Pienen suuri seikkailu-vauvakirja + ARVONTA!

Ihania vauvakirjoja on nykyään paljon. Minua miellyttää etenkin sellaiset modernimmat, tyylikkäät vaihtoehdot joita ilokseni onkin markkinoilla useita vaihtoehtoja. Halusimme valita meidän tulokkaalle sopivan vauvakirjan. Raskauden edetessä saimme tietää Pötsin olevan poika ja samalla liikkeet mahassa ovat voimistuneet päivä päivältä. Sanoisin että poika vaikuttaakin tulevan isäänsä jos tästä voi mitään ennustaa ja uskon että varsin vauhdikas kaveri on tulossa. Myös vauvakirjan pitäisi siis olla sen mukainen. Vauvakirja on ihana muisto vauva-ajalta ja omaanikin olen selannut lukemattomia kertoja, viimeksi ihan pari kuukautta sitten.

Onneksi silmiini osui Pienen suuri seikkailu-vauvakirja jonka uskon sopivan erinomaisesti meidän tulevalle seikkailijalle.

Pienen suuri seikkailu on Shinie Designin Sannan suunnittelema vauvakirja. Se on kuvitettu ihanilla käsinpiirretyillä, mustavalkoisilla kuvilla. Hauskana yksityiskohtana se, että noita kuvia voi käyttää värityskuvina jolloin kirjasta saa persoonallisemman! Olenkin yrittänyt hillitä itseni ja jättää kuvat toistaiseksi rauhaan - koska eikö olisi tavallaan ihanaa jos Pötsi saisi itse värittää kuvat sitten kun kynä pysyy kädessä? Ehkä tosin äitikin saa vähän auttaa.. Eikö?

Kirjasta löytyy perinteisiä sivuja mm. kuukausipäivityksille, joihin pääsee täyttämään kuulumisia säännöllisesti.  Lisäksi löytyy hauskoja kysymyssivuja liittyen eri teemoihin ja ne ovat mielestäni mukavan persoonallisia verrattuna ainakin minun 90-luvun vauvakirjaani.

Minä tykkään Pienen suuri seikkailu-vauvakirjassa ehkä kaikkein eniten kuitenkin siitä, että iso osa sivuista ovat vain otsikkotasolla, joten jokainen voi itse päättää mitä kirjoittaa aiheeseen liittyen, vai käyttääkö esimerkiksi kuvia tekstin sijaan. Tätä vauvakirjaa voi siis käyttää hieman kuin leikekirjana, mutta kaikkea ei tarvitse keksiä itse vaan pohja on jo valmiiksi olemassa. Tämä sopii minulle paremmin kuin hyvin enkä malta odottaa että pääsen suunnittelemaan miten täytän minkäkin sivun.

Niin kuin arvata saattaa niin myös blogi on saanut inspiraatiota juuri tästä vauvakirjasta ja keksin nimen sen avulla. Ja miten tätä paremmin kutsuisikaan kuin Meidän suuri seikkailu! Blogin Instagram-tilillä täyttyi hiljattain 500 seuraajan rajapyykki ja halusin järjestää teille jotain kivaa. Päätimme yhdessä Shinie Designin Sannan kanssa arpoa yhden Pienen suuri seikkailu-vauvakirjan teille lukijoille! Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin tämän postauksen alle tänne blogiin. Kerro vaikka tulisiko vauvakirja sinulle itsellesi vai antaisitko sen jollekin lahjaksi?

Arvonta on käynnissä myös Instagramissa @meidansuuriseikkailu, eli kipin kapin myös Instagramin puolelle!

Arvontaan voit osallistua ensi viikon sunnuntaihin 3.6. asti ja ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti! Arvonta on toteutettu yhteistyössä Shinie Designin kanssa.

Sokerirasitus ja raskausdiabetes

Se paljon pelätty sokerirasitus ja vieläkin pelottavampi raskausdiabetes. Kävin sokerirasitustestissä toukokuun alkupuolella ja jännitin sitä etukäteen aivan älyttömästi! Olin lukenut muiden kokemuksia etukäteen ja mietin kuumeisesti, miten voin olla syömättä 12 tuntia ja miten saan pidettyä sen pahamaineisen sokerilitkun sisällä ja välttää oksennusrefleksin.

Mikä sokerirasituskoe?

