maanantai 24. syyskuuta 2018

Ristiäislahjat ja persoonallinen ristiäislahjaidea

Yhteistyössä Beyondprint

Vihdoin sain kuvattua melkein kaikki Iivon saamat ristiäislahjat. Melkein kaikki siksi, että huomasin että pari juttua jäi uupumaan koska ne on jo otettu käyttöön tai sitten olen vain piilottanut ne liian hyvin. Minun oli vaikeaa miettiä ristiäislahjatoiveita, joten toivottavasti näistä saa joku ideoita omiin lahjatoiveisiin (jos vieraat sellaisia kyselevät). Joitain ideoita jaoin Instagramissa ja huomasinkin että ainakin muutama meidän vieraista oli käynyt sieltä bongaamassa ideoita, ihanaa! Saatiin aivan ihania lahjoja joista kaikki tulevat varmasti käyttöön.

Ristiäislahjat

- Tula Free to grow-kantoreppu: tämän toivoimme minun vanhemmiltani lahjaksi jo etukäteen että päästiin kantamaan mahdollisimman pian. Ja tämä on tosiaan ollut meidän pelastus!
- Pentikin pyyhesetti ja unilelu: Siis niin söpö pupupyyhe, oli myös toivelistalla!
- Muumi-aterimet (+yksi lusikka josta en tiedä yhtään mihin olen sen laittanut.. No kyllä se varmasti löytyy!)
- Birthposter: olimme kertoneet siskolleni pojan nimen etukäteen tätä varten. Aivan ihana muisto ja komeilee jo pojan huoneen seinällä.
- Tekstitaulu Jokaisen lapsen oikea nimi on RAKAS: Siis niin ihana teksti ja sopii täydellisesti tuon birthposterin kanssa. Pitää vielä ripustaa seinälle Iivon huoneeseen.
- Kultainen kastesormus: tämä on perinne, Matiaksen isä ja hänen vaimonsa ovat ostaneet samanalaisen kaikille lapsenlapsille
- Säästölipas: perinteinen kummilahja, tähän pitää käydä vielä kaiverruttamassa teksti
- Ulkovaatteita; pipo, rukkaset ja heijastin: niin tarpeellisia lahjoja!
- Nallebody, housut ja pipo: ihanat lahjat miun ystävältä joka oli auttamassa meitä tarjoiluissa ja silti toi lahjan. En kestä!
- Pilvikehykset ja nimilaatta: nämä saatiin sylikummilta eli minun siskolta ja korvaavat ns. perinteisen kastekehyksen mikä ei ehkä ole ihan minun lemppari.
- Kirjoja: näitä toivottiin ja saatiinkin ihania! Pehmeä kirja josta Iivo tykkää jo nyt, etenkin sisältä löytyvä peili on kova juttu kun harjoitellaan mahallaan oloa. Lisäksi Tiitiäisen Runolelu ja Tammen Kultainen Juhlakirja. Näitä on ihana lukea pojalle kun hän vähän kasvaa.

ristiäislahjaideoita
ristiäislahjaideoita
ristiäislahjaideoita
ristiäislahjaideoita
ristiäislahjaideoita
ristiäislahjaideoita
ristiäislahjaideoita
ristiäislahjaideoita
ristiäislahjaideoita
ristiäislahjaideoita
ristiäislahjaideoita

Lisäksi haluaisin jakaa teille idean personoituun ristiäislahjaan. Me saimme tämän lahjan Beyondprintiltä ja tuote on vasta tulossa heidän valikoimiinsa nyt syksyllä.
Saimme siis ristiäislahjaksi personoidun puutaulun, johon on painettu pojan nimi, syntymäaika ja syntymämitat. Tauluun sai itse valita tyylin muutamista vaihtoehdoista ja päädyimme tällaiseen rentoon kaunokirjoitukseen. Taulu on painettu Suomessa kotimaiselle koivuvanerille, eli tyylikkyyden lisäksi kotimaisuudesta ainakin minulta iso plussa! Nämä kustomoitavat juhla- ja nimitaulut ovat siis vasta tulossa valikoimiin, eli ei ainakaan ole kulunut idea ristiäislahjaksi. Jos nimeä ei halua kertoa etukäteen, niin tämänhän voi antaa esimerkiksi lahjakortin muodossa ja tilata sitten kun nimi on tiedossa.
Mitä tulee asiointiin Beyondprintin kanssa niin viestintä heidän kanssaan oli helppoa ja tuote tuli nopeasti perille. Puhumattakaan siitä että taulu on todella laadukas ja sopii mielestäni Iivon huoneeseen täydellisesti!

ristiäislahjaideoita

ristiäislahjaideoita

Näiden lisäksi tottakai suurin lahja meille oli se että niin moni pääsi paikalle juhlimaan meidän poikaa. Oli myös mahtavaa että saatiin niin paljon apua järjestelyihin, olin nimittäin ristiäisten alla itse niin väsynyt ettei oltaisi ikinä selvitty ilman.
Toivottavasti näistä oli jollekin apua kun mietitte joko mitä voisi antaa ristiäislahjaksi tai mitä voisi toivoa.

Mitä muut on saaneet lahjaksi? Entä mitä olet vieraana antanut?

3 kommenttia:

  1. Siskon lapsen ristiäiseen menosssa tällä viikolla ja olen lahjaa miettinyt. Äiti sanoi, että he ostaa unipussin lahjaksi joten itse ajattelin sitten jotain muuta yhtä käytännöllistä hankkia. Hyvä vinkki tuo ulkovaatteet kun talvi nyt on jo tulossa ja pipot ja hanskat varmasti tulee käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Hei mistä tuo ihana siskosi antama pilvitaulu on hankittu?? En mistään löydä vastaavaa:/

    VastaaPoista
  3. Minua kiinnostaa myös mistä tämä pilvitaulu on hankittu? :))

    VastaaPoista