paras vaihe tähän mennessä ja odottanut vaan innolla tulevaa, murehtimatta siitä että aika kuluu liian nopeasti.

Toinen ehdottomasti paras juttu on ollut ihan vaan se, että on mahdollisuus olla kotona Iivon kanssa. Se tuntuu ajoittain jotenkin ihan uskomattomalta, että voin olla kotona. Se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Etenkin aurinkoisina kesäpäivinä mietin, että onpa uskomatonta että saadaan nauttia tästä yhdessä, ilman että pitää mennä vielä töihin ja päiväkotiin. Lapsen kanssa kotona olo on kaukana rennosta lomailusta, mutta ihan mahtavaa se on silti.

Haastavinta vauva-arjessa

Haastavinta oli kyllä ehdottomasti se vaihe, kun Iivolla oli mahakipuja ja huomasi että toisen on hankala olla, mutta ei osannut auttaa mitenkään. Sama toistuu jos lapsi on kipeänä (miltä ollaan kyllä vältytty uskomattoman hyvin toistaiseksi!), eikä tiedä miten helpottaisi toisen oloa. On niin avuton ja kädetön olo itsellä, ja haluaisi vaan ottaa kaiken sen huonon olon itselleen. Erityisen vaikeaa se oli heti alussa kun oli muutenkin epävarma itsestään äitinä ja väsymys ja hormonimyrskyt painoivat päälle.

Toinen minulle haastavalta tuntunut asia nosti päätään vasta lähempänä vauvavuoden loppua. Sitä oli elänyt alkuosan jossain ihanassa vauvakuplassa, joka alkoi pikkuhiljaa hälvetä kun vuosi eteni. Hieman ennen Iivon 1-vuotissyntymäpäivää minulle iski identiteettikriisi. Tuntui, että olen kadottanut itseni kokonaan enkä enää tiennyt kuka olen ja mitä minun pitäisi tehdä, äitiyden lisäksi siis. Äityis tempaa mukanaan etenkin pikkuvauva-aikana todella vahvasti mikä on tottakai myös luonnollista, mutta jossain vaiheessa heräsin siihen että minun on oltava jotain muutakin kuin äiti. On pakko tai tulen hulluksi. Suoraan sanottuna en ole vieläkään täysin päässyt näistä ajatuksista yli, mutta ne ovat hieman lieventyneet. Olen ottanut enemmän omaa aikaa: urheillut, nähnyt ystäviä, kirjoittanut, juhlinut, mitä vaan.. Keskittynyt itseeni.

Kolmantena on aivan pakko vastata väsymys ja univaje. Meillä sitä ei edes kestänyt kovin kauan, koska Iivo on nukkunut suhteellisen hyvin alusta asti. Mutta hieman yli kuukauden kestäneen vaiheen aikana, jolloin meillä nukuttiin todella huonosti, muistan olleeni aivan rikki. Uni on minulle oikeasti aivan äärettömän tärkeää. Ja siksi jatkuvat yöheräilyt ja väsymys tuntuivat suorastaan kidutukselta.

Mikä yllätti eniten vauvavuodessa?

Äidinvaisto. Ehdottomasti.

Epäilin etukäteen, onko sellaista asiaa oikeasti olemassakaan ja voi kyllä se on! Olen saanut huomata sen omin silmin monessakin tilanteessa. Joku sisäinen vaisto on kertonut minulle kun asiat eivät ole kunnossa ja ohjanneet toimimaan tietyllä tavalla. Myöhemmin on selvinnyt että vaistoni on ollut oikeassa. En olisi ikinä ennen Iivon syntymää uskonut että vaan tietäisin miten toimia, mutta niin siinä vaan kävi.

Toinen yllättävä asia on ollut se rakkaus mitä omaa lastaan kohtaan voi tuntea. Se on niin kokonaisvaltaista ja erilaista kuin mikään muu, että sitä on mahdotonta selittää. En aio olla se joka sanoo että rakkaudesta ei tiedä mitään ennen kuin saa oman lapsen, koska se ei todellakaan ole totta. Mutta sen sanon, että kyllä se vaan on jotain erilaista ja ainutlaatuista.

Mitä vaihetta ei tule ikävä?