Sokerirasituskoe on laboratoriokoe joka tehdään nykyään lähes kaikille synnyttäjille, sillä perusteeksi riittää jo mm. yli 25 vuoden ikä, 2. tyypin diabetes lähisuvussa tai ylipaino (BMI). Minulla ylittyy ikä, mutta myös lähisuvusta löytyy diabetesta äitini puolelta ja siksi olisin joutunut testiin joka tapauksessa.

Testi tehdään niin, että käytännössä ensin paastotaan edellisestä illasta lähtien (10-14 tuntia). Aamulla laboratoriotestiin mentäessä otetaan ensimmäinen verikoe (paastoarvo), jonka jälkeen tulee juoda 300g glukoosinestettä. Sitten odotellaan ensin 1 tunti, jonka jälkeen otetaan toinen verikoe (1h näyte), jonka jälkeen odotellaan taas 1 tunti ja otetaan viimeinen (2h näyte).

Oma kokemukseni

Edellisenä iltana suoritin tietenkin asianmukaisen 'tankkauksen' että 'selviän' seuraavaan aamuun asti.. Huoh :D Iltapalaksi taisin syödä leipää, jotain vihanneksia ja hedelmiä mutta ihan liian ison annoksen siihen nähden että ei 12 tuntia nyt NIIN pitkä aika ole.
Etukäteen jännitin ihan älyttömästi niin sokerilitkun juomista kuin verikokeen ottamistakin. Minulla on siis jonkun asteinen neulakammo ja jo verikokeen ottaminen käsivarresta on epämiellyttävää, saati sitten rokotukset. Laboratoriohoitaja oli selvästi ulkomaalainen ja puhui huonosti suomea, joten en jaksanut vaivautua selittämään tätä kuitenkaan hänelle ja purin vaan hammasta kun verikoe otettiin nopeaan tahtiin. :D

Sokerilitku ei minun mielestäni oikeasti maistunut edes kovin pahalta. Se maistui oikeastaan ihan vadelmajuissilta. Olihan se liian makeaa etenkin kun ei ollut syönyt niin moneen tuntiin, mutta ei oikeasti niin paha mitä pelkäsin! Litku meni siis alas nopeasti ja helposti ilman ongelmia.

Ainakin Tikkurilan labrassa missä itse kävin, oli vähän sivummassa mukavat tuolit mihin minut ohjeistetiin odottelemaan väliajaksi, ettei tarvinnut odotusaulan kovilla penkeillä istua. Siinä minä istuskelin ja kuuntelin äänikirjaa aina väliajat, kunnes hoitaja kutsui takaisin seuraavaa verikoetta varten. Minulta otettiin kaikki kokeet samasta kädestä mikä oli näin jälkikäteen ajateltuna huono idea ja vasempaan käteen tulikin kiva mustelma. Suosittelen siis vaihtamaan kättä ainakin jos on herkempi verikokeen ottamiselle tai mustelmien muodostumiselle.
Ja siinä se oli. Ihan turhaan jännitin koko koetta, ei ollut läheskään niin paha kuin pelkäsin. :) Viimeisen verikokeen jälkeen suuntasin kaupan kautta eväiden kerä töihin. Minun oli tarkoitus ottaa jotain evästä mukaan mutta omaan hajamieliseen tapaani unohdin sen, eli kannattaa siis muistaa ottaa laukkuun vaikka edes banaani tai muuta pientä syötävää.

Tulokset

Normaalisti sokerirasituksen tulokset tulevat tosi nopeasti, jopa saman tai seuraavan päivän aikana. Seurailin omakantaa mutta tuloksia ei vielä kolmen päivän jälkeenkään näkynyt, toisaalta neuvolasta olivat luvanneet soittaa jos jotain ilmenee, joten lopetin omakannan kyttäämisen ja ajattelin että ilmeisesti kaikki on sitten kunnossa.
Puolitoista viikkoa kokeen jälkeen meidän 'neuvolatäti' (saako näin sanoa??) soitti. Kun puhelu tuli niin tiesin kyllä heti mistä oli kyse.. Olin jotenkin etukäteen aavistanut että minulla olis radi, älkää vaan kysykö miksi. Kuitenkin kun puhelua ei ollut kuulunut, olin ehtinyt ajatella kaiken olevan ok. Niinhän siinä kuitenkin kävi että 1h arvo ylittyi minulla niukasti ja sitä myöten raskausdiabetes-diagnoosi pamahti päälle!

