Synnytyskertomus

Varoitus, tästä tulee pitkä teksti. Lopussa long story short versio kärsimättömille. Mutta varoitan että se on TODELLA lyhyt versio.

Moni teistä onkin jo ehtinyt pojan tultua maailmaan kyselemään synnytyskertomuksen perään. Poika on nyt 9 päivän ikäinen ja viimein sain aikaiseksi ottaa tämän tekstin työn alle. Viivästymiseen on ehkä useampiakin syitä.. Ensinnäkin, onhan tuo pieni vaan niin ihmeellinen ja ihana, että olen halunnut käyttää ensimmäiset päivät keskittyen häneen ja meidän perheeseen. Meillä on myös käynyt paljon läheisiä ihastelemassa vauvaa.
Toiseksi, tarvitsin itselleni ehkä tietynlaisen hetken käsitellä synnytys ensin läpi omassa mielessäni, ennen kuin halusin kirjoittaa siitä teille. Olen lukenut sairaalan synnytyskertomuksen useampaan otteeseen ja jutellut synnytyksestä useammankin ihmisen kanssa, sekä perheen, kätilön, neuvolatädin että tietenkin Matiaksen. Isona tukena on heti sairaalasta lähtien ollut Matiaksen sisko, jolla on hyvin samanlainen kokemus taustalla itsellään, eli kiitos sinne. <3

Nyt alkaa kuitenkin tuntua siltä että olen aika hyvin saanut jäsenneltyä asioita mielessäni ja olen valmis kertomaan niistä myös täällä.

Tiistai 17.7. Neuvolasta Naistenklinikalle

Aloitetaan meidän viimeisestä äitiysneuvolakäynnistä, koska siitä kaikki alkoi. Tiistaina neuvolassa verenpaineeni oli jälleen koholla ja myös proteiini kahdella plussalla, minkä vuoksi meidät ohjattiin lähtemään Naistenklinikalle tutkimuksiin raskausmyrkytysepäilyn vuoksi. Tässä vaiheessa Matias kysyi, haluanko hakea kotoa jotain tavaroita jos joudutaankin jäämään sairaalaan, mutta minun vaistoni sanoi että ei vielä. Naistenklinikalla olin jonkun aikaa käyrillä, otettiin verikokeita ja tehtiin sisätutkimus. Kohdunsuu pehmentynyt, pari senttiä kaulaa jäljellä. Mutta kaikki kunnossa, ei raskausmyrkytystä, joten pääsimme takaisin kotiin.
Matias lähti illalla kavereidensa kanssa golffaamaan ja ollessani yksin kotona, lapsivedet menivät. Ei niin että sitä vähän tihkuisi vaan vettä tuli ihan kunnolla useampaan otteeseen. Soitin Naistenklinikalle ja kehottivat tulemaan näytille että katsotaan streptokokki. Ei muuta kuin Matias kotiin golfkentältä ja menoksi. Tässä välissä pakkasin vihdoin varmuuden vuoksi sairaalakassin, eihän sitä koskaan tiedä vaikka jouduttaisiin jäämään sairaalaan synnytykseen asti. Voi sitä iloisen jännityksen määrää siinä vaiheessa! Onnistuin kuitenkin pysymään vielä yllättävänkin rauhallisena. Streptokokki näytti negatiivista ja huolimatta jo alkaneista supistuksista pääsimme lähtemään vielä kotiin. Tässä vaiheessa minulla oli siis jo kivuliaita supistuksia, mutta ne olivat hyvin epäsäännöllisiä. Seuraavalle päivälle varattiin jo käynnistysaika klo 13, koska lapsivedet olivat menneet. Siinä vaiheessa alkoi jännittää.. Ei enää kauaa niin meidän poika on oikeasti täällä!
Yö kului kotona supistuksia laskiessa. Ne olivat melko epäsäännöllisiä mutta tulivat 3-10 minuutin välein ja olivat kivuliaita. Voitte siis kuvitella että unta en tuona yönä saanut silmäystäkään. Kotona lievitin kipua lämpimällä suihkulla ja ihan vain oikeaa asentoa etsimällä.

Keskiviikko 18.7. Synnytyksen käynnistys

Aamulla supistukset olivat edelleen melko epäsäännöllisiä, mutta ne olivat jo niin kivuliaita että päätimme lähteä sairaalaan. Siellä kipua pyrittiin lievittämään tens-laitteen avulla, jonka toiminnasta omalla kohdallani en ole aivan varma. Pienin teho ei tuntunut vaikuttavan juuri ollenkaan, mutta isommat taas tuntuivat oikeastaan enemmänkin epämiellyttävältä. Ei siis välttämättä minulle soveltuva kivunlievitysmenetelmä. Kohdunsuulle ei omilla supistuksillani kuitenkaan tapahtunut juuri mitään, joten synnytys käynnistettiin oksitosiinitipalla puolenpäivän aikoihin.
Oksitosiinin jälkeen supistukset voimistuivat huomattavasti ja verrattuna omiin supistuksiin ne tuntuivat jotenkin äärettömän epämiellyttäviltä. Kohdunsuu alkoi aukeamaan pikkuhiljaa ja aloin jo miettimään, että josko tästä jossain vaiheessa päästäisiin tositoimiin ja saataisiin vauva maailmaan.
Oksitosiinitipan jälkeen sain ilokaasua, joka minun kohdallani auttoi siinä vaiheessa kun sitä tajusi hengittää kunnolla. Pari henkäystä ei tuntunut missään mutta useampi kunnon sisään- ja uloshengitys helpottivat oloa. Ja toki saivat hihittämään ja puhumaan hassuja.

