Vauva koiraperheessä vai koira vauvaperheessä?

Tarkkaavaiset korvat, heiluva häntä ja hymyilevä ilme. Meidän perheeseen kuuluu vauvan lisäksi myös koira, tarkemmin sanottuna meidän Shetlanninlammaskoira Oliver. Oliver on ollut meillä jo yli neljä vuotta ja on alusta asti ollut meille perheenjäsen. Sellaiseksi hänet alunperin otettiin ja sitä hän on edelleen: perheenjäsen joka on mukana meidän arjen touhuissa. Oliver on AINA vastaanottamassa meidät innosta puhkuen ja häntä heiluen kun tullaan kotiin. Hän seuraa mukana mitä ikinä tehdäänkin ja nukkuu omassa pedissään meidän makuuhuoneessa. Tehdään yhdessä kaikenlaisia juttuja: ulkoillaan, leikitään, mökkeillään, tehdään pihahommia.. Meillä ei ole mitään erityisiä yhteisiä harrastuksia mutta Oliver onkin aina ollut sellainen koira, että hän on mukana pitkälti ihan kaikissa puuhissa meidän kanssa.


Tiedättekö mitä tapahtuu kun sellainen karvainen kaveri kuin Oliver on, on asunut kanssasi monta vuotta..? No siihenhän tietenkin rakastuu ja kiintyy! Oliver on meille tosi tärkeä ja rakas. Meillä minä en ole Oliverin äiti eikä Matias isä, mutta se ei tee siitä yhtään vähempää perheenjäsentä.


Siksi meille olikin tärkeää jo heti raskausajasta lähtien, että koirasta luopuminen ei meidän kohdalla olisi vaihtoehto vauvan tullessa taloon. Sitä tapahtuu aika paljon ja kyllä minultakin tästä aiheesta kysyttiin. Muutama ei meille niin läheinen ihminen tiedusteli, mitä aiomme tehdä koiralle kun meille tulee vauva.. Ja täytyy sanoa etten oikeastaan ihan osannut vastata, menin niin hämilleni. Minun korvaani ihan hassu kysymys! Tai siis, ajattelimme edelleenkin tehdä ihan samaa kuin ennenkin eli ulkoilla, leikkiä, mökkeillä, tehdä pihahommia... Ei meillä tullut mieleenkään että etukäteen olisimme miettineet että mihin koira sitten annetaan kun vauva syntyy, ei kai perheenjäsenestä niin vain luovuta! Ei ainakaan meillä.


Ennen Iivon syntymää mietimme jo tarkkaan että miten haluamme ’esitellä’ uuden tulokkaan Oliverille, että totuttelu kävisi mahdollisimman helposti kaikkien kannalta. Vanhempani olisivat mielellään ottaneet Oliverin kesällä pidemmäksikin aikaa hoitoon ja se olisi myös poistanut ongelman siitä, mihin saamme koiran hoitoon siinä vaiheessa kun lähtö synnärille koittaa. Meille oli kuitenkin tärkeää, että Oliver olisi paikalla kun saavumme ensimmäistä kertaa kotiin Iivon kanssa ja siksi halusimme löytää hoitajan lähempää kotia. Uuden perheenjäsenen ilmestyminen perheeseen on iso shokki ihmisillekin, miksei siis myös koiralle? Uskon että vielä isompi shokki se olisi ollut jos Oliver olisi ollut ensimmäiset viikot pois kotoa ja kotiin palatessa huomannut, että perheeseen on ilmestynyt uusi jäsen joka vie paljon huomiota. Meillä koiran ja vauvan ensitapaaminen meni tosi hyvin. Matias oli tuonut jo etukäteen sairaalasta harson jossa oli Iivon tuoksua, niin että saisimme sitä jo etukäteen hieman tutuksi Oliverille. Ensitapaamisen hetkellä Oliver oli kiinnostunut vauvasta ja haisteli häntä innoissaan.

Miten se huomio sitten? Myönnän että etenkin alkuvaiheessa, siinä hormonihuuruisessa vauvakuplassa oma huomioni keskittyi hyvin vahvasti vauvaan.. Vaikka olin etukäteen kovasti ajatellut että minulla se ei menisi niin! Nyt olen kuitenkin sitä mieltä että niin sen ihan alun kuuluikin mennä. Se ei tarkoittanut että olisin kokonaan unohtanut Oliverin, ei tietenkään! Ja Matias tottakai lenkitti ja ruokki ja hoiti Oliverin ihan normaaliin tapaan, minähän en sitä olisi pystynytkään tekemään sektion takia. Varmasti nykyäänkin arjessa välillä Oliver saattaa jäädä vähemmälle huomiolle kuin ennen Iivoa, mutta koen silti että pystymme edelleen huomioimaan hänet todella hyvin myös vauva-arjen keskellä.