Fiilikset

Olin etukäteen jotenkin valmistautunut siihen että minulle tuo raskausdiabetes-diagnoosi tulee, en tiedä miksi. Kuitenkin siinä vaiheessa kun neuvolasta ei kuulunut mitään pitkään aikaan niin olin ehtinyt jo huokaista helpotuksesta. Kun puhelu sitten lopulta tuli niin tiesin mistä on kyse ja puhelun sainkin hoidettua kunnialla loppuun.
Sen jälkeen iski joku kamala järkytys. Menin jotenkin aivan lukkoon ja harmitti aivan älyttömästi. En edes oikeastaan tiedä miksi, mutta voin kertoa että meni tunteisiin! Kiukuttelin miehelle, kiroilin itsekseni pään sisällä ja tulihan lopulta se itkukin. Niin kuin sanoin - älkää kysykö miksi koska en itsekään tiedä. Olin hetken aikaa sitä mieltä että kesä on pilalla kun en saa syödä jäätelöä ja onhan mansikoissakin sokeria eli niistäkin pitäisi luopua. Ikään kuin raskauteen ei liittyisi muutenkin ihan tarpeeksi kaikenlaista rajoitetta niin päälle vielä tämä.
Mieheni rauhoitteli minua varovasti pitkin iltaa ja aikani raivottuani ja itkettyäni jossain vaiheessa tajusin itsekin, miten ylimitoitettu reaktioni oikeastaan oli - syytän hormoneja! Seuraavana päivänä kun haimme sokereiden mittaamiseen tarvittavan laitteen ja ohjeistukset neuvolasta, pystyttiin asialle jo nauramaan yhdessä neuvolatädin kanssa. Hän ei tuntunut olevan huolissaan tilanteesta ja sanoi että aloitetaan sillä että seurataan tilannetta. Sain toki ohjeistukset ruokavalioon, mutta millekään tiukalle dieetille ei ole tässä vaiheessa onneksi tarvetta. Tavoitteena on nyt siis, että pyrin syömään säännöllisesti 5 kertaa päivässä perusterveellistä ruokaa ja katsotaan mitä arvot sen perusteella näyttävät. Mittauksiakaan ei tarvitse tehdä niin paljoa että ne rajoittaisivat jotenkin liikaa elämää. Ensimmäisen mittauspäivän perusteella arvotkin tuntuvat pysyvän hyvin rajojen sisällä ihan minun normaalilla ruokavaliollani.


Tässä siis ensifiilikseni raskausajan diabetes-diagnoosista. Seurailen nyt arvoja ja pidän ruokapäiväkirjaa lähinnä itselleni että näen miten kroppa reagoi eri ruokiin. Voisin mahdollisesti avata syömisiäni myöhemmin myös täällä blogin puolella sekä sitä, millainen ruokavalio minulle sopii radin kanssa. Miltä kuulostaa?


Millaisia kokemuksia muille on sokerirasitustestistä? Löytyykö kohtalontovereita joille on myös tullut radi-diagnoosi? Miten olet ottanut uutisen vastaan? (Please, kertokaa etten ole ainoa joka ylireagoi!) Entä millaista ruokavaliota noudatat?

Raskauden ihanuudet

Viimeksi kirjoittelin täällä raskauden ikävyyksistä vaikka monenlaista ei niin mukavaa raskauteen liittyykin niin onneksi löytyy myös niitä positiivisia juttuja. Seuraavaksi listaa niistä ja jälleen kerran kehotan pitämään sen pilkkeen silmäkulmassa näitä lukiessa. ;)

Liiallinen itsensä rasittaminen ja etenkin painavien asioiden nosteluhan pitää tietyssä vaiheessa raskautta jättää kokonaan muille. Meidän muutossa olinkin varannut itselleni työnjohtajan roolin ja keskityin laatikoiden raahaamisen sijaan työnjohtajan tehtäviin eli muiden käskyttämiseen. Sama pätee luonnollisesti myös kauppareissuilla ja kauppakassit jääkin suosiolla miehen kannettavaksi!


Istut aamuruuhkassa bussissa ja jo valmiiksi täyteen bussiin lappaa porukkaa joka pysäkilllä. Normaalisti tässä vaiheessa pitäisi jo luovuttaa oma paikka jollekin mummolle tai jalkansa murtaneelle. Mutta ei nyt! Raskaana ollessa voit vaan keskittyä mummojen tavoin mulkoilemaan tuomitsevasti niitä jotka eivät luovuta paikkaansa sitä enemmän tarvitsevalle. Ja jos maha ei näy tarpeeksi selkeästi takin alta vielä niin kannattaa avata vähän takkia ja pidellä vatsaa, että viesti menee perille. Ei siis enää seisomista julkisissa, parasta!


