maanantai 1. heinäkuuta 2019

Mitä Iivon vaatekaapista löytyy?

Ennen kuin sain itse lapsen, en todellakaan tiennyt miten laaja kokonaisuus lastenvaatteet ovatkaan! Olin toki katsellut söpöjä lastenvaatteita joskus esimerkiksi Lindexillä ohimennen ja tiesin myös, että on olemassa merkkivaatteita myös lapsille. Koko kuvion laajuuden tajusin vasta jonkun verran Iivon syntymän jälkeen. Lastenvaatteisiin on yhtä monta tapaa suhtautua kuin on äitejäkin. Yksi pukee lapsensa päästä varpaisiin merkkivaatteisiin, toinen ostaa kaikki vaatteet ketjuliikkeistä. Kolmas on vannoutunut kirppisten kiertelijä ja neljäs ompelee kaikki vaatteet lapselleen itse. Ja sitten on kaikkea tältä väliltä!


Minä koen kuuluvani tässäkin asiassa sujuvasti johonkin sinne väliin. Ostan mielelläni Iivolle vaatteita käytettynä, mutta teen jonkun verran hankintoja myös uutena. Mitä tulee merkkivaatteisiin niin niitäkin meiltä löytyy, ihan niin kuin ketjuliikkeiden vaatteitakin. Uskon tämän toimintatavan olevan meille toimiva useammastakin syystä. Vaatteiden ostaminen käytettynä on ekologista ja meiltä eteenpäin lähtiessäänkin vaatteet ovat tähän mennessä olleet vielä hyväkuntoisia myyntiin. Käytettynä ostaminen on tietenkin myös taloudellisesti järkevää. Merkkivaatteissa olen ihastunut tiettyihin kuoseihin ja malleihin ja niitä olen ostanut ulkonäön, vastuullisuuden sekä hyvän jälleenmyyntiarvon vuoksi. Toisaalta esimerkiksi perusvaatteiden ostaminen ketjuliikkeistä uutena on ihanan helppoa ja sitäkin teen jonkun verran. Vaikka en Iivon vaatevalikoimaa pystykään vain yhden värimaailman ympärille keräämään, niin pyrin valitsemaan vaatteet niin, että kaikille vaatteille löytyy useampi pari jonka kanssa sitä voi käyttää. Aina uutta vaatetta ostaessani mietin, että sille pitää löytyä ainakin kaksi ’paria’ minkä kanssa sitä voi hyvin käyttää. Värimaailmaltaan ja tyyliltään Iivolta löytyy vaatteita todella laidasta laitaan.

Iivolla on tällä hetkellä, hieman vajaan vuoden iässä, käytössä pääasiassa koko 74. Jonkun verran on lisäksi edelleen koon 68 vaatteita ja jotain 80 kokoakin olen ottanut jo käyttöön. Yleensä meillä onkin aina käytössä useampaa kokoa kerrallaan ja tähän mennessä Iivolla on jokainen koko ollut käytössä melko pitkään! Ei siis ole tullut sitä tilannetta että joku vaate mahtuu vain pari viikkoa ja jää sitten jo pieneksi.

Myös vaatemäärä on mietityttänyt. En nimittäin ole koskaan laskenut paljonko vaatteita iivolla on, mutta niitä on tuntunut olevan aika sopivasti. Meillä pestään vaatteita yleensä kaksi koneellista viikossa, joskus kolme. Ja kaikkien vaatteet pestään sekaisin eli emme pese erikseen Iivon vaatteita. Tällä nykyisellä vaatemäärällä tämä pesutahti on ollut helppo ylläpitää eikä koskaan tule tilannetta ettei vaatteita ole puhtaana. Yleensä Iivolla on päällään yhdet vaatteet päivän aikana, mutta välillä menee useammat jos oikein pahasti liikaantuu tai esimerkiksi kastuu.

Minua alkoi kovasti kiinnostaa että mitä se Iivon vaatekaappi pitkääkään sisällään ja siksi päätin suorittaa siellä inventaarion ja ottaa selville! Paljonko Iivolla on vaatteita? Onko Iivon vaatteista tosiaan valtaosa ostettu käytettynä? Entä paljonko niitä merkkivaatteita sitten lopulta oikein on? Mennään siis asiaan!


Iivon vaatteet

Paidat & bodyt 18
Housut 17
Neuleet & hupparit 4
Takit & haalarit 4
Jumpsuitit 3
Yöpuvut 3
Uimapuvut 2
Yhteensä 51 kpl

Iivolla on siis yhteensä 51 vaatetta. Paljon vähemmälläkin varmasti pärjäisi mutta varmasti monella on myös enemmän. Jos vaatteita olisi huomattavasti vähemmän niin luultavasti niitä joutuisi pesemään hieman useammin.

Uudet 12
Käytetyt 30
Saadut 9

Merkkivaateet 28
Ketjuliikkeiden vaatteet 18
Jonkun tekemät 5

Ihan niin kuin veikkasinkin, niin käytettynä ostettuja tosiaan on enemmän kuin uutena ostettuja, jopa yli kaksinkertainen määrä! Ihan mahtava juttu minun mielestäni. Merkkivaatteita on jonkun verran enemmän kuin ketjuliikkeiden vaatteita. Merkkivaatteissa meiltä löytyy mm. Mainion, Kaikon, Papun, Mini Rodinin ja Marimekon vaatteita. Ketjuliikkeistä ehdoton suosikkini on Lindex mistä ostan aina yksiväriset perusbodyt, mutta myös esimerkiksi Zaran, H&M:n ja Kappahlin vaatteita löytyy joitain.


En tiedä oliko minulla mitään varsinaista tavoitetta tämän inventaarion suhteen. Pääasiallinen tarkoitus oli varmaankin ihan oma mielenkiinto! Kiinnostaako nämä lastenvaateasiat teitä? Näille vatmaankin on oma lukijakuntansa, ihan niin kuin muillekin aiheille. Vaatteita läpikäydessäni mietin, että seuraava lastenvaateaiheinen postaus voisi koskea Iivon vaatekaapin lemppareita.

Miltä nämä meidän vaatejutut sinusta kuulostaa? Yllättikö joku? Onko 51 vaatetta paljon vai vähän vai jotain siltä väliltä? Oletko itse laskenut omien lastesi vaatteita? Löytyykö teiltä enemmän uutta vai käytettynä ostettua? Entä merkkivaatteita vai ketjuliikkeistä ostettua?

maanantai 24. kesäkuuta 2019

8 asiaa joista kertominen nolottaa

Luin hiljattain Ellin blogista postauksen, jossa hän kertoi kahdeksan asiaa, joista kertominen muille nolottaa. Inspiroiduin kirjoituksesta niin paljon, että halusin kirjoittaa myös omat kahdeksan kohtaani. Meidän elämästä paljon näkyy somessa, mutta tämän postauksen jälkeen saatat tajuta, miksi jotkut asiat jäävät vähemmälle huomiolle!

