maanantai 9. heinäkuuta 2018

Äitiyspakkaus 2018: suosikit ja inhokit

Viime viikolla meillekin kotiutui äitiyspakkaus! Mielestäni on aivan mahtavaa, että Suomi tarjoaa tällaisen huikean edun kaikille joille tulee lapsi. Eikä pelkästään ensimmäisestä lapsesta vaan jokaisesta. Äitiyspakkaus kerää myös paljon kritiikkiä vuosittain, mutta minun mielestäni tämä on ihan vain huikea juttu ja näin ensimmäiselle lapselle emme edes miettineet otammeko pakkauksen vai rahan, vaan oli itsestäänselvää että pakkaus otetaan. Sen lisäksi että siinä on paljon kaikkea tarpeellista, niin onhan siinä myös oma tunnelmansa. Jos meille tulee myöhemmin vielä lisää lapsia niin sitten mietitään uudelleen.
Minua instassa seuraavat tietävätkin jo, että kävin ensin pakkauksen itsekseen läpi, jolloin valitsin jo omat suosikkini. Seuraavana iltana kävimme sen vielä läpi yhdessä ja Matias valitsi omat suosikkinsa. Lisäksi valitsin ’inhokkini’ eli ne, jotka eivät syystä tai toisesta ole minun mieleeni. Ikinä ei voi miellyttää kaikkia ja siksi varmasti jokaisen vuoden pakkauksessa on jotain mikä ei omaa silmää miellytä, se tuskin on kenellekään yllätys.
Mutta sitten asiaan!

Lauran suosikit

Aloitetaan minun lemppareistani!
Talokuvioinen body: aivan ehdoton ykköslemppari! Heti kun näin tämän niin tykästyin kuosiin ihan älyttömästi. Se on sopivan hillitty mutta kuitenkin muuta kuin ihan vaan kokovalkoinen (ikään kuin kokovalkoisessa olisi mitään vikaa!)  
Sydänkuvioiset legginssit: siis niin söpöt! ❤ mustavalkoiset housut sopivat tytölle ja pojalle yhtä hyvin ja ovat minun mielestä aivan ihana
Merinovillahousut: valkoiset villahousut ovat aivan ihanan näköiset, pehmeät ja varmasti myös lämpimät.
Merinovillahaalari: tähän pätee sama kuin edelliseen. Ainut harmituksen aihe tässä on se, että minusta tämä on jotenkin todella isoa kokoa! 
Suomi 100-töppöset: siis niin epäkäytännölliset mutta silti niin ihanat

äitiyspakkaus 2018 suosikit
äitiyspakkaus 2018 suosikit
äitiyspakkaus 2018 suosikit

Matiaksen suosikit

Punaiset legginssit: tämä tulee monelle instaseuraajalle yllätyksenä, mutta minä tiesin heti että nähtyäni nämä että Matiaksen lemppari on selvillä. Tämä siksi että hänellä on itsellään monet punaiset housut ja pitäähän sitten pojallakin olla! Eilen viimeksi Matias sanoi että harmi että olen ostanut niin paljon muita housuja kun ne eivät koska pääse käyttöön kun pojalla on aina punaiset housut jalassa.
Raidalliset legginssit: nämä olivat toinen mihin Matias iski silmänsä heti ja en voi kuin yhtyä mielipiteeseen, tosi kiva kuosi!
Talvihaalari: kiva kuosi ja käytännöllinen vaate! Minun mielestäni tähän tosin pätee sama kuin merinovillahaalariin, on jotenkin älyttömän ison näköinen?
Harmaat hanskat ja töppöset: sopivat hyvin haalarin kanssa!
Suomi 100-töppöset: ainoa juttu mikä ylsi molempien top vitoseen!