Jokainen meitä seurannut varmasti arvaa tämän. Ilman pienintäkään epäilystä vastaan NELJÄN KUUKAUDEN HULINAT. Ovatko ne sitten oikeasti olemassaoleva asia vai ei, sitä en osaa sanoa, mutta meillä ne ainakin olivat harvinaisen totta. Siihen asti hyvin nukkunut lapsi alkoi heräilemään öisin aivan jatkuvasti, ja niiden päätyttyä yöt paranivat hetkessä jopa niin paljon että yöheräämiset jäivät kokonaan pois. Silloin tunsin oikeasti olevani zombi, joka suorittaa elämää autopilotilla. Niin kuin jo mainitsin, uni on minulle tärkeää ja hulinoiden aikaan minun oli oikeasti paha olla. Pahimmillaan Iivo heräsi yöllä vartin välein, pisin unipätkä oli ehkä tunnin mittainen. Muistan useammankin kerran kun itkin yöllä ja toivoin, että saisin vain nukkua. 

Ihanin yksittäinen hetki vauvavuoden aikana? Entä kamalin?

Tämä on kyllä hankala.. Tottakai Iivon syntymä oli tietyllä tapaa ihanin, mutta tavallaan taas ei. Minun mielestäni sellaiset ihan tavalliset, arkiset hetket on kaikkein ihanimpia. Kun Iivo kurkottaa kohti käsillään ja sanoo äiti. Kun Iivo yhtäkkiä painaa päänsä rintaa vasten ja halaa. Kun Iivo oppii jonkun uuden taidon ja hänen silmistään loistaa into ja ylpeys siitä.

Kamalimmaksi täytyy kyllä mainita sellaiset yksittäiset hetket kun vauva itki etkä tiennyt mitä tehdä auttaaksesi. Kun tähän lisätään vielä oma väsymys, niin ne hetket olivat minulle äärimmäisen raskaita.

Mitä asiaa tuut kaipaamaan eniten vauvavuodesta? Entä vähiten?

 

Varmaan joskus taaksepäin katsoessani tulen kaipaamaan kaikkein eniten sitä, miten mahtavaa on seurata miten nopeasti näin pieni kasvaa ja kehittyy. Jollain tavalla ajattelen, että vaikka vauvavuoden aikana on ajoittain jopa ahdistanut se, miten kiinni ja riippuvainen vauva on ollut minusta, niin uskon että jossain vaiheessa tulen kaipaamaan myös sitä, kun lapsi itsenäistyy kokoajan enemmän ja enemmän.Vähiten tulen kaipaamaan huonosti nukuttuja öitä, ehdottomasti.

Mikä oli tärkein ja turhin hankinta?

Meillä ehdottomasti tärkein hankinta on ollut oma sänky vauvalle. Alkuun meillä oli käytössä Leanderin kehto, mikä oli aivan maailman paras keksintö! Siinä oli hyvä keinuttaa pientä ja ajallaan harjoitella sänkyyn nukahtamista. Meillä perhepeti ei toimi lainkaan, ja siksi pidän sänkyä ehdottomasti tärkeimpänä hankintana vauvalle.

Toinen ehdottoman tärkeä hankinta oli laadukkaat ja meille sopivat vaunut. Bugaboo Buffalot on olleet meidän käytössä ihan täydelliset ja ollaan edelleen enemmän kuin tyytyväisiä valintaan.

Kolmantena vauva-arjen pelastajana toimi Baby Björnin sitteri, joka oli vatsakipuisen vauvan kanssa ajoittain ainoa paikka jossa hän viihtyi.

Turhia hankintoja on oikeastaan tehty todella vähän. Liivinsuojukset olivat minulla aivan turhat, en ole ikinä käyttänyt niitä. Maitoa on tullut enemmän kuin tarpeeksi, mutta sitä ei ole koskaan vuotanut niin että paita kastuisi.

Toinen turha hankinta meillä oli Stokken Tripptrapp-tuolin newborn-setti. Siinä Iivo ei viihtynyt koskaan, vaan hänelle piti olla sitteri joka liikkuu.

Miten ootte hoitanut parisuhdetta vauvavuoden aikana?

Sanoisin että kaikkein tärkeimpänä meillä on ollut ihan normaalit arjen huomionosoitukset. Meillä ei ole samalla paikkakunnalla joustavaa mahdollisuutta saada Iivolle hoitajaa edes hetkiksi, joten siksi on tärkeää muistaa toista ihan siinä tavallisessa arjessa. Meillä pussataan ja halataan joka päivä. Kerrotaan että rakastetaan ja mennään aina yhdessä nukkumaan. Tehdään toiselle iltapala valmiiksi tai keitetään aamulla kahvit. Muistetaan että se meidän kahden välinen rakkaus ei vähene tai häviä vaikka meidän perheessä on uusi pieni ihminen ketä molemmat rakastetaan eniten maailmassa. Päinvastoin, meidän kahden välinen rakkaus on myös vaan kasvanut lapsen myötä.