Olemattomat ihonhoitorutiinit

Minulta kysellään paljon millaisia ihonhoitorutiineja noudatan ja mitä tuotteita näihin rutiineihin kuuluu. Nyt kyllä nolottaa sanoa, mutta ihonhoitorutiinini ovat aivan olemattomat ja äärettömän epäsäännölliset. Puhdistan toki meikit silloin kun olen meikannut ja rasvaan kasvojen ihon (melkein aina) aamuin illoin. Joskus satunnaisesti laitan naamion tai kuorinnan. Tuotteet ovat hyvä lajitelma äidiltä käytöstä syystä tai toisesta poisjääneitä ja lahjaksisaatuja purkkeja. Ihan nolottaa kun tiedän että ihoni voisi varmasti olla paljon paremmassa kunnossa sekä nyt että etenkin tulevaisuudessa, mutta en vaan jotenkin millään jaksa keskittyä tähän asiaan sen enempää!

Onneton säästäminen

Nolottaa myöntää että itse olen aika huono säästämään, vaikka ihailen suuresti niitä ihmisiä jotka sen hallitsevat! Aikaisemmin olen ollut suorastaan surkea säästämään. Siirsin rahaa aina kuun alussa käyttötililtä reilusti säästötilille, mutta kuun mittaa siirsin sitä aina pikkuhiljaa takaisin. Jos joskus onnistuinkin säästämään vähän isomman summan niin eipä aikaakaan kun olin jo keksinyt jonkun isomman hankinnan johon käyttää ’ylimääräiset’ rahat. Nykyään olen onneksi jo petrannut tässä ja todennut rahastosäästämisen itselleni hyväksi vaihtoehdoksi. Rahastoissa säästöt tuntuvat olevan jollain tapaa paremmassa säilössä enkä enää kajoa niihin jatkuvasti. En vieläkään ole mikään supersäästäjä, mutta olen kuitenkin onnistunut saamaan ihan mukavan summan säästöön.


Oma laiskuus

Olen oikeasti aika laiska ihminen. Siis sellainen että nautin kun voin ihan vaan olla, ilman että tarvitsee kokoajan hyysätä jotain. Nykyään tuntuu olevan niin muotia multitaskaaminen ja se, että on kokoajan menossa ja tekemässä ilman että pysyy hetkeäkään paikallaan. Samaan aikaan minun tekisi mieli vaan olla. En juurikaan pidä siivoamisesta tai kotitöistä yleensä, teen niitä vain siksi koska tykkään että kotona on siistiä. Paljon mieluummin vain istuisin sohvalla ja lukisin kirjaa, kuuntelisin podcastia tai katsoisin jotain hyvää sarjaa. Hävettää myöntää ääneen oma laiskuus mutta niin se vaan on!

Musiikkimaku

Millaista musiikkia kuuntelet? Tämä on sellainen kysymys mihin koen että on todella hankala vastata! Lähinnä siis siksi, että kuuntelen oikeasti aika laidasta laitaan kaikenlaista eikä ole mitään tiettyä genreä, artistia tai bändiä mitä fanittaisin intohimoisesti. Joskus kun juttelen sellaisten ihmisten kanssa, joille joku tietty musiikki on ihan ykkösjuttu niin vähän hävettää vastata että ei minulla ole mitään tiettyä vaan tykkään vähän kaikesta. Ihan niinkuin se toinen osapuoli miettisi että aika surullista ettei tuo ole löytänyt mitään mistä oikeasti innostuisi. Vaikka eihän se niinkään ole, kyllä minä innostun musiikista mutta ei vaan ole mitään yhtä tiettyä vaan monenlainen musiikki sytyttää!

Raskauskilot

Ennen raskautta sanoin, että minusta ei kyllä tule sitä äitiä joka vielä vuosi raskauden jälkeen kantaa mukanaan reilua määrää raskauskiloja... Noh, vähänpä tiesin. Tässä sitä ollaan, tarkasta kilomäärästä ei ole tietoa mutta kyllä niitä on. En oikeastaan haluakaan tietää tarkkaa määrää, koska sen tiedän varmasti ettei se tieto ainakaan parantaisi fiilistäni. Liekö syynä sitten hektinen vauva-arki, hormonitoiminta vai se että suklaa ja sohva kutsuu liian usein, mutta tässä tilanteessa joka tapauksessa ollaan. Pahimmalta tuntuu ehkä se, että vaikka tekisin muutoksia syömiseen ja liikkuisin enemmän niin juuri mitään ei tunnu tapahtuvan. Peilikuvan kanssa olen suurimmaksi osaksi jopa ihan sujut mutta valokuvat kertovat raa’an totuuden... Nolottaa puhua ihmisten kanssa raskaudesta palautumisesta ja painon putoamisesta, hävettää se että jos muutkin pystyy siihen niin miksen minä?


Äitiyden negatiiviset tunteet

Kirjoitin meidän haastavasta päivästä blogissa täällä. Siinä kerroin sellaisista tunteista mitä tuntuu monesti nololta ja jopa väärältä sanoa ääneen. Niistä hetkistä kun on vihainen omalle lapselleen ja jopa toivoo hetken ettei lasta olisi olemassakaan. Sen pienen ohikiitävän hetken vain, mutta kuulostaahan se silti kamalalta. Erityisen nololta niistä tunteista  tuntuu puhua sellaisille äideille joiden elämä kuulostaa puheiden perusteella olevan pelkkää onnea ja iloa. Sellaisille jotka ovat jokaisena hetkenä vain kiitollisia lapsestaan ja joiden lapsi on aina niin helppo ja tyytyväinen tapaus. Silloin jos joskus nostaa päätään se ’paska mutsi-fiilis’.

Kaipuu töihin

Kun nyt näihin paska mutsi-fiiliksiin päästiin niin yksi liittyy siihen, miten kauan olen ajatellut olla kotona Iivon kanssa ja myös se, että tietyllä tavalla kaipaan töihin jo nyt. Kun on ensin kuunnellut toiselta osapuolelta kaikki perusteet sille, miksi alle kaksivuotias on liian pieni päiväkotiin ja miksi ehdottomasti jokaisen pitäisi olla lapsen kanssa kotona siihen asti että tämä täyttää kolme, niin kyllähän se vähän nolottaa sanoa että meillä on suunnitelmissa laittaa lapsi puolitoistavuotiaana päiväkotiin. Ja etenkin se että jo nyt vuoden kotonaolon jälkeen huomaan hetkittäin kaipaavani töitä: yhteisiä lounas- ja kahvihetkiä työkavereiden kanssa, älyllistä haastetta ja syytä harjata hiukset ja meikata naama aamuisin nätiksi. Sitä omaa, skarppia itseäni. Olenkohan sittenkin vain itsekäs kun haluan palata töihin jo niin pian? Tiedän että tämä on meille oikea ratkaisu, koska ei tätä päätöstä ole suin päin tehty, mutta tiettyjen ihmisten kanssa aiheesta keskustellessa silti hävettää!