Onko vauvalla kaikki hyvin?

Synnytyksen edetessä kätilö pyysi minut useampaan kertaan vaihtamaan hetkeksi konttausasentoon. Syynä tähän se, että vauvan sykkeet olivat alhaiset ja tuolla asennolla voidaan helpottaa vauvan oloa. Se kieltämättä säikäytti. Joka kerta kun vauvan sykkeitä mittaavan laitteen tasainen piippaus hidastui tai hävisi kokonaan, tuntui että hengitys salpautui ja kysyin Matiakselta ja kätilöltä, että onhan vauvalla kaikki kunnossa. Useampien sykkeenlaskujen jälkeen lääkäri tuli huoneeseen ja vauvasta otettiin laktaattiarvot, jotka olivat kuitenkin kunnossa. Tässä vaiheessa supistukset olivat jo todella kivuliaita ja säännöllisiä, mutten ollut vielä saanut mitään puudutusta ja aloin olla jo todella kipeä ja väsynyt. Anestesialääkäri tuli huoneeseen ja pienen säätämisen jälkeen sain spinaalipuudutuksen.
Puudutus helpotti oloa aivan suunnattomasti. Tuli melko kivuton ja lämmin olo ja minun teki mieli nukahtaa, olinhan siinä vaiheessa nukkunut viimeksi yli vuorokausi sitten. Matias lähti hakemaan itselleen kahvia ja jotain syötävää ja minä jäin huoneeseen lepäämään. Kauaa en kuitenkaan ehtinyt lepäilemään, sillä pian minut käskettiin taas konttausasentoon ja kohta huone oli täynnä ihmisiä jotka tuijottivat käyriä näytöltä ja pohtivat tilannetta. Tunnelma oli hätääntynyt. Vauvan sykkeet olivat olleet matalat jo kahdeksan minuutin ajan siinä vaiheessa, ja lääkäri sanoi että viimeistään kymmenen minuutin kohdalla lähdetään leikkaussaliin. Minähän hätäännyin tässä vaiheessa siitä, että Matias on kahvilassa juuri kun tapahtuu jotain! Aloin soittamaan Matiakselle, mutta hän tuli juuri samalla huoneeseen ja samalla vauvan sykkeetkin nousivat - onneksi.
Lääkäri kävi tilanteen läpi pääpiirteittäin. Vauvan sykkeet laskivat siis pääasiassa supistusten mukaan, mutta nyt pidempiaikaisesti kerralla. Laktaattiarvot olivat kuitenkin normaalit eli siinä mielessä vauvalla ei ole hätää. Tässä vaiheessa kohdunsuu oli auennut vasta 5 senttiin ja jämähtänyt siihen jo pidemmäksi aikaa, ja lääkärin mukaan vauva ei ollut kiinnittynyt eikä edes ihan alhaalla vielä. Hän sanoi kuitenkin että synnytystä voidaan jatkaa näin ja hän seuraa tilannetta aktiivisesti käyriltä.

Sektiopäätös

Huone tyhjeni ja jäimme siihen kahdestaan Matiaksen kanssa. Matias piti minua kädestä kiinni ja sillä hetkellä oli hyvä olla, kiitos puudutteen joka toi lämpimän ja kivuttoman olon. Samaan aikaan kuitenkin mietin supistuksia, jotka tuntuivat jotenkin kamalan pahalta, keinotekoiselta. Jaksamiseni alkoi siinä vaiheessa olla jo melko vähissä ja kysyinkin Matiakselta, että mitä jos en vaan jaksa? Nuo supistuskivut olivat vielä pientä verrattuna siihen huoleen, mikä pienestä oli jatkuvien sykkeenlaskujen vuoksi.