Kahdenkeskinen aika on meille silti todella tärkeää edelleen. Iivon ollessa ihan pieni vauva, tämä asia ahdisti kovasti. Kun mitään kunnollista rytmiä ei ollut syntynyt ja vauva nukahti yöunillekin vasta klo 23-1 välillä, niin kahdenkeskistä aikaa parisuhteelle ei juuri ollut. Ahdisti kun ei ollut edes pientä hetkeä niin, että vauva olisi ’poissa’ eli nukkuisi vaikka omassa sängyssään, sillä aluksi Iivo nukkui pääosin sylissä. Edes saunaan ei päästy kahdestaan.

Jo muutaman kuukauden ikäisenä rytmejä alkoi kuitenkin syntymään, ja yöunet saatiin vakiinnutettua alkamaan klo 20. Ensimmäinen unipätkä oli jo hyvin varhaisessa vaiheessa pitkä, mikä antoi meille mahdollisuuden ’kahdenkeskiseen aikaan’. Silloin alettiin viettää oikeasti kahdestaan aikaa yhdessä Iivon mentyä nukkumaan. Kokattiin hyvää ruokaa, juteltiin, katsottiin leffaa, saunottiin. Ja vuoden edetessä tämä on helpottunut entisestään kun Iivo nukkuu yöt hyvin - ei ole itsellä niin kova kiire nukkumaan iltaisin ja saadaan kahdenkeskistä aikaa lähes joka ilta. Arkisin saunotaan, syödään iltapalaa yhdessä, katsotaan jotain hyvää sarjaa. Viikonloppuisin tehdään hyvää ruokaa, istutaan omalla terassilla tai katsotaan leffaa. Viikonloppuisin myös päiväuniaika on usein meidän kahdenkeskistä aikaa ja silloin ihan vaan ollaan kahdestaan.

Olemme olleet Iivosta yhden yön erossa vauvavuoden aikana kun kävimme hotellilomalla kun vanhempani olivat Iivon kanssa. Se oli kyllä aivan ihanaa, vajaa vuorokausi ihan vaan kahden. Käveltiin käsi kädessä, käytiin hyvin syömässä, juotiin skumppaa ja puhuttiin kaikesta maan ja taivaan väililtä. Ainakin meille niin tärkeä irtiotto arjesta. Lisäksi olemme viettäneet jonkun verran iltoja kahdestaan kun minun vanhempani ovat hoitaneet Iivoa. Olemme kyllä onnekkaita kun Iivolla on isovanhemmat jotka haluavat viettää aikaa hänen kanssaan ja saamme sitä kautta sitä paljon kaivattua parisuhdeaikaa.

Saitteko tarpeeksi parisuhdeaikaa?

Tavallaan kyllä, tavallaan ei. Yllä kertomani voi monelle muulle pariskunnalle kuulostaa suorastaan luksukselta ja ymmärrän kyllä että ollaan varmasti moneen muuhun verrattuna onnekkaassa asemassa.

Minulla on kuitenkin eniten ikävä sellaisia spontaaneja juttuja kahdestaan, mihin meillä ei ole ollut mahdollisuutta (eikä varmaan ole juuri tulevaisuudessakaan). Sellaisia että päätetään hetken mielijohteesta lähteä kahdestaan tekemään jotain.. Kesäiltana pyöräillä läheiselle rannalle uimaan, lähteä sateisena päivänä leffaan, extempore talvipäivänä laskettelemaan. Ja sitähän se lapsiarki on! Kyllä sen tiesi etukäteenkin, mutta sitä toisinaan kaipaan. Ja jos asuttaisiin Lappeenrannassa niin tuollaiset melko nopeastikin saadut ideat voisivat hyvinkin onnistua, sillä siellä meillä on enemmän tukiverkkoa.

Olisitko halunnut enemmän omaa aikaa?

Tähän vastaisin myös tavallaan kyllä, tavallaan en.