Ainoat hetket kun olen miettinyt että kunpa meillä ei olisi koiraa, on olleet pari kertaa kun Matias on ollut pois kotoa. Sellaiset päivät kun olemme Iivon kanssa olleet pitkän päivän pois kotoa ja olisi jo kiire laittaa väsynyt lapsi iltatoimien kautta nukkumaan. Kun pitää lähteä vielä väsyneen lapsen kanssa ulkoiluttamaan koira ennen kuin saa vauvan nukkumaan. Silloin myönnän että on joskus turhauttanut, vaikka tietenkin se on täysin oma vika kun on tullut niin myöhään kotiin. Mutta se turhautuminenkin on ihan normaalia kun se on vain hetkellistä, turhautuuhan sitä toisinaan muihinkin asioihin.


Eikä tämä vauva-arki varmastikaan pelkkää huonoa ole koiralle tuonut! Tottakai hänellä on myös yksi perheenjäsen lisää, johon on selvästi kiintynyt vaikka välillä vähän väisteleekin Iivoa. Väistelee siksi, koska meidän vuoden ikäinen poika ei vielä valitettavasti ole ihan sisäistänyt sitä että koiraa pitää silittää eikä repiä karvoista. Pikkuhiljaa harjoitellaan! Mutta kun esimerkiksi tullaan kotiin Iivon kanssa reissusta, niin Oliver tervehtii minun ja Matiaksen lisäksi myös Iivoa ja antaa pusut innoissaan, ja Iivoa naurattaa aina kovasti. Lisäksi Oliverin yksin kotona viettämä aika on vähentynyt huomattavasti nyt äitiysloman aikana, sekä lenkit pidentyneet ja lisääntyneet. Harvoin Oliver tällä hetkellä on työpäivän pituista aikaa yksin kotona, kun ollaan Iivon kanssa päivät seurana. Meillä on myös arkisin paremmin aikaa tehdä pidempiä lenkkejä keskellä päivää kun ei tarvitse käydä töissä.


Instagramia seuraavat ovatkin ehkä huomanneet että Oliver on ollut välillä hoidossa Lappeenrannassa pidemmän ajan putkeen. Miksi näin? Usein syynä on ollut ihan joku käytännön juttu. Esimerkiksi viimeksi meillä ei ollut Iivon ja Oliverin kanssa autoa kun lähdimme kotiin Lappeenrannasta, enkä halunnut matkustaa yksin tavaroiden, vauvan ja koiran kanssa junalla kotiin. Siispä Oliver jäi Lappeenrantaan siksi aikaa kun seuraavan kerran nähtiin. Toinen syy on ihan se, että onhan se varmasti koirallekin ihanaa saada välillä se jakamaton huomio! Naapuri sanoi yksi päivä että on kiva kun isompi lapsi pääsee välillä yksin mummolaan ja saa isovanhempien jakamattoman huomion. Uskon että se sama tekee hyvää myös koiralle! Varmasti sitten kun Iivo on isompi ja voi mennä isovanhemmille vaikka viikonlopuksi yökylään niin tehdään niin että Oliver on sillon meidän kanssa kotona ja saa myös meiltä sen jakamattoman huomion silloin.


Lopuksi pitää vielä sanoa että en tietenkään ajattele että asia on aina näin yksioikoinen. On tilanteita jossa on kaikkien (myös sen lemmikin) parhaaksi tai suorastaan pakollista että lemmikki muuttaa muualle asumaan vauvan synnyttyä. On allergioita ja tilanteita joissa eläin stressaa jatkuvasti ja voi huonosti vauvan tultua taloon. Nämä ajatukset on kirjoitettu täysin meidän tilanteesta ja siitä, mitkä ajatukset meillä oli siinä vaiheessa kun meille tuli vauva. Oliver on aina ollut todella sopeutuvainen ja myös tämä muutos meni todella hienosti. Pointtina minulla olikin se, että uskon että omalla toiminnallakin voi ja kannattaa ainakin yrittää edesauttaa sitä, että koko perhe voi jatkossakin elää hyvää elämää yhdessä, kaikkien osapuolten näkökulmasta.