Kysyin Matiakselta varovasti, mitä hän olisi mieltä jos keskusteltaisiin lääkärin kanssa sektiosta. Minua jotenkin helpottaisi ajatus, ettei enää tarvitsisi murehtia vauvan hyvinvoinnista tuntitolkulla, ja toisaalta se, ettei tarvitsisi lähteä hätäsektioon siinä vaiheessa kun on oikeasti kiire. Kiireellisessä sektiossa minä saisin kuitenkin olla hereillä ja Matias paikalla vauvan syntyessä. Matias oli tietenkin todella kannustava ja sanoi ettei epäile yhtään jaksamistani, ja että on tietenkin samalla kannalla minun kanssani, oli se kanta sitten mikä tahansa. Kunhan saadaan poika turvallisesti maailmaan.
Juttelimme siis ensin sektion mahdollisuudesta kätilön kanssa, joka lupasi soittaa lääkärin paikalle. Samalla kun hän meni käytävään soittamaan lääkärille, oli lääkäri jo ovella vastassa tulossa huoneeseen. Ennen kuin ehdimme kertoa asiaamme, hän ehdotti että vauvan ja äidin hyvinvoinnin vuoksi hän ehdottaa kiireellistä sektiota.
Voitte vain kuvitella sen oman helpotuksen tunteeni. Näin ensisynnyttäjänä sitä ei voikaan tietää kaikkea tai voi olla vaikeaa luottaa omaan vaistoonsa. Nyt kuitenkin minun oma vaistoni oli sanonut vahvasti että sektio on tässä vaiheessa oikea päätös meidän kaikkien kannalta. Kun lääkäri oli vielä samaa mieltä kanssani ilman että olimme edes ehtineet keskustelemaan asiasta, minulle tuli todella varma ja hyvä olo.

Tämä on oikea päätös.

Sektio

Tästä eteenpäin kaikki eteni nopeasti. Huone täyttyi ihmisistä ja siirryin toiseen sänkyyn, jolla minut kuljetettaisiin leikkaussaliin.

Hississä vitsailin vielä kätilölle ja lääkärille että meille tulee lisää lapsia tämän jälkeen vasta siinä vaiheessa kun miehet voivat synnyttää.

Oikeasti minulla oli todella hyvä ja luottavainen olo. Leikkaussalissa minut puudutettiin ja meille kerrottiin miten leikkaus etenee ja mitä siinä tapahtuu. Leikkauksen aikana en tuntenut lainkaan kipua ja vaikka tunsinkin miten jotain tapahtui mahan alueella, ei se tuntunut mitenkään epämiellyttävältä. Matias oli kokoajan vieressäni ja siinä yhdessä odotimme, milloin poika on maailmassa.
Keskiviikkona 18.7. Klo 19.23 meidän poika päästi ensimmäisen itkunsa. 45 cm ja 2634g ja niin pieni ja rakas. Matias pääsi leikkaamaan napanuoran ja heti kun vauva oli puhdistettu, nostettiin hänet minun rinnalleni. 

Siinä me oltiin kaikki kolme vierekkäin: minä, Matias ja vauva. Se oli ihan täydellinen hetki, huolimatta leikkaussalin kovasta valosta ja ympärillä hääräävistä ihmisistä.

Leikkauksen jälkeen minut siirrettiin heräämöön, mihin myös Matias ja vauva tulivat hetkeksi. Vauva sai olla rinnalla siis jo hyvän aikaa tässä alkuvaiheessa. Se kun tuntuu olevan asia mikä monia epäilyttää sektiossa. Sen jälkeen vauva lähti Matiaksen ja kätilön kanssa punnittavaksi ja mitattavaksi ja minä jäin heräilemään rauhassa. Muutaman tunnin jälkeen minut vietiin osastolle missä vauva ja Matias jo odottivat. Voi sitä tunnetta kun näin isän ja pojan istumassa hiljaa huoneen nurkassa.

Vauva oli koko yön ihokontaktissa rinnallani, ja voin suoraan sanoa että huolimatta puolentoista vuorokauden valvomisesta, en nukkunut silmäystäkään tuona yönä. Tuijotin vain meidän poikaa epäuskoisena ja mietin, miten onnellinen olenkaan.

Minun synnytykseni ei siis tosiaankaan ollut oppikirjan mukainen, vaan matkaan mahtui muutamakin mutka. Minun mielestäni se oli kuitenkin ihan täydellinen. Koko tuon ajan minulla oli sellainen olo, että toiveitani kuunneltiin ja kunnioitettiin sairaalan henkilökunnan puolelta. Minulle kerrottiin hyvin mitä milloinkin tapahtuu ja miksi. Iso kiitos kuuluu kätilöllemme Ninnille, jonka kanssa ajatukset kohtasivat, joka osasi kohdata ihmisen ihmisenä ja kannusti juuri niissä oikeissa paikoissa kun itsestä tuntui että ei minusta ehkä olekaan tähän. Sama pätee myös päivystäneeseen lääkäriin.

Vielä isompi kiitos kuuluu Matiakselle, joka jaksaa aina uskoa, silloinkin kun itse ei enää jaksa. Synnytys ei varmasti ole miehellekään helppo, vaikka fyysiset kivut ovatkin naisella. Se henkinen tuki on kuitenkin ihan korvaamatonta ja ainakaan minä en olisi jaksanut ilman Matiasta edes puoleen väliin.

Kaikkein isoin kiitos meidän pojalle, kun teit meistä perheen. ❤

Long story short versio:
Raskausmyrkytysepäily -> Tutkimukset Naistenklinikalla -> Lapsivedet -> Supistukset -> Käynnistys oksitosiinilla -> Vauvan sykkeiden laskut -> Sektio