äitiyspakkaus 2018 suosikit
äitiyspakkaus 2018 suosikit
äitiyspakkaus 2018 suosikit

 

Inhokit

Matias ei juurikaan maininnut omia inhokkejaan, ehkä siksi että hänellä ei välttämättä ole ihan niin vahvoja mielipiteitä vaatteiden ulkonäön suhteen kuin minulla. Näissä mennään siis minun näkemyksen mukaan! Ja jälleen kerran haluan painottaa, että en missään nimessä kritisoi äitiyspakkausta näiden tuotteiden takia, niin kuin sanoin alussa niin ikinä ei voi miellyttää kaikkia ja minulla sattuu varmasti olemaan vielä keskivertoa vahvemmat mielipiteet mitä tulee vauvanvaatteisiin! Ovat siis varmasti oikein hyviä tuotteita vaikkeivat olekaan minun mieleeni.
Farkkukuvioinen jumpsuit: en tykännyt tästä kuvan perusteella enkä myöskään livenä. Joku tässä vaan ei miellytä omaa silmää, ehkä tuo teksti?
Värikäs potkupuku ja body: ei ja ei. Raitakuosi on sinänsä kiva mutta jotenkin tuon potkupuvun sävyt ei miellytä. Bodyssa taas en tykkää kuosista ollenkaan.
Unipussi: jotenkin tosi kummallisen näköinen jättipitkä mekko. Tykkään enemmän haalariyökkäreistä. Ja miksi nuo hihat näyttävät ihan siltä kuin ne olisi varastettu jostain toisesta vaatteesta?
Vanuhaalari: voisi kuvitella että tämä olisi minun mielestäni parempi kuin hyvä ainakin värinsä puolesta! Jotenkin tämä on vaan omaan silmään tosi ankea. Ja taas kerran tosi ison näköinen!
Kissakuvioinen body: kissat VEKS! Eli siis äkkiseltään ihan kiva body: hillityt sävyt jne. mutta me ei vaan olla kissaihmisiä. Tähän mieskin sanoi että kiitos mutta ei kiitos.

äitiyspakkaus 2018
äitiyspakkaus 2018
äitiyspakkaus 2018
äitiyspakkaus 2018äitiyspakkaus 2018

Kokonaisuudessaan jokatapauksessa meidän mielestä ihan mahtava pakkaus ja uskon että suurin osa tulee pitkälti käyttöön! Koko pakkaukseen voi tutustua täällä.

Oletko sinä ottanut äitiyspakkausta? Mikä tämän vuoden pakkauksen tuotteista miellytti eniten silmää? Entä vähiten?

9 kommenttia:

  1. Onpa ihan erilaisia kun viime vuonna! Jotenkin kuvittelin et nää ois melko samat vuodesta toiseen,mut onneks ei! Ja haha paras tuo kissat veks, itellä ois inhokit olleet varmaan melko samat. :D -Anette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää muuttuu ihan hirveästi joka vuosi! :D etkö tykännyt viime vuoden pakkauksesta sitten?
      Haha ja joo kissat veks! :D

      Poista
    2. Eiei kyl mä tykkäsin, oli paljon kivoja ja hyödyllisiä juttuja, mut kyllähän sieltäkin niitä inhokkejakin löytyi. Muutama ton raidallisen potkarin tyylinen riemu kirjava vaate muun muassa, jotka ei kans oikein oo käyttöön sattuneet.. :D

      Poista
    3. Mie oon muistaakseni ostanut kirppariltakin jonkun viime vuoden äitiyspakkauksen bodyn.. Vai oliko harmaa-valkoraidallinen body viimevuoden pakkauksessa? :) Se on ainakin miun mielestä ihana!

      Poista
  2. Mulla kans suosikeissa sydänpökät ❤️ lisäksi mun suosikkeja on tuo sun inhokeista oleva raitapotkupuku. Yhteisiä inhokkeja taas tuo unipussi, värit inhottavat ja kaikenkaikkiaan mua alkaa vähä oksettaa kun katson sitä (syytän raskautta ��) hyvää loppuisi tuosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydänpöksyt on kyllä ihanat! ❤️ Ja niin ne mielipiteet vaan eroaa, kaikki tykkää niin eri jutuista!
      Ja tuo unipussi on kyllä kamala....
      Ihanaa odotusta sinnekin! ❤️

      Poista
  3. Voihan automaattinen tekstin korjaus �� piti kirjoittaa että hyvää loppuodotusta

    VastaaPoista
  4. Oisin voinu kirjottaa ihan samalla tavalla suosikeista ja inhokeista! Erityisesti muakin häiritsi noi unipussin hihat, mitä ihmettä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis se ei olis ihan noin paha jos hihat oli vaikka ihan vaan yksiväriset valkoiset.. :D

      Poista