Instagram ja blogi

Tiettyjen ihmisten kanssa nolottaa puhua tästä blogista ja instagramista ja suoraan sanottuna jos mahdollista niin jätän koko asian mainitsematta. Monilla ihmisillä tuntuu edelleen olevan aika vähättelevä suhtautuminen etenkin ’mammablogeihin’ ja jopa vähän naureskellaan asialle. Siksi en halua itse puhua asiasta tiettyjen ihmisten seurassa enkä myöskään halua Matiaksen puhuvan aiheesta. Tietyllä tapaa olen tosi ylpeä ja innoissani siitä, että juttujani tykkää seurata ja lukea niin moni, ja saan tästä itsekin niin paljon. Silti joidenkin ihmisten seurassa se unohtuu ja koko blogi tuntuu vaan nololta.

Yllätyitkö jostain? Entä osaatko itse samaistua johonkin kohtaan?

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Kesän menovinkit lapsen kanssa pääkaupunkiseudulla


Onko jollain muullakin se tilanne, että edessä on kesä lapsen kanssa kotona? Ihan mahtavaa!
Toki olisi kiva keksiä jotain muutakin tekemistä kuin perusarki ja nauttia mahdollisten pidempien reissujen lisäksi myös lähiseuduista. Viime vuosina kesät on kuluneet töissä kesälomaa lukuunottamatta, ja loman olemme viettäneet muualla Suomessa ja ulkomailla matkustellen. Tänä vuonna haluan kuitenkin päästä nauttimaan myös pääkaupunkiseudun tarjonnasta kesällä, sillä täältähän löytyy vaikka mitä ihanaa! Kirjoittelin ylös omia ideoitani ja keräsin mukaan seuraajilta parhaita vinkkejä siihen, mitä tehdä kesällä lapsen kanssa pääkaupunkiseudulla ja sen lähiympäristössä.

Kotieläinpihat

Kävimme jo toukokuussa Iivon ja Matiaksen kanssa Haltialan kotieläinpihalla, joka sijaitsee Tuomarinkylässä Helsingissä. Sinne on meiltä kiva pyöräilymatka. Reissulla nähtiin eläimiä, juotiin kahvit ja tietenkin keinuttiin leikkipuistossa (ihan Iivon lempihommaa!). Ravintolasta olisi saanut myös lounasta ja pihasta löytyi myös jätskikioski. Eläimistä näimme ainakin vuohia, lehmiä, lampaita, kanoja ja kukkoja ja ponin.
Toinen paljon kehuttu kotieläinpiha on Fallkulla, joka sijaitsee Helsingissä Malmilla. Siellä emme olekaan vielä käyneet, eli ehkä joku kerta suuntaamme katsastamaan sen.





Luontopolut

Pääkaupunkiseudulla on vaikka miten paljon ihanaa luontoakin nähtävänä (uskokaa tai älkää!). Aivan meidän kodin läheltä pääsee Keskuspuiston reiteille, joita pitkin on mukava työnnellä vaunuja ja pyöräillä. Myös kivoja luontopolkuja löytyy, ei muuta kuin lapsi kantoreppuun ja menoksi! Eväät vielä mukaan niin ei ole niin kova kiire kotiinkaan. Meidän lemppareita on ainakin Pitkäkosken alue Helsingin ja Vantaan rajalla ja Nuuksion ulkoilureitit Espoossa.

Linnanmäki

Linnanmäellä on päästävä käymään kerran kesässä vaikka nykyään laitteet eivät ihan samaa innostusta herätäkään kuin aikaisemmin. Lintsillä on myös ihan pienille sopivia laitteita, vaikka Iivon kanssa varmasti pääpaino onkin vielä ihan vaan kaiken uuden ja ihmeellisen ihastelussa. Jonain aurinkoisena kesäpäivänä suunnitelmissa on joka tapauksessa lähteä imemään huvipuiston tunnelmaa ja ehkä syödä se yksi pakollinen hattara. (Ja sen jälkeen taas kerran muistaa että ei se niin ihmeellistä ollutkaan..)

Piknik Suomenlinnassa

En ole pitkään aikaan käynyt Suomenlinnassa tai muilla Helsingin edustan saarilla! Edellisestä kerrasta on oikeasti varmasti useampi vuosi aikaa, viime vuosina kun kesät ovat menneet töissä ja koko loma ollaan oltu reissussa. Tänä kesänä haluan sen ehdottomasti tehdä ja onhan se lauttamatka varmasti pienelle jännä kokemus. Jälleen kerran piknikkori täyteen eväitä äidille ja lapselle niin voi huoletta viipyä pidemmänkin aikaa.

Hietsun kirppis

Kirpputoreja pääkaupunkiseudulla on vaikka kuinka, mutta erityinen kesäjuttu on kyllä ehdottomasti Hietalahden eli Hietsun kirppis. Se on kaupungin suurin ulkoilmakirppis ja kesäisin auki joka päivä, mutta eniten myyjiä (ja myös ostajia) on varmasti viikonloppuna. Onneksi Iivo on aika kärsivällinen rattaista tarkkailija, joten hänen kanssaan myös kirppiskierros onnistuu aika hyvin!

Kesäteatterit

En oikeastaan edes tiedä minkä ikäisen kanssa kesäteatteriin varsinaisesti kannattaisi mennä, mutta ainakin lasten esityksiä kyllä kovasti mainostetaan koko perheelle sopivina. Joskus lapsena muistan käyneeni kesäteatterissa joka kesä ja tuli oikeastaan aika nostalginen olo sitä miettiessä. Ehkä siis tänä kesänä suunnataan yhdessä kesäteatteriin vaikkei Iivo siitä vielä niin paljon ymmärtäisikään.
Minulle selvisi hiljattain että aikaisemmin kehumaltani Haltialan kotieläintilalta löytyy myös kesäteatteri! Tänä kesänä siellä esitetään lapsille sopivaa Jori & Beiron - Me päätämme itse! Muita kivankuuloisia lastennäytelmiä pääkaupunkiseudun kesäteattereissa löytyi ainakin Taivallahden kesäteatterin Pelle Hermanni (Helsinki) ja Tikkurilassa Kotiseututalo Påkaksen kesäteatterissa Me Rosvolat (Vantaa). 

Uimaan!

Haluatteko kuulla paljastuksen? En ole mikään uimarantojen ylin ystävä. Älkää käsittäkö väärin, rakastan kyllä olla veden lähellä. En vaan tykkää yleisistä uimarannoista, etenkään hiekkarannoista. Hiekkarannalla on kiva kävellä hetki, mutta en tykkää viettää koko päivää hiekkarannalla. Eväiden pakkaamisessa on hirveä homma ja hiekkaa on joka paikassa! Täytyy myöntää että olen tottunut kyllä liian hyvään omalla mökillä, saaressa kun järvi on kokoajan lähellä, mutta toisaalta niin on myös jääkaappi ja siellä omat ruuat, kylmä juomavesi ja vessa (vaikka onkin ulkovessa). Toinen hyvä vaihtoehto on paistatella päivää omalla pihalla ja välillä vilvoitella Iivon pienessä uima-altaassa.
En voi kuitenkaan kokonaan sivuuttaa uimapaikkoja ja siksi mainitsen pari omasta mielestäni mainitsemisen arvoista. Ensimmäisenä Oittaan uimaranta Espoossa. Se on mielestäni kiva ranta ja siellä on myös nurmikkoa niin ettei ole pakko oleskella hiekalla. Toinen kiva vaihtoehto on Leppävaaran maauimala. Koska meidänkään ei aina kesällä ole mahdollista olla omalla mökillä, niin nämä on meidän lempparivaihtoehdot pääkaupunkiseudulla.