Perjantain kunniaksi on hyvä vetää välillä jo lounaalla kunnon ruokaöverit, esimerkiksi burgeri toimii paremmin kuin hyvin. Kunnon ähkyn jälkeen työkaveri valittaa turvonnutta vatsaa, näytänköhän lihavalta? Itse voi onneksi pistää kaiken raskauden piikkiin eikä kukaan huomaa turvotusta ulospäin.


Yhtäkkiä alkaa tehdä mieli sitruunaa. Siis raakaa sitruunaa ihan sellaisenaan. Tai ihan mitä tahansa muuta enemmän tai vähemmän outoa. Eihän sellaista vahingossakaan löydy jääkaapista, joten vihjaat asiasta ’hienovaraisesti’ miehelle ja kohta on pussillinen sitruunoita pilkottuna tarjolla. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan ja eihän miehen auta kuin täyttää raskaana olevan vaimon toiveet parhaansa mukaan.


Mainitsinkin jo viimeksi raskauden aikaisista itkupotkuraivareista ja muista mielialanvaihteluista. Eihän ne kivoja ole, mutta onneksi raskaana oleva saa paljon anteeksi, koska onhan se ihan ymmärrettävää että raskaana ollessa mielialat heittelee hormonien takia.

Vauvanvaatteet on jotain maailman SÖPÖINTÄ ja nyt on vihdoin hyvä syy hamstrata niitä. Aika paljon on vaatteita jo tarttunutkin matkaan... Hääblogiani seuranneet tietävät myös rakkauteni kaikenlaista suunnittelua kohtaan joten mikäs sen parempaa kuin miettiä lastenhuoneen sisustusta, vaunujen hankintaa ja muita vauvantarvikeostoksia.


Jos oikein pinnalliseksi aletaan niin on raskaudessa siinäkin mielessä jotain hyvää.. Nimittäin minulla on vihdoinkin TISSIT!! Näin aina ennen pienirintaisena se on kyllä ihan mahtavaa kun tissivako on olemassa ihan ilman sen suurempaa yrittämistäkin!


Parhaat asiat liittyvät kuitenkin ehdottomasti vauvaan tutustumiseen ja siihen ihanaan odotukseen jo raskausaikana. Tämä konkretisoitui ensimmäisten liikkeiden jälkeen ja pikkuhiljaa pystyy jo ikäänkuin tutustumaan siihen pieneen mahassa kasvavaan ihmiseen tässä raskauden aikana. Liikkeistä voi jo mielessään tehdä päätelmiä temperamentista ja käyttäytymisestä tämän hetkisestä vuorokausirytmistä. Ylipäätään se ihana odotus ja jännitys, että pääsee viimein tapaamaan uuden perheenjäsenen sitten lähempänä laskettua aikaa.

Ei se raskausaika loppujen lopuksi niin ikävää olekaan..


Mikä sinun mielestäsi on ollut ihaninta raskaudessa?

Leander-kehto ensisängyksi

Nukkumisjärjestelyt vauvan syntymän jälkeen.. Kuinka paljon voikaan aihe jakaa mielipiteitä ja niitä mielipiteitä tuntuu tosiaan olevan yhtä monta kuin on odottavia tai nykyisiä vanhempia. Ja monella tuntuu tämä aihe menevän hyvin vahvasti tunteisiin! Yksi ajattelee että vauvan paikka on äidin vieressä perhepedissä vaikka se tarkoittaisi että isä ajetaan evakkoon sohvalle, kun taas toinen ei halua vauvaa missään nimessä edes samaan huoneeseen nukkumaan. Toki nämä kaksi ovat ääripäitä ja iso osa varmasti kulkee sitä kuuluisaa kultaista keskitietä jossain näiden kahden vaihtoehdon välimaastossa.

Me olemme kokoajan tienneet että hankimme vauvalle oman sängyn heti alusta lähtien. Aluksi mietimme suoraan pinnasänkyä eikä tullut mieleenkään että olisi edes olemassa muita vaihtoehtoja. Kun selailin erilaisia vaihtoehtoja keskusteluista ja blogeista, niin rakastuin palavasti pieniin vauvan kehtoihin. Kyllähän se pinnasänky tuntuu jotenkin kamalan isolta ja kolkolta pienelle vauvalle, vaikka oikeasti tottakai ajaa asiansa oikein erinomaisesti. Erityisen paljon ihastusta minussa herätti roikkumaan ripustettava Leander-kehto ja löydettyäni sen kohtuuhintaan käytettynä Tori.fistä, oli pakko käydä hakemassa se jo näin hyvissä ajoin odottamaan vauvaa kotiin.