Matias viettää tosi paljon aikaa Iivon kanssa minkä töiltään ehtii ja viettäisi varmasti jopa enemmän aikaa Iivon kanssa kahden. Ja ymmärrän sen hyvin, onhan se varmasti heille ihan eri asia kuin meidän koko perheen yhteinen aika. Minä kuitenkin tykkään tosi paljon olla kotona ja viettää aikaa porukalla, ja täytyy sanoa että vauvavuoden aikana kaipasin ehkä ennemmin sitä perheaikaa ja kahdenkeskeistä aikaa Matiaksen kanssa, kuin varsinaista omaa aikaa. Omaa aikaa sain aika hyvin silloin kun halusin tehdä jotain, esimerkiksi nähdä omia kavereitani tai harrastaa jotain. Jos jotain saisin toivoa niin olisin halunnut olla enemmän yksin kotona! Ihan tekemättä mitään sen ihmeempää, ihan vain olla yksin kotona. Se toteutui toki joitakin kertoja esimerkiksi vaunulenkin verran, mutta pidemmän aikaa olin yksin kotona ihan vain muutaman kerran.

Tällä hetkellä haaveilen, että saisin olla vuorokauden kotona ihan yksin!

Mitä ajattelitte ettette ikinä tee tai ehdottomasti teette vauvan kanssa, mutta mikä menikin toisin?

Yritettiin ihan tosissaan pohtia tätä Matiaksen kanssa mutta meille ei tullut mitään mieleen! Suurena syynä tähän on aivan varmasti se, että emme myöskään miettineet etukäteen ihan hirveästi periaatteita miten toimisimme vauvan kanssa. Ainoa asia mistä enemmän puhuimme oli se, että vauva nukkuisi omassa sängyssään ja melko aikaisesta vaiheesta myös omassa huoneessaan, ja siinä on myös pysytty. Muuten emme oikeasti kovin tarkkaan miettineet etukäteen miten toimisimme, vaan olemme menneet tilanteen mukaan ja keskustelleet asioista sitten kun ne on tulleet ajankohtaisiksi.

Jos joskus saatte toisen lapsen, tekisitkö jotain toisin?

Kyllä. Perehtyisin vauvan uniasioihin jo etukäteen ja alkaisin tehdä töitä hyvien unien eteen jo ihan pienestä pitäen. Enkä tällä tarkoita että huudattaisin vastasyntynyttä nukahtamaan itsekseen väkisin, vaan nimenomaan tukisin vauvan unta alusta alkaen juuri hänelle sopivalla tavalla.

Toisekseen, en olisi itselleni niin ehdoton imetyksen suhteen. Iivohan sai todella pitkään pelkkää minun maitoani, suurimmaksi osaksi imetin ja jos olin jossain käymässä niin pullosta. Olin jostain syystä muodostanut oman pääni sisällä korvikkeesta kamalan peikon ja ihan turhaan. Stressasin kotoa lähtemistä ja maidon pumppaamista aivan kohtuuttoman paljon ja tein siitä jossain vaiheessa jopa pakkomielteen. Se rajoitti sitä, miten paljon uskalsin lähteä kotoa. Haluaisin toki imettää myös toista lasta jos sellainen saadaan, mutta olisin sen suhteen armollisempi itseäni kohtaan kuin Iivon kohdalla.

Onko äitiys ollut tähän asti sellaista kuin kuvittelit etukäteen?

Tähän on tosi vaikea vastata, lähinnä siksi että minulla ei ollut mitään kovin vahvoja ennakko-odotuksia sille, millaista äitiys tulisi olemaan tai millaista sen pitäisi olla. Suurilta osin sanoisin kuitenkin että se on ollut sellaista kuin ajattelinkin, vaikka toki yllätyksiäkin on tullut. Yksi yllätys minulle oli se, että kuvittelin ennen Iivon syntymää että menisin ja tulisin ja olisin Iivosta erossa vielä enemmän ja aiemmin kuin olen lopulta tehnyt. Jonkun mielestä olen varmasti mennytkin paljon, mutta itse kuvittelin olevani vielä rennompi tämän asian suhteen. Vauvavuoden aikana olin yhden kokonaisen yön erossa Iivosta kun olimme Matiaksen kanssa hotellissa yötä, mutta muuten olen ollut samassa paikassa ja viimeistään aamulla saatavilla. Ennen vauvan syntymää ajattelin, että minun olisi helppo jättää vauva jo aikaisessa vaiheessa yökylään.

Huh, siinä vastaukset teidän kysymyksiin vauvavuodesta. Täytyy sanoa että tämä on ollut tähänastisen elämän hämmentävin, rankin, onnellisin ja ehdottomasti paras vuosi! Voin sanoa kasvaneeni ihmisenä ja oivaltaneeni montakin asiaa. Tämä vuosi on pistänyt elämän tärkeysjärjestyksen uuteen uskoon ja opettanut aivan valtavasti.

Kaikki postauksen kuvat on ihanan Essi Nean käsialaa.