Entäs jos sataa?

Vaikka kovasti toivonkin että saadaan nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta kesästä, niin kyllä niitä sadepäiviäkin Suomen kesään mahtuu. Jos (tai kun!) alkaa oman kodin seinät kaatua päälle lapsen kanssa niin on kiva keksiä muuta tekemistä myös sadepäiville. Perinteisiä sisäleikkipuistoja en tällä kertaa listaa, koska niitä löytyy muualtakin Suomesta ja ne ovat varmasti tuttuja ainakin valtaosalle lapsiperheistä. 

Oodi

Uudessa hienossa keskustakirjasto Oodissa on paljon tekemistä sadepäiväksi (tai muutenkin) myös lapsiperheille. Sieltä löytyy sisätiloista ainakin Leikkipuisto Loru (1. krs), johon voi mennä muuten vain viettämään aikaa tai osallistua ohjattuun toimintaan. Siellä järjestetään mm. luku- ja musiikkihetkiä kaikenikäisille lapsille. Lisäksi Oodin kolmannesta kerroksesta löytyy Lastenmaailma jossa järjestetään satutuokioita ja muita tapahtumia, ja jossa voi myös vapaasti viettää aikaa lasten kanssa.

Talvipuutarha

Sadepäivänä erinomainen kohde on myös Talvipuutarha Helsingissä! Siellä voi ihastella kasveja ja sieltä löytyykin yli 200 eri kasvilajia. Lisäksi Talvipuutarhan altaassa uiskentelee karppeja, joita lasten on kiva ihastella. Myös Talvipuutarhassa järjestetään ohjattua toimintaa, nimittäin Nukketeatteri Sytkyt esittää Talvipuutarhan pihalla (sadesäällä sisällä) Peukaloisen retket villihanhien seurassa-näytelmää.


Päiväretkikohteet




Hanko

Hangossa kävimmekin jo ystävien kanssa päiväretkellä ja mikä upea kesäkohde se olikaan! Tunnelma oli jotenkin ainutlaatuinen: niin rento ja huoleton. Oli ihanaa kävellä pitkin rantaviivaa, tuoksutella raikasta meri-ilmaa ja pyöritellä varpaita lämpimässä hiekassa. Vähän isompia lapsia ajatellen Hangosta löytyi myös ainakin yksi tosi kiva leikkipuisto, jossa varmasti viihtyy! Vieressä oli vieläpä jäätelökioski, josta äidille jätskiä samalla kun lapsi pääsee keinumaan ja leikkimään.

Porvoo

Tänä kesänä ei olla vielä päästy nauttimaan ihanasta Porvoosta, mutta aikaisempina kesinä ollaan käyty ihastelemassa Vanhaa Porvoota. Porvoossa parasta on ehdottomasti ihana tunnelma, kauniit rakennukset, hyvät ravintolat ja ihanat pikkuputiikit. Porvooseen pitääkin suunnata pian nyt kun Iivo vielä viihtyy rattaissa hyvin, sitä ei tiedä miten kauan tätä iloa kestää. Viime kesänä kävimme juhlistamassa siskoni valmistumista Porvoossa ja silloin testattiin ravintoloista Bistro Sinne. Iso suositus sille, mutta Porvoosta löytyy vielä iso liuta muitakin ravintoloita joita haluan päästä testaamaan!

Tallinna

Sitä ei aina muistakaan miten helppo Helsingistä on lähteä päiväretkelle myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Nimittäin Tallinnaan! Laivamatka kestää vain pari tuntia suuntaansa ja taas on uusia maisemia katseltavana. Kävin viimeksi Tallinnassa hääpuvun metsästysreissulla, mutta tänä kesänä voisi hyvinkin viettää jonkun päivän Tallinnan puolella. Ehdottomasti parasta Tallinnassa on mielestäni edulliset ja hyvät ravintolat ja kahvilat. Mainitsemisen arvoinen on ainakin oma suosikkini Kaks Kokka, joka sijaitsee Vanhassa kaupungissa.


Tämän kirjoitettuani en todellakaan jaksa odottaa kesää! Ihan mahtavaa että pääsen viettämään kesää kotona Iivon kanssa, onhan tämä tosi ainutlaatuinen mahdollisuus eikä ihan heti toistu. Vuoden päästä kesällä olenkin sitten näillä näkymin jo töissä. Selvästikin ajattelen positiivisesti että ensi kesänä ei juuri sada, koska keskityin tässä listauksessa huomattavasti enemmän ulkoaktiviteetteihin. Noh, voidaan sitten viettää sadepäivinä kotipäivää, koska nekin on välillä oikein kivoja.

Miltä nämä kesätekemiset kuulostaa? Jäikö listauksesta joku tosi tärkeä puuttumaan? Kerro ihmeessä omat vinkkisi lisäksi!

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Ihan(a) kamala aamupäivä

Viereisestä huoneesta kuuluu huhuilua. Avaan silmät ja mietin että kylläpä vielä väsyttäisi... Kurkkaan yöpöydällä olevaa herätyskelloa jonka sarastusvalo-ominaisuutta ei kyllä kesäkuussa tarvita. Eipä sen puoleen herätysominaisuuttakaan. Osittain siksi että olen Iivon kanssa kotona, mutta suurimmaksi osaksi siksi että on tuo viereisessä huoneessa huhuileva herätyskello ihan omasta takaa. 5:30. Siis puoli kuusi. Ei vielä, jooko... No onneksi Iivo yleensä nukahtaa takaisin tutin saatuaan ja meillä nukutaan usein seitsemään, välillä jopa yli tunnin pidempäänkin! Kipitän viereiseen huoneeseen.. Vauvalle tutti suuhun ja itse takaisin omaan sänkyyn lämpimän peiton alle.

Ehdin juuri ja juuri sulkea silmät kun huhuilu jatkuu. Ehkä se vaan hakee unta uudelleen. Kuuntelen hetken ja äänet jatkuvat. Jossain välissä Matias nousee sängystä ja käy rauhoittelemassa vauvaa. Pyörin sängyssä, yritän saada vielä itsekin unen päästä kiinni siinä onnistumatta.. Viereisen huoneen huhuilut jatkuvat ja voimistuvat, yltyvät lopulta itkuksi. Ei muuta kuin ylös ja katsomaan. Pinnasängyn reunaan nojailee itkevä vauva. Tutti on tippunut suusta lattialle. On vielä niin kamalan aikaista, jospa vielä kerran kokeilisin... Poimin tutin maasta, tuikkaan sen vauvan suuhun ja lasken hänet rauhallisesti mutta määrätietoisesti sänkyyn. Pari askelta poispäin huoneesta ’WÄÄÄÄ!’