Leander-kehto on tanskalaisen yrityksen tuote ja siinä yhdistyy skandinaavinen design, käytännöllisyys ja laadukkaat materiaalit. Kehto on ovaalinmuotoinen ja kooltaan sopiva 0-6kk ikäiselle. Se ripustetaan joko katosta tai kolmijalasta roikkumaan ja se heiluu rauhallisesti puolelta toiselle muistuttaen tunnetta äidin vatsassa. Kehto ok myös suunniteltu niin, että pienellä tönäisyllä se heiluu aika pitkään. Korkeutta on kätevää säätää ripustusliinojen avulla. Kehdon voi myös säätää hieman kaltevaan asentoon jos on tarve esimerkiksi flunssan takia. Lukemieni kokemusten mukaan moni on pitänyt kehtoa todella käytännöllisenä ja onhan se vaan aivan älyttömän kaunis!

Maksoin kehdosta 70 euroa ja hintaan kuului toki itse kehto, patja, kolmijalka ja ripustuksen tarvittavat koukut. Lisäksi sain mukaan pieniä lakanoita ja patjansuojia jotka soveltuvat kehtoon. Ei mielestäni ollenkaan paha! Koristeverhoa tuskin kehtoon hankimme vaikka sellainenkin olisi saatavilla, jotenkin tuntuu että on ehkä sopivampi meidän pojalle näin.

Kehto on tällä hetkellä odottelemassa lastenhuoneessa, joka remontoidaan vielä ennen vauvan tuloa. Lopullista sijoituspaikkaa emme ole vielä sen tarkemmin miettineet kuin että kehdolle tulee kattokoukku meidän makuuhuoneeseen ja kolmijalka lastenhuoneeseen. Näin voimme sitten siirtää sitä tarvittaessa. Emme kuitenkaan voi mitenkään etukäteen tietää, millainen vauva meille tulee ja mikä järjestely on juuri meille käytännössä paras, joten siksi ei lyödä vielä mitään lukkoon vaan katsotaan miten elämä alkaa sujua sitten kun vauva on syntynyt.

Niin kuin voi ehkä rivien välistä lukea niin minulla ei ole mitään kovin vahvoja mielipiteitä vauvan nukkumisjärjestelyistä, muuta kuin että perhepeti ei meillä ole ensimmäinen vaihtoehto vaan mieluummin nukuttaisimme vauvan alusta asti omaan sänkyyn. Se on varmaa että kumpikaan meistä - minä tai mieheni - ei tule siirtymään pois meidän yhteisestä sängystä vaan se on myös tulevaisuudessa meidän! Toki siinä vaiheessa kun mieheni menee töihin niin hän voi satunnaisesti nukkua esimerkiksi vierashuoneessa jos vauva häiritsee unta liikaa, mutta pysyvää ratkaisua siitä ei meillä tule.

Näin mielenkiinnosta kuulostaisi toki kuulla, millaisia nukkumisjärjestelyjä muilla on ollut vauva-aikana ja miten ne ovat teillä toimineet? Mitä ajatuksia muilla esikoistaan odottavilla on nukkumisjärjestelyiden osalta? Entä millaisia ensisänkyratkaisuja muilla on tai on ollut?

Kehon muutokset raskauden aikana

'Nyt tää miun maha on jo aivan valtava!'

Tämän lauseen mieheni sanoo kuulleensa viimeisten kuukausien aikana vähintään kerran viikossa. Se kertoo ehkä jotain ajatuksistani vartalon muutoksista raskauden aikana, mutta ajattelin avata ajatuksiani hieman tarkemminkin.

Ensimmäinen kolmannes

Olen kiinnittänyt vatsani kokoon paljon huomiota jo heti raskauden alusta lähtien. Jo hyvissä ajoin minusta tuntui että omat farkut kiristää eikä talvitakki mahdu päälle. Ensimmäisen kolmanneksen aikana olikin selvästi turvonnut olo, mutta mitään raskausvatsaa en näin jälkikäteen kuvista katsottuna kyllä vielä näe hyvällä tahdollakaan. Hyvä esimerkki tästä on, että lainasin äitini ulkoilutakkia jo melko aikaisessa vaiheessa koska olin sitä mieltä että omani tuntuu jo liian pieneltä. Todellisuudessa käytän edelleen - monen kuukauden jälkeen tuota samaa takkia joka nyt alkaa oikeasti vasta kiristää.