Jaahas...

Vauva kainaloon ja lattialle odottamaan hetkeksi että saan vaatteet napattua kaapista ja ehkä jopa vedettyä ne päälle asti. 
 

Nyt pari päivää hän on ollut oikea takiainen... Viime viikolla mies oli pitkään töissä joten oltiin normaalia enemmän kahdestaan ja samalle viikolle sattui vielä aikoja sitten sovittu poikien mökkireissu. Viikonloppu meni meillä todella kivasti, mutta nyt uutta viikkoa on värittänyt jatkuva kitinä, lahkeessa roikkuminen ja mielenosoituksellinen huuto kun poistun lähietäisyydeltä. Alkuun se nauratti. Kun istuttiin kaikki yhdessä pöydän ääressä ja poistuin vaikka hakemaan jääkaapista jotain, alkoi suora huuto joka jatkui niin kauan kunnes palasin pöytään. Sitten huuto loppui kuin seinään ja hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta jo parin päivän jälkeen huumori alkoi loppua.. Ehkä taustalla painoi vielä edellinen viikko ja oli odottanut sitä kun on taas toinen aikuinen kenen kanssa jakaa se vauva-arki, ja sitten pettymys siitä että vauva ei yhtäkkiä kelpuutakaan ketään muuta.

Joka tapauksessa, aikainen herääminen ja heti aamusta itkuinen vauva tuntui jotenkin niin raskaalta. En millään jaksaisi tätä nyt... Mutta mitä muitakaan vaihtoehtoja olisi? Vauva kainaloon ja yläkertaan puuron keittoon.. Sama kitinä jatkuu heti kun lasken hänet hetkeksi lattialle että saan kaurahiutaleet ja veden mitattua lautaselle. Tänään mennään muuten mikropuurolla...
 
Ovi käy ja ihmettelen että eikös se mies lähtenyt jo töihin? Hän tulee ovesta sisälle koiran kanssa, olivat käyneet aamulenkillä ettei meidän tarvitse kiirehtiä. ’Voi pientä..’ hän nappaa itkevän vauvan lattialta ja lohduttaa parhaansa mukaan. Puuro on valmista, meidän molempien siis. Istun pöytään ja mies laittaa vauvan syöttötuoliin. ’Äkkiä sitä puuroa!’ olen varma että lapsen kitinä tarkoittaa. Kärsivällisyys ei koskaan ole ollut hänen vahvuutensa, tai ei ainakaan ruuan suhteen. Mistä lie perinyt moisen... ’Mie voin syöttää’, mies sanoo ja yrittää hymyillä vähän. Huomasi varmasti että oma fiilikseni ei ole ylimmillään, ja olin sitäpaitsi suunnitellut että vauva saa syödä itse. No, säästyypähän pahimmalta sotkulta tällä kertaa.

Silmien hieromista, kitinää, välillä joku pieni hymy väliin. Siitä hymystä tietää että kyllä se on se minun poika, vaikkei ehkä juuri nyt siltä tunnukaan. Tuijotin lasta ja mietin mielessäni... Miten ärsyttävää kitinää, tätäköhän tämä päivä nyt sitten on. En millään jaksaisi, miksi sen täytyy olla noin ärsyttävä. Ja samaan aikaan tunnen piston sydämessäni. Onhan tuo pieni poika kuitenkin minulle kaikkein rakkainta maailmassa... Miten voin olla näin ärsyyntynyt ja vihainen tällaisesta, mikä kuitenkin on niin pientä? Tunnen kuinka kyyneleet alkavat kastelemaan silmiä pikkuhiljaa.. En tiedä edes oikeastaan miksi. Turhautumisesta, ärsyyntymisestä vai syyllisyydentunnosta? Tai ehkä niistä kaikista sekaisin. Joskus se ei vaadi edes paljoa.
 
Siinä minä istun aamupalapöydässä kaurapuuroa väkisin syöden ja kyyneleet valuvat pitkin poskia. Saisipa vapaapäivän... Mutta vapaapäivän mistä? Omasta elämästäkö?

Iivo pelleilee jotain ja naureskelee niin että meitä kaikkia alkaa naurattaa. On tämäkin. Itkunsekaista naurua aamupalapöydässä ennen aamuseitsemää. Voi kunpa miehen ei tarvitsisi lähteä töihin. Vasta nyt mies huomaa kyyneleet hämillään ja tulee lohduttamaan. 'Ei mitään hätää. Yritän tulla tänään aikaisin kotiin.' Siinä hetkessä iltapäivä tuntuu kuitenkin niin kaukaiselta ettei nuo sanat tunnu juurikaan lohduttavan. Halataan ja patistan häntä 'Menehän nyt töihin siitä, niin ehdit kotiinkin.'


Kun ulko-ovi sulkeutuu, alan miettiä... Mietin että miten pääsisin tästä olosta pois. Teidättekö niitä päiviä kun tuntuu että kaikki ärsyttää, jopa se oma lapsi? Jos et ole koskaan ärsyyntynyt omaan lapseesi niin väitän ettei sinulla ole sellaista. Tai vaihtoehtoisesti olet voittanut lotossa ja saanut jonkun enkelilapsen, joka ei ole koskaan ärsyttävä.. Onnittelut siitä! Jokatapauksessa, tiesin että tämä olotila on paitsi monen sattumuksen summa, niin hyvin paljon kiinni omasta asenteestani. Mutta miten pääsisin sen yli ettei koko päivästä tule samanlainen, etten itke ärsytystäni vielä iltapuurollakin? Katson lasta ja mietin, että niin ihana kuin hän nyt onkin, niin juuri nyt en voi jäädä puuhastelemaan hänen kanssaan kahdestaan sisälle.. Pakkaan vauvan ja tavarat mukaan ja lähden ulos, hyppään pyörän selkään.

Alan polkea tuttua metsätietä kohti. Polkeminen tuntuu raskaammalta kuin viime viikolla, mutta äkkiä tajuan että sen johtuvan siitä että viimeksi olin yksin. Siis oikeasti yksin. Nytkin leikin olevani. Kuuntelen luonnon ääniä, ihastelen lehtien välistä pilkottavaa aurinkoa ja hymyilen takaisin vastaantuleville hymyileville kasvoille. Vaikka tiedän että eivät ne varsinaisesti minulle hymyile, vaan pyörän perässä tulevalle kärrylle, mutta minulle sitä ei juuri nyt ole olemassa. Tämä on lähimpänä omaa aikaa mitä minun on nyt mahdollista ottaa ja aion nauttia siitä ja hengittää rauhassa syvään. Jossain vaiheessa matkaa pysähdyn ja laitan kuulokkeet korviin. En ole aikoihin kuunnellut podcasteja, siksi koska vauva ei nykyään enää juurikaan nuku lenkkien aikana ja koen että kun hän on hereillä rattaisssa, keskityn mieluummin häneen kuin Antti Holmaan. Mutta nyt kuuntelen Autaanttia ja nauran ääneen pyöräillessäni. Mitähän vastaantulijatkin miettivät? No samapa se!

Risteyksessä vilkaisen taakseni ja huomaan samalla että kyytiläiseni (se jota minun leikissäni ei edes ollut mukana) on nukahtanut. Pieni kypärä päässään ja tutti suussa.

Poljen kotiin ja katson Suuntoani. Puolitoista tuntia. Puolitoista tuntia 'omaa aikaa' ja tuntuipa se hyvältä. Vauvakin on jo hereillä, nukkui kai vain vartin verran, tai mistäs minä tietäisin. Eihän minulla edes ollut ketään mukana.
 

Miten ihana päivä.. Aurinkoinen mutta ei liian kuuma. Levitän viltin etupihan nurmikolle ja jäädään siihen istuskelemaan. Lapsi on aivan eri ihminen kuin vielä puolitoista tuntia sitten. Hän leikkii, nauraa, hymyilee ja juttelee. Ihmettelee taivaalla lentävää lentokonetta ja ohi kävelevää naapurin setää. Toisaalta niin olen kyllä minäkin, eri ihminen siis..
 
Mietin että sekoittuukohan meidän tunteetkin jo toisiinsa, kun ollaan niin tiiviisti yhdessä?
 
Syödään lounasta ja päätetään sen jälkeen laittaa allas takapihalle. Se ihan pieni vain, missä Iivo voi räiskiä vettä ja heitellä kumiankkoja. Tai mahdun minäkin sinne, kokeilin kerran. Jalat eivät ehkä ihan mahdu suoraksi mutta mahdun kuitenkin. Tällä kertaa tyydyn vain leikkimään pojan kanssa altaan reunalta. Parasta on se kun roiskin vettä päälle kumiankalla. Hänen pienet silmät loistaa ja hän nauraa henkeään haukkoen ja huitoo käsillään innoissaan. Miten olen koskaan voinut pitää tuota lasta ärsyttävänä? Ja vain muutama tunti sitten?

Vesi alkaa viiletä ja pienet kädet hapuilla altaasta pois. Nappaan Iivon pyyhkeen sisään ja halaan kovaa. 'Anteeksi', kuiskaan ja kyyneleet nousee silmiin taas.. Otetaan välipalaa ja mennään aurinkotuoliin syömään, sylikkäin pyyhkeeseen kääriytyneenä. Kärpänen lentää pyyhkeen päälle ja pienet varpaat potkuttelee sitä innoissaan. Pää kääntyy olkansa yli katsomaan minuun ja hän väläyttää hurmaavimman hymynsä.
 
Mietin mielessäni että tältä tuntuu onni.

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Vauvan unta tukemassa

Minulta kysellään instagramin puolella jatkuvasti Iivon uniasioista. Vieläkö imetän öisin? Pidettiinkö unikoulua? Miten opetimme vauvan nukahtamaan itsenäisesti? Käytetäänkö meillä tuttia?

 



Olen vastaillut näihin kysymyksiin jo useaan otteeseen eikä se sinänsä haittaa. Sillä minusta vauvan uni on aivan äärimmäisen mielenkiintoinen aihe! Se on myös hyvin pitkä ja monivaiheinen aihe, ja siksi ajattelinkin kertoa täällä blogissa meidän unimatkasta alusta tähän päivään, kun Iivo on noin 10,5kk vanha. Ennen kuin aloitat lukemaan niin muistutan, että en ole asiantuntija vauvan uniasioissa, mutta väitän olevani asiantuntija oman lapseni uniasioissa. En väitä että nämä tavat toimisivat muilla tai millään tavalla soveltuisivat teille, eikä niiden tarvitsekaan. Mutta minulta on paljon kyselty miten meillä on toimittu, ja siksi haluan jakaa sen teille.


Ennen syntymää

 

Lähdetääpä siis ihan alusta. Ennen Iivon syntymää en ollut perehtynyt uniasioihin ollenkaan. Toivon tosiaan että olisin sen tehnyt, mutta turhaa sitä on jälkikäteen enää miettiä. Lopulta kaikki on mennyt meillä kuitenkin hyvin, mutta jos olisin tiennyt aiheesta enemmän etukäteen, oltaisiin mahdollisesti joitain asioita pystytty välttämään. Toivon että olisin ollut tietoinen ainakin uniassosiaatiosta ja vauvan unisykleistä.


Ensimmäiset viikot

 

Ihan aluksi, ensimmäisten viikkojen aikana Iivo nukahti milloin mihinkin. Synnärillä hän nukkui suurimmaksi osaksi ihokontaktissa rinnalla, mutta nukahti myös omaan sänkyynsä. Iivo oli syntyessään pienikokoinen ja imeminen tuntui olevan hyvin raskasta, ja siksi hän nukahteli rinnalla todella paljon. Maitoa piti yrittää saada menemään että myös alhaalla olevat sokeriarvot saataisiin kohoamaan, mutta pikkuinen nukahteli ihan kokoajan. Tätä jatkui meillä pitkään ja uniassosiaatio rintaan oli valmis. Ei, en missään nimessä sano ettei pientä vauvaa saisi nukuttua rinnalle! Se on turvallinen ja luonteva paikka nukahtaa. Meillä se vaan muodostui melko pian ainoaksi paikaksi missä Iivo nukahti ja emme itse kokeneet tilannetta hyväksi niin.


Iivo on alusta asti kotiutumisen jälkeen nukkunut omassa sängyssään ja hyvin pian myös omassa huoneessaan. Ihan alusta asti huomasimme että Iivo häiriintyy todella paljon meidän liikkeistämme ja äänistämme yön aikana ja ne aiheuttavat vielä ylimääräisiä heräilyjä. Siksi tämä oli meille oikea vaihtoehto. Iivo siis nukahti iltaisin ja öisin imetyksen jälkeen aina rinnalle, mistä siirsin hänet omaan sänkyynsä nukkumaan.


Lisäksi myös vatsavaivat vaivasivat pientä muutaman viikon ikäisestä eteenpäin ja niiden aikaan teimme luonnollisesti kaikkemme että saimme vauvan nukahtamaan ja pysymään unessa. Meidän tilanteessamme nukuttaminen oli usein sängyn laidalla hyppimistä samalla kun imetin Iivoa. Tuttia ei poika huolinut ensimmäisinä kuukausinaan joten siitäkään ei tässä vaiheessa apua saatu.