Ensimmäinen kolmannes oli kehon muutosten osalta pääkopalleni kaikkein vaikeinta aikaa ainakin tähän mennessä. Vanhat vaatteet alkoivat hieman kiristää, aikaisemmat muodot hävisivät turvotuksen tieltä ja olo oli valtava. Kaikkein kamalinta oli ehkä kuitenkin se, etteivät muut tienneet raskaudesta ja minusta tuntui kokoajan että kaikki tuijottivat muuttunutta olemustani miettien vain, että onpas tuo lihonut. En todellakaan osannut suhtautua alkuraskauden turvotukseen järkevästi vaan se ihan oikeasti ahdisti. Niinpä verhosin itseni löysiin vaatteisiin ja kuvittelin peitteleväni niillä raskausvatsaa, jota rehellisesti sanottuna ei vielä edes ollut. Turvonneeseen oloon yhdistettynä jatkuva väsymys ja huonovointisuus eivät ainakaan yhtään parantaneet oloa.

Toinen kolmannes

Koitti raskauden toinen kolmannes ja alkuraskauden turvotus alkoi hävitä. Olo muuttui huomattavasti energisemmäksi ja jaksoin taas liikkua paremmin. Kerroimme raskaudesta rakenneultran jälkeen avoimesti ja siinä vaiheessa minulla oli jo paljon parempi olo myös henkisesti. Omasta mielestäni raskausvatsa alkoi erottua selkeästi ja se helpotti oloani ja vartalon muutosten käsittelyä. Etenkin tässä vaiheessa toistelin Matiakselle jatkuvasti, miten nyt on paljon helpompaa kun vatsa näyttää oikeasti raskausvatsalta.

Nyt toisen kolmanneksen viimeisten viikkojen aikana vatsani on kasvanut vauhdilla. Facebookin raskausryhmiin puskee vatsaketjua toisensa jälkeen ja olen alkanut vertailemaan omaa vatsaani muihin. Tyhmää, tiedän. Miten kaikilla muilla on niin siroja ja ihania vatsoja ja minulla on nyt jo tällainen jättimaha?? Ja miten isoksi se ehtiikään vielä kasvaa kun nyt jo pyyhälletään eteenpäin tämän kokoisena?

Täytyy myöntää, että nyt minulle iskee taas toisinaan ahdistusta omasta vartalostani, sen muutoksista ja vatsan kasvamisesta. Sinänsä pidän kyllä vatsaa ihan kauniina, ei siinä mitään.. Mutta olisin toivonut sen olevan tämän kokoinen vasta PALJON myöhemmin, ehkä lähempänä raskauden loppuvaihetta..
Lisäksi olen alkanut kiinittämään huomiota vatsan lisäksi myös muihin muutoksiin kehossani.. Minusta tuntuu että aikaisemmin omistamani (olevinaan jo silloin olematon) vyötäröni on kadonnut kokonaan olemasta, reisistä on tullut kuin paksut tukit, kädet ja selkä ovat kasvaneet mutteivat todellakaan lihaskasvun ansiosta, nilkat ovat turvonneet ja koko olemukseni näyttää jotenkin kamalan tasapaksulta. Jopa kasvot näyttävät turvonneen aivan erinäköisiksi kuin mitä ne ennen olivat.

Näiden tuntemusten kanssa olen taistellut viime aikoina. Fiilikset ovat äärettömän ristiriitaiset, koska samaan aikaan kuitenkin vatsa on mielestäni aivan ihana ja on ihmeellistä kun tunnen vauvan liikkeet säännöllisesti ja mietin sitä, miten vauva kasvaa mahassani. Onneksi pystyn myös suhtautumaan itse asiaan osittain myös huumorilla ja heitän jatkuvasti läppää kasvavasta mahastani.

Löytyykö sieltä ruutujen toiselta puoleta ollenkaan ymmärrystä tai vertaistukea näille tuntemuksille vai olenko ihan yksin? Onko normaalia tuntea näin ristiriitaisia tunteita kasvavan raskausvatsan tai muuten muuttuvat vartalon osalta? Anyone?