Nukahtamista opettelemassa

Vatsavaivat olivat helpottaneet kokonaan kolmen kuukauden ikään mennessä ja siihen mennessä olimme myös perehtyneet enemmän vauvan uniasioihin. Olin ymmärtänyt sen, että koska Iivo ei osannut nukahtaa iltaisin muualle kuin rinnalle, tarvitsi hän sitä myös yöllä joka kerta kun havahtui hereille. Alkuyöstä Iivo nukkui melko hyvän pituisiakin pätkiä, mutta loppuyö heräiltiinkin sitten jatkuvasti. Ja edelleen, ihan normaalia tämän ikäiselle vauvalle. Aloimme silti miettimään että jos on mahdollisuus parantaa vauvan unia nyt ja tulevaisuudessa, niin miksi emme tekisi sitä. Emme siis missään nimessä ajatelleet  että tämän ikäisen vauvan pitäisi lopettaa yöllä syöminen tai nukkua kokonaisia öitä, mutta halusimme silti pyrkiä tukemaan hänen untaan niin hyvin kuin mahdollista.


Olin jo ennen tuota kolmen kuukauden ikää välillä kokeillut laittaa Iivon hereillä sänkyyn, mutta siitä ei tullut mitään. Hän alkoi itkeä heti joten nostin hänet takaisin syliin. Huudattaminen ei meillä missään vaiheessa ollut ajatuksena vaan kaikki tehtiin siihen tahtiin miten se vauvalle sopi. Kolmen kuukauden iässä päätettiin, että kokeilemme säännönmukaisemmin ’opettaa’ Iivon nukahtamaan omaan sänkyynsä itsenäisesti. Nämä olivat keinot mitä lähdimme kokeilemaan:
  • Säännölliset iltarutiinit: iltarutiinit aina suunnilleen samaan aikaan ja samalla kaavalla.
  • Viimeinen imetys makuuhuoneessa niin, etten antanut Iivon nukahtaa vaan pidin hereillä ja röyhtäytin vielä imetyksen jälkeen
  • Vauva unisena, mutta hereillä sänkyyn (meillä oli käytössä Leander-kehto)
  • Rauhoittelutavat jotka meillä toimivat parhaiten: silittely otsalta nenänvartta pitkin alaspäin, hyssyttely, kehdon keinuttaminen, laulaminen, white noise
  • Liika läheisyys ei toiminut meillä. Esimerkiksi tassuttelusta Iivo tuntui vain ärsyyntyvän ja pian huomasimme että hän tarvitsee ennemmin omaa tilaa ja rauhaa nukahtamiseen. Tässäkin asiassa kannattaa pyrkiä tunnistamaan mikä tapa toimii omalle vauvalle
  • Tässä vaiheessa otettiin käyttöön myös unirätti, josta ei vielä alkuun ollut iloa mutta joka myöhemmin osoittautui hyväksi
  • Tutti ei tosiaan tässä vaiheessa vielä pysynyt iivolla suussa, mutta jos muu ei auttanut niin annettiin tutti ja sitä pidettiin hellästi suussa. Pääasiassa meillä kuitenkin hoidettiin iltanukuttamiset ilman tuttia
  • Jos Iivo alkoi ähisemään, niin rauhoiteltiin näillä tavoilla. Jos yltyi itkuksi eikä nämä rauhoittelukeinot auttaneet, niin nostimme heti syliin rauhoittumaan ja heti kun rauhoittui kunnolla, laskimme takaisin sänkyyn. Etenkään näin pienen kanssa emme siis itkettäneet vauvaa yhtään.
  • Teimme näitä rauhoittelukeinoja kokoajan niin vähän kuin mahdollista ja kun huomasimme ettei niitä enää tarvita, annoimme vauvan rauhoittua ja nukahtaa itse


Näillä tavoilla edettiin ja voin sanoa että edettiin yllättävän nopeasti! Jo ensimmäisestä illasta lähtien Iivo rauhoittui ja nukahti sänkyynsä. Kahden viikon sisällä päästiin jo siihen tilanteeseen, ettei rauhoittelukeinoja enää juurikaan edes tarvittu. En olisi ikinä uskonut että se onnistuu niin nopeasti! Uskon kuitenkin että Iivo oli tuossa vaiheessa valmis tähän kun sujui niin helposti, tämä on toki hyvin yksilöllistä jokaisen vauvan kohdalla. Toki osa illoista vaati totisesti pitkäjänteisyyttä ja syliin nukuttaminen olisi ollut helppo vaihtoehto. Nukahtamiseen kului aikaa ensimmäisten viikkojen aikana muutamasta minuutista noin 45 minuuttiin. Päätettiin kuitenkin että pysytään suunnitelmassa kärsivällisesti ja niin tehtiin. Tämä tehtiin yhdessä, voin sano että yksin minun hermoni eivät olisi varmasti riittäneet. Ihanaa kun Matiaskin halusi osallistua ja niin sen minusta kuuluukin mennä.


Pian sen jälkeen kun tämä oli tehty, huomasimme että välillä Iivon havahtuessa hereille yöllä, hän jatkoi unta ilman itkua tai apua nukahtamiseen. Nopeasti Iivo alkoi kehittää itselleen tapoja rauhoittaa itsensä, kuten kasvojen hierominen käsillään. Ensimmäinen unipätkä olikin tuossa vaiheessa usein jo hyvän pituinen, jopa 6-8 tuntia. Aamuyöstä Iivo heräili edelleen muutamaan kertaan, mutta kokonaisuutena yöt olivat paljon parempia kuin aikaisemmin.

Neljän kuukauden hulinat

 

Hieman ennen neljän kuukauden ikää meillä alkoikin sitten hulinat. Yöt menivät aivan uusiksi, mutta yksi asia säilyi ennallaan... Nimittäin se illalla itsenäisesti nukahtaminen. Iivo nukahti iltaisin itse kun hänet vain laski sänkyyn riippumatta sitä oltiinko kotona vai muualla. Yöt olivat todella repaleisia ja olin aivan älyttömän väsynyt, sillä samaan aikaan Iivo ei myöskään enää hyväksynyt tuttipulloa öisin. Täytyy sanoa että vaikka olisinkin toivonut parempia öitä, niin yksi lohtu oli kuitenkin se ettei iltaisin tarvinnut taistella nukahtamisen kanssa vaan se kävi kaikille sujuvasti ja helposti. Hulinoita kesti meillä noin kuukauden ja silloin en edes laskenut yöheräämisiä. Pisin unipätkä oli pahimmillaan vain parin tunnin mittainen ja loppuyö herättiin vielä useammin. Se aika meni melkolailla sumussa enkä kyllä mielelläni sitä muistelisikaan. Välillä sorruin ottamaan Iivon viereen nukkumaan kesken yön kun kuvittelin, että niin saisimme nukkua kaikki edes vähän paremmin mutta toisin kävi. Iivo heräili vielä enemmän meidän vieressä ja itse en nukkunut sitäkään vähää. Ei siis toiminut meillä ollenkaan.


Viiden kuukauden iässä hulinat alkoivat helpottaa. Olimme koko ajan hulinoiden läpi toimineet samalla tavalla, mutta laitoin edelleen Iivon yöimetysten jälkeen sänkyyn nukkuvana. Kun yöt alkoivat rauhoittua, päätin että alan havahduttaa hänet hereille myös öisin imetyksen jälkeen. Niin hän menisi siis myös öisin sänkyyn hereillä ja nukahtaisi sinne itse. Alkuun jännitti tosi paljon mutta tämä muutos meni meillä ihan itsestään, ilman sen kummempia yrityksiä. Jälleen kerran tuntui että Iivo oli valmis muutokseen.

Yöimetysten lopettaminen

 

Tässä vaiheessa heräilyjä oli yön aikana yleensä kolme kappaletta, melko tarkasti aina samoihin aikoihin. Tähän asti olin imettänyt aina jokaisella heräämisellä, mutta hieman ennen kuuden kuukauden ikää sovimme, että kokeillaan ensimmäisellä heräämisellä tarjota tuttia imetyksen sijaan. Iivo oli siis tähän mennessä oppinut jo syömään tuttia, mikä helpotti tiettyjä asioita mutta emme silti ottaneet sitä käyttöön yöunille paitsi erikoistapauksissa. Ensimmäinen herääminen jäi todella nopeasti, vain muutamassa yössä pois tutin avulla ilman protestointia. Jonkun aikaa odottelimme taas ja otimme saman käytännön seuraavalle heräämiselle. Pian kuuden kuukauden iän jälkeen olimme saaneet kaikki yöimetykset pois tällä tekniikalla ilman huutoja, ja melko pian tämän jälkeen Iivo lopetti heräilyn lähes kokonaan ja nukkui yöt noin klo 20-7 putkeen. Välillä Iivo herää aikaisin aamusta (klo 5-6 aikaan), silloin annamme hänelle tutin ja yleensä jatkaa sen avulla unia vielä jonkun aikaa. Noin kuuden kuukauden kohdalla vaihdoimme kehdon tilalle pinnasängyn mikä pelotti paljon etukäteen, pilaisikohan se meidän unet? Ei onneksi vaikuttanut juuri lainkaan.


Takapakkeja?

 

Täytyy sanoa että ollaan selvitty todella vähillä takapakailla sen jälkeen kun hulinat loppuivat. Tuon kuuden kuukauden iän jälkeen en ole kertaakaan imettänyt yöllä. Iivo ei enää edes kaipaa sitä ollenkaan. Mistäkö tiedän? Joskus kun Iivo on ollut kipeänä, olen yrittänyt tarjota maitoa yöllä mutta ei ole kelvannut. Kipeänä olot, uudet taidot ja hampaat eivät ole juurikaan vaikuttaneet meillä uniin. Myös vieraassa paikassa Iivo on yleisesti ottaen nukahtanut ja nukkunut suunnilleen yhtä hyvin kuin kotona, eikä sillä ole ollut juurikaan väliä onko kyseessä oma sänky vai matkasänky. Flunssaisena Iivo on saattanut herätä kerran-pari yössä mutta muuten nukkunut normaalisti, samoin kuin hampaiden tulon aikaan. Noin yhdeksän kuukauden iässä iivolla oli flunssa jolloin oli tosi tukkoinen ja turvauduttiin tuttiin paljon öisin. Se yhdistettynä eroahdistukseen vaikeuttivat meidän iltoja ja nukahtaminen oli normaalia hankalampaa. Tutista on nyt päästy uudelleen eroon tassuttelun avulla, ja nyt viime aikoina Iivo on taas nukahtanut itse omaan sänkyynsä iltaisin ilman tassuttelua ja tuttia. Oli jännää huomata että vaikka aiemmin tassuttelu ei toiminut meillä yhtään, niin nyt varmasti eroahdistuksen myötä Iivo kaipasi myös nukahtamiseen aikaisempaa enemmän läsnäoloa ja läheisyyttä.

Muutos iltarutiineihin

 

Noin kahdeksan kuukauden kohdalla vaihdettiin meidän rutiinit niin, että imetän Iivon ennen iltapuuroa. Tämä siksi, että puuron jälkeen maito ei meinannut maistua enää ollenkaan. Tämän muutoksen jälkeen Matiaskin on voinut laittaa Iivon nukkumaan vielä entistä paremmin, koska imetys ei enää ole juuri ennen nukkumaanmenoa vaan jo ennen puuroa ja iltatoimia. Matias siis sai Iivon nukkumaan ihan hyvin jo aikaisemminkin, mutta nykyään ei ole enää mitään eroa siinä, kumpi on nukkumaan laittamassa.


Yhteenveto

 

Uskon että loppujen lopuksi meille on siunaantunut hyvin nukkuva vauva. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että jopa se hyvin nukkuva vauva tarvitsee usein tukea siihen nukkumisen opetteluun.  Uskon siis että se että aloimme harjoitella omaan sänkyyn nukahtamista ja itsenäistä nukahtamista hyvissä ajoin, on kantanut pitkälle ja sen ansiosta vältyttiin esimerkiksi unikoululta sen varsinaisessa merkityksessä ja yöimetykset jäivät pois oikeastaan itsestään. Olen melko varma, että jos nukuttaisin Iivon edelleen aina rinnalle, niin meillä heräiltäisiin edelleen öisin. En sano että nämä meidän käyttämät keinot auttaisivat kaikilla tai että kaikilla nukkumisen opettelu olisi yhtä suoraviivaista kuin meillä, mutta uskon ehdottomasti että se kannattaa silti.

Moni saattaa myös ajatella, että meillä on edetty uniasioissa ainoastaan vanhempien parasta ajatellen. Niin kuin useaan otteeseen mainitsin, niin jokainen muutos on tehty sellaisessa vaiheessa, että on tuntunut että vauva on ollut valmis siihen ja se on tapahtunut suhteellisen helposti. On aina odotettu ja totuteltu edelliseen asiaan rauhassa ja vasta sen jälkeen menty eteenpäin, eikä missään vaiheessa olla itketetty. Mitä vähemmillä heräämisillä yöt on aikojen saatossa menneet, sitä iloisempi poika on ollut aamuisin ja päivisin meidän seurana.

Mitä tulee vanhempien hyvinvointiin niin kyllä, olemme ajatelleet näissä asioissa paljon myös meidän etuamme. Syynä tähän on se, että minä uskon vahvasti että hyvinvoiva äiti on parempi äiti. Pahimman väsymyksen aikaan kävin suoraan sanottuna todella pohjalla, sillä kuulun niihin ihmisiin jotka tarvitsevat unta ja sen puute näkyy todella vahvasti. En usko pelkästään lapsentahtisuuteen, vaan haluaisin ajatella että meillä toimitaan perheentahtisesti. Tottakai Iivo ja hänen hyvinvointinsa on meille maailman tärkein asia, mutta se ei kuitenkaan ole ainoa asia. Olemme tehneet sellaisia asioita ja siinä tahdissa kuin meidän koko perheelle on tuntunut parhaalta. Jos se on jonkun mielestä itsekkyyttä niin olkoon, meille se on ollut parasta mitä voi tapahtua.